Tapio Anttila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tapio Juhani Anttila (s. 1962 Falun, Ruotsi) on suomalainen sisustusarkkitehti ja huonekalumuotoilija. 1990-luvun lopulta alkaen hän toimi Iskun suunnitteluosastolla, kunnes perusti oman suunnittelutoimiston. Hänen tuotantonsa ulottuu tarjottimista ja muista pienesineistä valmistalokonsepteihin, mutta tunnetuin hän on huonekaluistaan. Tapio Anttila Collection on kokoelma eri valmistajien tekemiä tuotteita.[1]

Ruotsissa syntynyt ja Oulussa varttunut Anttila opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa muun muassa Ilmari Tapiovaaran johdolla. Hän on jäsenenä ekologisuuteen ja kestävään muotoiluun tähtäävässä Woodism -muotoilijaryhmässä.[1][2]

Anttilan muotokieltä kuvataan askeettiseksi, käytännölliseksi ja usein hieman humoristiseksi. Hänet valittiin Suomessa vuoden 2012 kalustesuunnittelijaksi, ja hän on voittanut urallaan monia kansainvälisiä palkintoja, kuten yli kymmenen Good Design Awardia ja Fennia-palkinnon.[2] Pedro-yhtiön valmistama ON-vuodesohva palkittiin Avotakka-lehden Vuoden huonekaluna 2007.[3] Vuonna 2018 Anttila sai Pro Finlandia -mitalin[4].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Eskelinen-Rönkä, Päivikki: Rantasalmi-palkinto sisustusarkkitehti, muotoilija Tapio Anttilalle 19.5.2017. Puuinfo. Arkistoitu 26.7.2018. Viitattu 26.7.2018.
  2. a b Tapio Anttila (s. 1962) Innolux. Arkistoitu 26.7.2018. Viitattu 26.7.2018.
  3. Tapio Anttila Finnish Designers. Ornamo´. Arkistoitu 26.7.2018. Viitattu 26.7.2018.
  4. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali 6.12.2018 annetut kunniamerkit. 6.12.2018. Ritarikuntien kanslia. Viitattu 6.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]