Tavastia (yhdistys)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tavastia ry)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tavastia ry on Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan seniorijärjestö. Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen osakunnan entiset jäsenet ja pitää heidät jatkuvassa kosketuksessa osakuntaan. Yhdistys toimii myös Hämeen maakunnan aineelliseksi ja henkiseksi kohottamiseksi ja hämäläisen hengen lujittamiseksi.

Tavastia ry on perustettu vuonna 1940. Perustajajäseninä oli joukko arvovaltaisia entisiä osakuntalaisia, joukossa muiden muassa Bruno Salmiala, A. A. Koskenjaakko, J. W. Rangell, Antti Tulenheimo, Akseli Nikula ja Niilo Söyrinki. Yhdistys järjesti tapaamisia Helsingissä ja Tampereella sota-aikanakin.

Toiminnassaan yhdistys tukeutuu vahvasti Hämäläis-Osakuntaan. Merkittävin yhteistyön saavutus oli 1978 julkaistu kaksiosainen Hämäläis-Osakunnan historia, jonka kirjoitti väitöskirjatyönään Seppo Kuusisto. Hankkeen puuhamiehinä olivat L. A. Puntila ja Aarno Lampi.

1980- ja 1890-luvuilla yhdistyksen pitkäaikaisina puheenjohtajina toimivat ensin Arto Alaspää ja hänen jälkeensä Marsa Bäck. Heidän aikanaan Tavastia alkoi järjestää suosittuja taidenäyttelyitä osakunnan kirjastossa. Yhdistys perusti myös Tavastia-mitalin, jonka suunnitteli kuvanveistäjä Terho Sakki. Ensimmäinen mitali luovutettiin professori Sara Hildénille yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa 1990.

Yhdistys korostaa tiivistä alumnitoimintaa Hämäläis-Osakunnan kanssa niin, että opiskelijat valmistumisen jälkeen säilyttäisivät osakunnan kautta kontaktin yliopistomaailmaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lampi, Aarno, Hämäläisyys yhdyssiteenä: Hämäläis-osakunnan senioriyhdistys Tavastia ry, 1940–1990. Helsinki: Tavastia 1993 ISBN 951-96759-0-6
  • Kuusisto, Seppo, Kansallishenkeen uskoen: Hämäläis-osakunnan historia, 2. osa. s. 139–141. Helsingin yliopisto 1978 ISBN 951-45-1366-5

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]