Tekijä VII

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tekijä VII
1dan opm.png
Ihmisen tekijä VII (PDBID: 1DAN)
Tunnisteet
EC-numero 3.4.21.21
Tietokannat
KEGGt KEGG
Entrez 2155
OMIM 613878
UniProt P08709

Hyytymistekijä VII (geeni F7)[1] on ihmisten ja monien muiden eläinten veren inaktiivinen tsymogeeni. Sen tuotto vaatii K-vitamiinia. Veren hyytymisreaktiossa se katkeaa aktiiviseksi tekijäksi VIIa. VIIa on seriiniproteaasi-entsyymi. VIIa:ita yhtyy verenvuotoalueen solukalvojen kudostekijöihin (TF). Muodostuu TF-VIIa-komplekseja, joissa VIIa aktivoi lisää tekijöitä VII ja muita tekijöitä, kuten X ja IX. Nämä ovat osa verihyytymän tuottavaa proteiinijoukkoa. Tekijän VII muita nimiä ovat prokonvertiini ja stabiili tekijä.[2]

Geeni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisillä tekijän VII geeni on F7. Tämä on kromosomissa 13 kohdassa q34. Geenin pituus on noin 12 kiloemäsparia (kbp). Siinä on 8 intronia ja 9 eksonia. Eksonit 1a, 1b ja osa eksonista 2 koodaavat 5' transloitumatonta aluetta (5' UTR). Osa eksonista 2 ja loput eksonit 3–8 koodaavat tekijää VII.[1]

Osa eksonista 2 ja eksoni 3 koodaavat γ-karboksiglutamaatteja sisältävää Gla-proteiinidomeenia; eksoni 4 koodaa EGF1:ta; eksoni 5 EGF2:ta; eksoni 6 ja 7 aktivaatioaluetta; eksoni 8 aktiivisen kohdan omaavaa domeenia.[1]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisillä translaation jälkeisten muutosten jälkeen valmiin tekijän VII massa on noin 50 kDa. Sen N-terminaalissa on Gla-proteiinidomeeni, jossa on 10 K-vitamiiniriippuvaisesti tuotettua γ-karboksiglutamaattia (lyhenne: Gla).[2] Muun muassa varfariini estää tätä tärkeää karboksylaatiota heikentäen siten veren hyytymistä.[3] Tätä seuraa 2 epidermaalisen kasvutekijän (EGF:n) kaltaista domeenia: ensin EGF1- ja sitten EGF2-domeeni. Näitä seuraa aktiivisen kohdan omaava domeeni.[2]

Ihmisillä VII on osin N- ja O-glykosyloitu. Siinä on 12 disulfidisidosta. Gla-domeeni sitoo monia kalsiumioneita. VII liittyy näiden ionien avulla aktiivisessa muodossa eli tekijänä VIIa fosfolipidikalvoihin. EGF1-domeeni ja aktiivisen kohdan domeeni sitovat kumpikin yhden kalsiumionin.[2]

VII:n aktivoituessa VIIa:ksi EGF2:n ja aktiivisen kohdan domeenin välistä katkeaa arginiinin ja isoleusiinin välinen peptidisidos. Katkeamisessa muodostuu[2]

  • kevyt ketju (22 kDa), jossa ovat Gla-, EGF1-, EGF2-domeenit[2]
  • raskas ketju (26 kDa), jossa on aktiivisen kohdan domeeni[2]

Ketjut pysyvät toisissaan kovalenttisesti kiinni, sillä EGF2:n ja aktiivisen kohdan domeenin välillä on disulfidisidos.[2]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisillä tekijä VII muodostuu pääosin maksassa, josta se vapautuu vereen. Noin 99% veriplasman tekijästä on VII:tä ja 1% VIIa:ta.[2] Tekijän VII pitoisuus plasmassa on noin 0.5 µg/ml (0.01 µmol/l) ja puoliintumisaika noin 5 tuntia.[4]

Ihmisillä veren hyytymisreaktiossa VII:sta katkeaa peptidisidos sen aktivoituessa VIIa:ksi. In vivo katkeamisen pääasiallisesti aiheuttava entsyymi on tuntematon. In vitro tämän voi aiheuttaa ainakin trombiini, tekijä IXa, tekijä Xa ja tekijä XIIa.[2]

Aktivaation jälkeen kukin VIIa liittyy pian kudostekijään (TF), joka on kiinni jossakin verenvuotoalueen solukalvossa. Muodostuu TF-VIIa-kompleksi. VIIa liittyy kalvoon, jossa on anionisia fosfolipidejä, kuten fosfatidyyliseriiniä tai fosfatidyylikoliinia. Liitos kalvoihin tapahtuu VIIa:n γ-karboksiglutamaattien sitomien kalsiumionien avulla. Ionit ovat peräisin verestä. EDTA:n tai muiden kalsiumin kelaattorien lisäys verinäytteeseen alentaa siten kompleksin aktiivisuutta.[2]

TF-VIIa-kompleksi aktivoi veren

Edeltävät tekijät osallistuvat eri tavoin veren hyytymisreaktioon. TF-VIIa myös katkoo sidoksia useista eri kohdista tekijä V:issä ja tekijä VIII:issä, mutta näiden merkitystä hyytymisen kannalta ei tunneta hyvin.[2]

Mutaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisillä tekijän VII toiminnan heikkous sitä koodaavan mutaation takia aiheuttaa autosomaalisesti ja resessiivisesti periytyvää verenvuototautia.[5] Tätä ilmenee noin 1:llä 500 000:sta ihmisestä.[6] Useita eri mutaatiotyyppejä tunnetaan ja puutoksen vakavuus vaihtelee tyypistä riippuen. Lievää puutosta potevat homotsygootitkin voivat olla lähes oireettomia. Toisessa ääripäässä taas ilmenee vakavia ja spontaaneja keskushermoston, ruuansulatuselimistön ja nivelten verenvuotoja. Puutosta potevista homotsygooteista noin 1/3-osa on oireettomia ja 10–15%:lla taas ilmenee vakavia verenvuotoja. Eri vakavuusasteisissa puutoksissa yleisimpiä oireita ovat muun muassa nenä- ja ienverenvuodot, mustelmat ja naisilla runsaat kuukautiset. Hoitona voidaan antaa yhdistelmä-DNA-tekniikkaa käyttämällä tuotettua tekijää VII infuusiona vereen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c S Shahbazi, R Mahdian: Factor VII gene defects: review of functional studies and their clinical implications. Iranian Biomedical Journal, 2019, 23. vsk, nro 3, s. 165–174. PubMed:30797223. doi:10.29252/.23.3.165. ISSN 1028-852X. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o ND Rawlings et al: Handbook of proteolytic enzymes, s. 2905-2909. 3. painos. Academic Press, 2012. ISBN 9780123822192.
  3. S Palta, R Saroa, A Palta: Overview of the coagulation system. Indian Journal of Anaesthesia, 2014, 58. vsk, nro 5, s. 515–523. PubMed:25535411. doi:10.4103/0019-5049.144643. ISSN 0019-5049. Artikkelin verkkoversio.
  4. Marcucci, s. 193
  5. a b M Napolitano, S Siragusa, G Mariani: Factor VII deficiency: clinical phenotype, genotype and therapy. Journal of Clinical Medicine, 2017, 6. vsk, nro 4. PubMed:28350321. doi:10.3390/jcm6040038. ISSN 2077-0383. Artikkelin verkkoversio.
  6. Marcucci, s. 82