Tauno
Tauno | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen |
28. elokuuta 25. elokuuta |
– ruotsinkielinen | – |
– ortodoksinen | 5. tammikuuta |
Muunnelmia | – |
Vastineita eri kielissä | – |
Nimen alkuperä | karjalainen murresana tauno = sävyisä, hyväntapainen |
Tauno on suomalainen miehen etunimi. Nimi Tauno on todennäköisesti syntynyt Karjalassa murresanasta tauno, joka tarkoittaa 'sävyisää', 'hyväntapaista'.[1] Karjalassa nimi Tauno tuli käyttöön 1860-luvulla[1] Suosituimmillaan nimi Tauno oli 1920- ja 1930-luvuilla[2], ja se sai oman nimipäivän 1929. Nimen suosio putosi huomattavasti 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, ja edelleen 2000-luvun alussa. 2010-luvulla Tauno oli kuitenkin suositumpi kuin edellisellä vuosikymmenellä.[2]
Vuoden 2019 loppuun mennessä Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Tauno-nimen on saanut 29 254 miestä ja alle viisi naista.[2]
Suomesta nimi on kulkeutunut Viroon 1940-luvulla. Virossa 1. tammikuuta 2021 oli 713 miehellä nimenä Tauno, ja se on 218:nneksi yleisin miehen nimi Virossa.[3]
Tunnettuja Taunoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tauno Aalto (1917–1947), näytelmäkirjailija
- Tauno Aarre (1897–1941), lakimies, urheilujohtaja ja yritysjohtaja
- Tauno Aho (1914–1996), harmonikansoittaja ja mestaripelimanni
- Tauno Aho (1909–1968), pesäpalloilija
- Tauno Aitio (1917–1996), jalkapalloilija
- Tauno Alava (1907–1984), liikenneneuvos
- Tauno Alhava (1909–1958), pesäpalloilija
- Tauno Angervo (1908–2001), pankki- ja vakuutusalan toimija
- Tauno Berner (1880–1941), kihlakunnantuomari ja Joensuun pormestari
- Tauno Einiö (1940–2018), päätoimittaja
- Tauno Ellilä (1907–1975), oikeustieteen professori
- Tauno Haapalainen (1908–1976), kaunokirjallisuuden suomentaja
- Tauno Hannikainen (1896–1968), kapellimestari
- Tauno Hannus (1895–1958), lentokapteeni, Suomen ilmailun pioneeri
- Tauno Heliö (1915–2009), pika- ja aitajuoksija
- Tauno Himmi (1903–1976), varatuomari, lääninasessori ja kirjailija
- Tauno Honkanen (1927–2023), maastohiihtäjä
- Tauno Honkasalo (1912–1975), valtiongeodeetti ja dosentti
- Tauno-Olavi Huotari (1942–2011), historioitsija
- Tauno Hämeranta (1910–1987), taidemaalari
- Tauno Iisalo (1916–1947), pommituslentäjä, Mannerheim-ristin ritari
- Tauno Ilmoniemi (1893–1934), jääkärieversti
- Tauno Jalanti (1903–1992), ulkoministeriön virkamies ja liikemies
- Tauno Jaskari (s. 1934), painija
- Tauno Juntunen (1912–1998), Joensuun kaupunginjohtaja 1951–1975
- Tauno Jussila (1943–2007), jääkiekkoilija
- Tauno Juurtola (1914–2006), alppihiihdon opettaja, tietokirjailija ja Suomen Urheiluopiston johtaja
- Tauno Juvonen (1892–1918), jääkärikapteeni
- Tauno Jylhä (1908–1976), Kansaneläkelaitoksen yliaktuaari, Eläketurvakeskuksen ensimmäinen toimitusjohtaja
- Tauno Järnefelt (1867–1938), oikeusneuvos ja valtiopäivämies
- Tauno Järveläinen (1901–1965), ylimetsänhoitaja, metsäneuvos, tietokirjailija ja pakinoitsija
- Tauno Kaivola (1912–1995), laulaja, kirkkomuusikko ja pedagogi
- Tauno Kajander (1932–1977), näyttelijä
- Tauno Kalima (1881–1951), lääkäri ja professori
- Tauno Kallio (1923–2011), metsätieteilijä
- Tauno Kalliokulju (1935–1999), kansalaisopiston rehtori ja kirjailija
- Tauno Kankainen (1907–2009), säveltäjä ja kuoronjohtaja
- Tauno Karanko (1897–1939), jääkärikapteeni
- Tauno Kare (1934–2023), painonnostaja ja rakennusyrittäjä
- Tauno Karila (1908–1986), musiikintutkija ja musiikkiarvostelija
- Tauno Karilas (1900–1980), nuortenkirjailija, toimittaja ja suomentaja
- Tauno Karlsson (1925–2005), kiekonheittäjä ja jousiampuja
- Tauno Karvonen (1939–1998), näyttelijä
- Tauno Kaukonen (1929–1983), kirjailija
- Tauno Kekkonen (1910–1982), jalkapalloilija
- Tauno Kelovesi (1923–2013), poliitikko (SKDL)
- Tauno Kirves (1943–2020), Hyvinkään kaupunginjohtaja 1989–2006
- Tauno Kivelä (1914–1939), baptistisaarnaaja
- Tauno Kohonen (s. 1946), valokuvaaja
- Tauno Koistinen (1918–1977), jalkapalloilija
- Tauno Koivukoski (1908–1956), kirjailija
- Tauno Kokko (1899–1983), kanslianeuvos, vakuutus- ja kuoronjohtaja
- Tauno Kontio (1929–2015), juoksija
- Tauno Kopra (1906–1995), kenraaliluutnantti
- Tauno Korhonen (1931–2015), huonekalukauppias
- Tauno Koskela (1916–2002), kirjailija ja runoilija
- Tauno Kovanen (1917–1986), painija
- Tauno Krossi (1925–1979), harmonikan- ja huuliharpunsoittaja
- Tauno Kukkamäki, T. J. Kukkamäki (1909–1997), geodeetti
- Tauno Kukko (1916–2001), trumpetisti, säveltäjä ja sanoittaja
- Tauno Kuosa (1917–2000), yleisesikuntaeversti, historioitsija
- Tauno Kuosmanen (1928–2008), suomalainen yrittäjä, tunnettiin "Nilsiän öljysheikkinä"
- Tauno Kurenniemi (1907–1977), kemisti ja matemaatikko
- Tauno Kurki (1914–1981), kestävyysjuoksija
- Tauno Käyhkö (s. 1950), mäkihyppääjä
- Tauno Lappalainen (1898–1973), maastohiihtäjä
- Tauno Larmi (1926–2014), silmälääkäri ja lääkintöneuvos
- Tauno Lehtihalmes (1916–2004), teatterinjohtaja ja näyttelijä
- Tauno Lindgren (1911–1991), pyöräilijä
- Tauno Linnavuori (1907–1965), kirjailija
- Tauno Luiro (1932–1955), mäkihyppääjä
- Tauno Lukkarinen (1913–1989), kirjailija
- Tauno Luomi (1911–1993), pesäpalloilija
- Tauno Lähdeniemi (1920–1978), virkamies, yritysjohtaja ja maanviljelysneuvos
- Tauno Majuri (1907–1980), näyttelijä
- Tauno Marttinen (1912–1980), säveltäjä
- Tauno Matomäki (s. 1937), UPM:n entinen toimitusjohtaja
- Tauno Metsänkylä (s. 1941), matemaatikko
- Tauno Miesmaa (1891–1980), taidemaalari
- Tauno Moilanen, Imatran kaupunginjohtaja 1996–2006)
- Tauno Mustanoja (1912–1996), kielitieteilijä ja professori
- Tauno Mustonen (1908–1940), kestävyysjuoksija
- Tauno Muukkonen (1907–1974), kenttärovasti ja kristillinen kirjailija
- Tauno Mäkelä (s. 1954), jääkiekkoilija
- Tauno T. Mäki (1926–2014), tekniikan tutkija ja professori
- Tauno V. Mäki (1912–1983), ampuja ja eräkirjailija
- Tauno Mäkinen (1918–1993), kirjailija
- Tauno Nieminen (1919–1965), keilailun maailmanmestari
- Tauno Niklander (1911–2006), varatuomari, Merenkulkuhallituksen ylijohtaja 1962–1978
- Tauno Nuotio (1903–1970), suomentaja
- Tauno Nurmela (1907–1985), kielitieteilijä, akateemikko
- Tauno Nurmi (1922–2014), ratamoottoripyöräilijä
- Tauno Olkkonen (1925–2018), tekniikan tutkija ja professori
- Tauno Paakkanen (1911–1967), jalkapalloilija
- Tauno Palo, alk. Brännäs (1908–1982), näyttelijä ja laulaja
- Tauno Palva (1925–2009), lääketieteen professori
- Tauno Paronen (1912–1998), Mannerheim-ristin ritari
- Tauno Pasanen (s. 1934), tuomittu murhaaja
- Tauno Pehkonen (1937–2013), kristillisdemokraattinen poliitikko
- Tauno Peltomäki (1914–1995), kirjailija
- Tauno "Tauski" Peltonen (s. 1962), iskelmälaulaja
- Tauno Penttinen (1918–1990), runoilija
- Tauno Peussa (1914–1940), pika- ja keskimatkojen juoksija
- Tauno Pohjala (1906–1972), keskimatkojen juoksija
- Tauno Pohjanlehto (1920–1995), metsänhoitaja ja panssarikapteeni
- Tauno Pulkki (1929–1985), Savonlinnan ja Kotkan kaupunginjohtaja
- Tauno Putkonen (1900–1976), lääkäri ja professori
- Tauno Pylkkänen (1918–1980), säveltäjä ja musiikkikriitikko
- Tauno Pyökäri (1908–1995), sähkökoneopin professori
- Tauno Ranta (1920–2004), taloustieteilijä
- Tauno Rauman-Aalto (1925–1985), diplomi-insinööri ja sotakirjailija
- Tauno Rautapalo (1914–1998), kirjailija ja taidemaalari
- Tauno Rautiainen (1912–1962), radiotoimittaja, Viisasten kerhon perustaja
- Tauno Relander (1892–1977), lääkintöneuvos ja sukututkija
- Tauno Riekki (s. 1941), yritysjohtaja, osuustoimintavaikuttaja ja kauppaneuvos
- Tauno Rinkinen (1924–1993), nyrkkeilijä
- Tauno Räisänen (1911–1977), lehtori, rehtori ja tietokirjailija
- Tauno Saarela (s. 1952), poliittisen historian lehtori ja tutkija
- Tauno Salminen (1937–2017), liikuntaneuvos ja nyrkkeilyvaikuttaja
- Tauno Salo (1922–2016), yliarkkitehti
- Tauno Sarantola (1930–2006), rovasti
- Tauno Sarmaja, ent. Snellman (1907–1973), taidemaalari
- Tauno Satomaa (s. 1936), kuoronjohtaja
- Tauno Saukkonen (1902–1965), Maalaisliiton kansanedustaja, kunnallisneuvos
- Tauno Saukkonen (1906–1968), kenraalimajuri
- Tauno Savolainen (1913–1944), Mannerheim-ristin ritari
- Tauno Seppänen (1918–1998), kuvanveistäjä
- Tauno Sihvo (1887–1967), jääkärivänrikki
- Tauno Sipilä (1921–2001), maastohiihtäjä
- Tauno Sjöstedt (1916–1995), näytelmäkirjailija
- Tauno Sorvisto (1916–1979), näyttelijä
- Tauno Suhonen (1918–1999), Mannerheim-ristin ritari
- Tauno Suojanen (1935–2022), viihdemusiikin manageri
- Tauno Suoniemi (1927–1985), painonnostaja
- Tauno Suontausta (1907–1974), hallintoneuvos, oikeustieteen dosentti, oikeusministeri 1948–1950
- Tauno Suvanto (1924–1975), pikajuoksija
- Tauno Söder (1927–2009), näyttelijä
- Tauno Tainio (1902–1986), OTK:n sihteeri ja kirjallisuuden suomentaja
- Tauno Taivainen (1908–1971), kommunisti ja Etsivän Keskuspoliisin ilmiantaja
- Tauno Tapanainen (1909–1995), pasifisti ja totaalikieltäytyjä
- Tauno Tarkkinen (1932–2022), kirjailija
- Tauno Tarna (s. 1944), sisustusarkkitehti ja teollinen muotoilija
- Tauno Tattari (1907–1936), urheilutoimittaja, elokuvakäsikirjoittaja
- Tauno Terho (1912–1976), näytelmäkirjailija
- Tauno Timosaari (1932–2022), taidemaalari
- Tauno Timoska (1932–2022), jääpalloilija ja maahockeypelaaja
- Tauno Tirkkonen (1898–1976), oikeustieteen professori
- Tauno Tiusanen (s. 1941), tuotantotalouden emeritusprofessori
- Tauno Tukkinen (s. 1938), matematiikan ja fysiikan lehtori, historiantutkija
- Tauno Tuominen (1921–1977), kenraalimajuri
- Tauno Tönning (1916–1985), rakennusalan yrittäjä
- Tauno Vahter (s. 1978), virolainen kustantaja, kirjailija ja kääntäjä
- Tauno Vainio (1910–1986), pesäpalloilija
- Tauno Valkama (1923–2001), uimari ja paralympiavoittaja
- Tauno Valo (1920–2009), kuljetusyrittäjä ("sorakeisari") ja Kokoomuksen kansanedustaja
- Tauno Vartia (1907–1977), agronomi ja kansanedustaja
- Tauno Vesala (1932–1984), toimittaja ja kirjailija
- Tauno Viiri (1908–2002), Mannerheim-ristin ritari
- Tauno Viktor Viljanen (1901–1973), kenraaliluutnantti
- Tauno Wallendahr (1928–2017), kommunistinen järjestöaktiivi
- Tauno Wartiovaara (1903–1991), kaupunginlääkäri ja professori
- Tauno Yliruusi (1927–1994), kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja
- Tauno Ylänne (1938–2022), eversti
- Tauno Äijälä, mediavaikuttaja ja viestintäneuvos
- Tauno Äikää (1917–2008), urkuri ja pianisti
Kuvitteellisia Taunoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tauno, tv-sarjassa Prätkähiiret
- Tauno Tukeva, rakuuna Heidi Könkään draamasarjassa Tauno Tukevan sota
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vilkuna, Kustaa (toim. Mikkonen, Pirjo): Etunimet. Otava, 2005. ISBN 951-1-18892-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 486. WSOY, 1998. ISBN 951-0-23323-4
- ↑ a b c Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 28.8.2021.
- ↑ Eesnime Tauno statistika Eesti Statistika. Viitattu 28.8.2021.