Tarsian aitta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tarsian aitta on Tarsian tilalla Kihniön kunnassa, Kankarin kylässä sijaitseva aittarakennus, jota on väitetty Suomen vanhimmaksi säilyneeksi puurakennukseksi. Aitan ovensuuhun on kaiverrettu merkintä, joka on tulkittu vuosiluvuksi 1441. Viimeistään 1500-luvulla perustettu Tarsian tila sijaitsee kapealla Syväjärven ja Tarsianjärven toisistaan erottavalla kannaksella. Jo tätä ennen paikalla on ollut keskiajalla eränkävijöiden tilapäisasumus ja aitta olisi peräisin näiltä ajoilta. Tarsian kautta kulki tärkeä eräreitti, jota on kutsuttu Kalevaisten tieksi. Kihniö kuului tällöin Ikaalisten Kyrösselän rantakylien luonnollisiin kaukonautinta-alueisiin. Perimätiedon mukaan aitta on rakennettu pirkkalaisten veronkantoa varten tai kyröläisten kala-aitaksi.[1][2]

Aittarakennuksen hirsistä vuonna 1997 otettujen näytteiden dendrokronologisen ajoituksen perusteella aitan rakennuspuut on kaadettu talvikaudella 1687-1688, joten aitta olisi rakennettu aikaisintaan 1688.[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]