Tapirus augustus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tapirus augustus
Kallo
Kallo
pleistoseeni
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Kavioeläimet Perissodactyla
Heimo: Tapiirit Tapiridae
Suku: Tapiirit Tapirus
Alasuku: †Megatapirus
Matthew & Granger, 1923
Laji: augustus
Kaksiosainen nimi

† Tapirus augustus
Matthew & Granger, 1923

Synonyymit
  • Megatapirus augustus (Matthew & Granger, 1923)
Katso myös

  Tapirus augustus Commonsissa

Tapirus augustus on sukupuuttoon kuollut tapiirilaji, joka eli pleistoseenilla. Sen fossiileja on löydetty Etelä-Kiinasta, Vietnamista ja Laosista. Laji on sukua nykyiselle intiantapiirille (Tapirus indicus), mutta Tapirus augustus oli paljon kookkaampi.

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijan näkemys lajista

Tapirus augustus oli huomattavasti suurempi kuin yksikään nykyinen tapiirilaji.[1] Vuonna 2018 Tapirus augustuksen painoksi arvioitiin olkaluun mittausten perusteella noin 623 kilogrammaa.[2] Suurin nykyään elävä tapiirilaji, intiantapiiri (Tapirus indicus), painaa 200–400 kilogrammaa.[2][3] Tapirus augustuksen kallo ja hampaat olivat noin neljänneksen suuremmat kuin intiantapiirilla.[4]

Vuonna 2022 julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin nykyisten tapiirilajien sekä kymmenen hävinneen tapiirilajin purentavoimaa. Tapirus augustuksen purentavoima oli kaikista suurin, noin 10 700 newtonia. Toiseksi voimakkain oli intiantapiiri noin 8 000 newtonin purentavoimalla. Kun purentavoima jaettiin kallon pituudella, olivat Tapirus augustus ja intiantapiiri suunnilleen samalla tasolla.[5]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapirus augustuksen fossiileja on löydetty Etelä-Kiinasta, Vietnamista ja Laosista.[6] Ne ovat peräisin keski- ja myöhäispleistoseenilta.[7] Tapirus augustus oli osa monimuotoista eläimistöä, jonka tunnusomaisia jäseniä olivat isopanda (Ailuropoda melanoleuca) ja Stegodon orientalis -norsueläin.[8][9] Alueen kasvillisuus koostui pääosin subtrooppisten ja trooppisten metsien lajeista.[8] Tarkemmin ottaen Tapirus augustus edusti trooppista metsälajistoa, johon kuuluivat muun muassa gibbonit (Hylobates), orangit (Pongo), aasiannorsu (Elephas maximus) sekä Rhinoceros sinensis -sarvikuono. Fossiilikerrostumissa orankeja pidetään usein tiheiden metsien indikaattoreina.[9] Myös hammaskiilteen δ13C-arvot viittaavat siihen, että Tapirus augustus sai ravintonsa tiheälatvustoisista metsistä.[10]

Sukupuutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen 40 000 vuoden aikana monien suurten nisäkkäiden levinneisyysalueet kutistuivat trooppisessa Aasiassa, ja ainakin neljä lajia, mukaan lukien Tapirus augustus, kuoli sukupuuttoon.[11] Todennäköisin syy Tapirus augustuksen katoamiselle on viimeisimmän jääkauden aiheuttama nopea ilmastonmuutos, joka laski keskilämpötilaa noin 5–6 celsiusastetta.[10]

Ilmaston lisäksi ihmiset saattoivat vaikuttaa lajin sukupuuttoon.[12] Ihmislajien fossiileja ja kivityökaluja on löydetty samoista luolista kuin Tapirus augustuksen ja muiden suurten nisäkkäiden jäänteitä. Ei ole kuitenkaan suoria todisteita siitä, että ihmiset olisivat metsästäneet näitä lajeja.[3][13]

Vietnamista on löydetty Tapirus augustuksen fossiileja, jotka on ajoitettu myöhäispleistoseenille noin 30 000–20 000 vuoden taakse.[14] On joitakin viitteitä siitä, että laji selvisi Kiinassa holoseenille asti ja eli vielä alle 10 000 vuotta sitten, mutta todisteet tälle ovat huterat.[15]

Taksonomia ja evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Max Schlosser tutki kiinalaisesta lääkekaupasta saatuja suuria tapiirin hammasfossiileja jo vuonna 1903. Hän ei kuitenkaan kuvannut niitä uutena lajina, vaan määritti ne lajiksi Tapirus sinensis.[16] Talvella 1921–1922 Walter W. Granger keräsi neljä fossiilista kalloa Sichuanin maakunnasta Kiinasta.[16][17] Granger kuvasi lajin William Diller Matthew’n kanssa vuonna 1923 nimellä Tapirus (Megatapirus) augustus.[1][18]

Vuodesta 1953 alkaen monet tutkijat ovat nostaneet Megatapirus-alasuvun omaksi suvukseen, jolloin lajin nimi on Megatapirus augustus.[18] Tämä tekee kuitenkin tekee Tapirus-suvusta parafyleettisen, ja siksi 2000-luvulla on taas alettu suosia lajin alkuperäistä nimeä.[2][18] Tapirus augustus on todennäköisesti kehittynyt pienemmästä lajista Tapirus sinensis, joka puolestaan on voinut kehittyä lajista Tapirus sanyuanensis tai Tapirus peii.[7] Eräästä 200 000–300 000 vuotta vanhasta luolasta on kuitenkin löydetty sekä Tapirus sinensiksen että Tapirus augustuksen jäänteitä.[9] Näiden lajien läheisin elossa oleva sukulainen on intiantapiiri.[2][7]

Kirjallisuudesta koottu evoluutiopuu, jossa on kaikki nykyiset tapiirilajit ja osa sukupuuttoon kuolleista lajeista:[2]














†Tapirus veroensis



†Tapirus haysii




†Tapirus lundeliusi




Bairdintapiiri (Tapirus bairdii)




†Tapirus polkensis





Amerikantapiiri (Tapirus terrestris)



Vuoritapiiri (Tapirus pinchaque)





†Tapirus webbi






†Tapirus augustus




Intiantapiiri (Tapirus indicus)



†Tapirus sanyuanensis






†Tapirus avernensis



†Tapirus priscus









Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Louys, Julien: Ecology and Extinction of Southeast Asia’s Megafauna. Väitöskirja. Sydney: University of New South Wales, 2007. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 17.3.2022). (englanniksi)
  • Corlett, Richard T.: The Ecology of Tropical East Asia. Oxford: Oxford University Press, 2019. ISBN 978-0-19-881701-7. Google-kirjat (viitattu 17.3.2022). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Matthew, William Diller & Granger, Walter: New fossil mammals from the Pliocene of Sze-chuan, China. Bulletin of the American Museum of Natural History, 1923, 48. vsk, s. 563–598. American Museum of Natural History. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e MacLaren, Jamie A. et al.: A morphometric analysis of the forelimb in the genus Tapirus (Perissodactyla: Tapiridae) reveals influences of habitat, phylogeny and size through time and across geographical space. Zoological Journal of the Linnean Society, 10.5.2018, 184. vsk, nro 2, s. 499–515. doi:10.1093/zoolinnean/zly019. ISSN 0024-4082. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b Corlett, Richard T.: The Impact of Hunting on the Mammalian Fauna of Tropical Asian Forests. Biotropica, 2007, 39. vsk, nro 3, s. 292–303. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1111/j.1744-7429.2007.00271.x. ISSN 0006-3606. (englanniksi)
  4. ↑ Louys 2007, s. 44
  5. ↑ Van Linden, Lisa et al.: Sagittal crest morphology decoupled from relative bite performance in Pleistocene tapirs (Perissodactyla: Tapiridae). Integrative Zoology, 19.1.2022, s. 1–24. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1111/1749-4877.12627. ISSN 1749-4877. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 23.2.2023. (englanniksi)
  6. ↑ Louys 2007, s. 35
  7. ↑ a b c Tong, Haowen: Dental characters of the Quaternary tapirs in China, their significance in classification and phylogenetic assessment. Geobios, 2005, 38. vsk, nro 1, s. 139–150. doi:10.1016/j.geobios.2003.07.006. ISSN 0016-6995. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 17.03.2022. (englanniksi)
  8. ↑ a b Bakken, Deborah: East Asian Middle Paleolithic. Teoksessa Peregrine, Peter N. & Ember, Melvin: Encyclopedia of Prehistory: Volume 3: East Asia and Oceania, s. 34. New York: Springer Science+Business Media, 2001. ISBN 978-1-4684-7130-4. (englanniksi)
  9. ↑ a b c Liang, Hua et al.: A late Middle Pleistocene mammalian fauna recovered in northeast Guangxi, southern China: Implications for regional biogeography. Quaternary International, 20.10.2020, 563. vsk, s. 29–37. doi:10.1016/j.quaint.2019.12.013. ISSN 1040-6182. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  10. ↑ a b Bacon, Anne-Marie et al.: A multi-proxy approach to exploring Homo sapiens’ arrival, environments and adaptations in Southeast Asia. Scientific Reports, 26.10.2021, 11. vsk, nro 1, s. 21080. PubMed:34702921. doi:10.1038/s41598-021-99931-4. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  11. ↑ Corlett 2019, s. 17
  12. ↑ Louys 2007, s. 54
  13. ↑ Corlett 2019, s. 16
  14. ↑ Cranbrook, Earl of & Piper, Philip J.: Paleontology to policy: the Quaternary history of Southeast Asian tapirs (Tapiridae) in relation to large mammal species turnover, with a proposal for conservation of Malayan tapir by reintroduction to Borneo. Integrative Zoology, 2013, 8. vsk, nro 1, s. 95–120. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1111/j.1749-4877.2012.00319.x. ISSN 1749-4877. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  15. ↑ Turvey, Samuel T. et al.: Holocene survival of Late Pleistocene megafauna in China: a critical review of the evidence. Quaternary Science Reviews, 15.9.2013, 76. vsk, s. 156–166. doi:10.1016/j.quascirev.2013.06.030. ISSN 0277-3791. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
  16. ↑ a b Hooijer, D. A.: On fossil and prehistoric remains of Tapirus from Java, Sumatra and China. Zoologische Mededelingen, 1947, 27. vsk, s. 253–299. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
  17. ↑ Hooijer, Dirk Albert: Two new deer from the Pleistocene of Wanhsien, Szechwan, China. American Museum novitates, 1951, nro 1495, s. 1–18. American Museum of Natural History. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
  18. ↑ a b c Hulbert Jr., Richard C.: A new early Pleistocene tapir (Mammalia: Perissodactyla) from Florida, with a review of Blancan tapirs from the state. Bulletin of the Florida Museum of Natural History, 30.9.2010, 49. vsk, nro 3, s. 67–126. ISSN 0071-6154. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tapirus_augustus&oldid=21295709”