Telamonin taistelu

Telamonin taistelu
Osa Rooman - Gallian sotia
Talamone
Päivämäärä: 225 eaa. Paikka: Telamon, nyk. Talamone Toscanassa Lopputulos: Rooman voitto
Osapuolet
Rooman tasavalta	Gallialaiset
Komentajat
Gaius Atilius Regulus † Lucius Aemilius Papus	Concolitanus Aneroestes †
Vahvuudet
70 000 jalkaväkeä 5400 ratsuväkeä	50 000 jalkaväkeä 20 000 ratsuväkeä
Tappiot
10 000 kuollutta	40 000 kuollutta 10 000 vankia
Lukumäärät näköjään epätarkkoja

Kuoleva galli. Roomalainen kopio kreikkalaisesta veistoksesta.

Telamonin taistelu käytiin vuonna 225 eaa. roomalaisten ja gallialaisten välillä Telamonissa, noin puolimaissa Rooman ja Pisan välistä rannikkoa. Se oli tärkeimpiä Italian galliheimojen ja roomalaisten välillä käytyjä taisteluja. Kahden roomalaisarmeijan väliin jääneet gallialaiset hävisivät täydellisesti. Joidenkin historioitsijoiden mukaan tämä oli viimeinen kerta kun sotavaunuja käytettiin mantereella.

Aiemmat tapahtumat

Jonkin verran ennen taistelua suuri joukko gaesatae-sotureita tuli Alppien yli Italiaan. Heihin liittyi insubreja, boijeja ja muita kelttiryhmiä, jolloin saatiin osapuilleen 50 000 jalkamiehen ja 20 000 ratsumiehen armeija. Polybios mainitsee kaksi kuningasta, Concolitanuksen ja Aneroesteen, ja myös sotavaunuista mainitaan.

Gallialaiset tunkeutuivat Etruriaan ja uhkasivat itse Roomaa lyötyään Faesulaessa roomalaisten joukot. Saatuaan kannoilleen toisen, konsuli Lucius Aemiliuksen johtaman armeijan he kuitenkin lähtivät taistellen perääntymään kohti pohjoisempaa Etrurian rannikkoa. Kumpikaan puoli ei tiennyt, että toinen konsuli Gaius Atilius oli saapunut Sardiniasta Pisaan ja marssi joukkoineen etelään pysäyttääkseen gallialaiset. Toisiaan lähestyvien armeijoiden tiedustelijat kohtasivat Telamonissa, ja Atilius sai vangeilta tietää että gallialaiset oli vahingossa saarrettu. Hän ryhmitti omat joukkonsa ja vei ratsuväen valtaamaan taktisesti tärkeän kukkulan, jolta tietä pitkin lähestyvä vihollinen voitiin nähdä.

Taistelu

Gallialaiset havaitsivat roomalaiset edessään ja lähettivät ratsuväkensä ja kevyen jalkaväen hyökkäämään kukkulalle, jonka juurelle kehkeytyi yleinen taistelu. Tilanteen valottuessa gallialaiset järjestivät rintamat molempiin suuntiin. Polybios kuvaa taistelua teoksessaan Historiai;

"Aemilius lähetti ratsuväkensä auttamaan kukkulalla taistelevia... Keltit olivat järjestäytyneet selustaansa päin, mistä he olettivat Aemiliuksen hyökkäävän; ensin olivat gaesatae-joukot Alpeilta ja heidän takanaan insubrit, ja tauriinit ja boijit he sijoittivat vastakkaiseen suuntaan valmiina kohtaamaan Gaiuksen legioonien hyökkäyksen... Rattaansa ja sotavaununsa he asettivat kummankin siiven äärilaitaan ja kokosivat saaliinsa yhdelle lähikukkulalle ja asettivat sotajoukot sen ympärille... ... ...Noin 40 000 kelttiä surmattiin ja ainakin 10 000 otettiin vangiksi..."

Alkuun taistelu rajoittui kukkulalle, jolla kaikkien osapuolien ratsuväki otti mittaa toisistaan. Tässä vaiheessa Atilius kaatui, ja Polybios väittää hänen päänsä viedyn kelttikuninkaille. Siitä huolimatta roomalaiset voittivat kahakan.

Sillä välin roomalaisten jalaväki oli edennyt lähelle kelttien rivejä. Gaesatae ja insubrit olivat ryhmittyneet Aemiliusta vastaan, tauriinit ja boijit Atiliuksen suuntaan. Polybios kuvaa, miten heidän pitämänsä meteli järkytti roomalaisia. Gaesatae ilmeisesti taistelivat alasti.

Tyypillisen tapaansa roomalaiset aloittivat heittämällä keihäitä. Alastomat gaesatae eturivissä olivat erityisen haavoittuvia. Heidän rivinsä hajosi, osa perääntyi taaemmas insubrien sekaan ja jotkut ryntäsivät vihollista päin ja tapettiin. Roomalaisten hyökätessä lähitaisteluun syntyi sen sijaan kiivasta vastarintaa, joka ratkesi vasta roomalaisten ratsuväen hyökätessä kukkulalta kelttien sivustaan. Kuningas Concolitanus jäi vangiksi, mutta toinen kuningas Aneroestes "...riisti hengen itseltään ja ystäviltään..."

Aemilius sai viettää triumfin.

Katso myös

• Luettelo kelttiläisistä heimoista
• Keltiberit
• Teutoburgin taistelu

Lähteet

• Simon James: Keltit. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-19271-X
• Polybios: Historiai, 2. kirja