Tapani Lausti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tapani Lausti (s. 31. tammikuuta 1943 Helsinki)[1] on suomalainen eläkkeellä oleva toimittaja ja ulkomaankirjeenvaihtaja. Hän työskenteli urallaan YLE:ssä, BBC:n suomenkielisessä osastossa ja Suomen Lontoon instituutissa.[2] Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon yhdessä Kaj Bärlundin kanssa teoksesta Palkat paketissa vuonna 1972. Toimittajana Lausti erikoistui kansainväliseen politiikkaan ja aatehistoriaan. Nykyään Lausti asuu Espanjassa.[3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lausti syntyi kirjastoneuvos Kaarlo Laustin ja Päivi Salolammen perheeseen.[4] Koulutukseltaan Lausti on valtiotieteiden maisteri. Pro gradunsa, jonka aihe oli Yhdysvaltain ulkopolitiikka kommunistimaihin nähden, hän teki vuonna 1966.[5] Laustin työhön ovat kuuluneet maailmanpolitiikan kriittinen seuranta ja analyysi jo 1960-luvulta, jolloin hän aloitti uransa. Vuodet 1967–1986 Lausti työskenteli Yleisradiossa. Vuosina 1973–1982 hän toimi ulkomaantoimittajana, vuodet 1983–1986 Ylen vakituisena Lontoon-kirjeenvaihtajana ja 1987–1995 freelancerinä Lontoossa.[6]

Suomen Lontoon Instituutissa Lausti toimitti lehteä nimeltä Eagle Street.[5] Raportteja hän on tehnyt Irlannista, Neuvostoliitosta, Jugoslaviasta, Romaniasta, Tšekkoslovakiasta, Libyasta, Kiinasta, Filippiineiltä ja Brysselistä. Vuosina 1981–1982 Lausti myös luennoi Itä-Euroopan poliittisista järjestelmistä Helsingin yliopistossa.

Mielipiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmän sodan aikana Lausti ei hyväksynyt hyväksynyt valintaa kapitalismin ja reaalisosialismin välillä, vaan kuului niihin, jotka toivat esiin vapaudenhenkisen sosialismin vaihtoehdon.[2] Nato ja Yhdysvallat ovat olleet Laustin ankaran kritiikin kohteena.

Vuonna 2013 hän kirjoitti: "Onnistuakseen maailman resurssien haltuunotossa läntisen imperiumin on manipuloitava mielipiteitä vakuuttaakseen ihmiset siitä, että sen omat terroriteot ovat moraalisesti oikeutettuja."[7] Lausti katsoi, että Yhdysvallat on provosoinut Ukrainan kriisin. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Yhdysvallat aloitti heti järjestelmällisen politiikan Venäjän saartamiseksi. Laustin mukaan Ukrainan vetäminen Euroopan unioniin ja myöhemmin Natoon kuuluu Yhdysvaltain strategiaan, jossa tavoitteena on Euro-Aasian luonnonvarojen hallinta. Laustin mielestä presidentti Putin ei mahtailussa vedä vertoja Washingtonin päälläpäsmäreille.[8]

Siirryttyään eläkkeelle Lausti on keskittynyt tutkimaan historian laboratoriossa kokeiltuja toisenlaisia ihanteita, elämänmuotoja ja kasvatusperiaatteita. Lausti uskoo yhä useampien ihmisten ymmärtäneen, että nyky-yhteiskunnat on rakennettu kestämättömälle pohjalle. Laustin mielestä on havaittavissa niin monia kriisejä ja uhkia, että tulevaisuuteen huolettomasti suhtautuminen on tuudittautumista illuusioihin. Uhkina Lausti näkee muun muassa ilmastonmuutoksen, kansainvälisen politiikan militarisoitumisen ja kansainvälisen talouden mahdollisen romahtamisen.[3]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bärlund, Kaj & Lausti, Tapani: Viimeinen taisto? Työväenliike ja taloudellinen yhdentyminen. Helsinki: Otava, 1970.
  • Bärlund, Kaj & Lausti, Tapani: Palkat paketissa. Työväenliike tulopolitiikan kourissa. Helsinki: Weilin+Göös, 1971.
  • Rahkonen, Keijo & Lausti, Tapani (toim.): ”Blairism”, a beacon for Europe?. Helsinki: Renvall Institute, University of Helsinki, 2001. ISBN 951-45-9831-8.
  • Toisinajattelun tiekartta. Helsinki: Like, Suomen Rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-428-0.
  • Tienviittoja tulevaisuuteen. Helsinki: Like, Suomen Rauhanpuolustajat, 2008. ISBN 978-952-01-0129-9.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kukin on 2003. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18086-X.
  2. a b Tammilehto, Olli: Toisintoimittajan testamentti. Helsingin Sanomat, 14.6.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.5.2011. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b Tapani Lausti Suomen Rauhapuolustajat ry. Viitattu 8.5.2011. [vanhentunut linkki]
  4. Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, s. 456 (Viitattu 21.3.2019)
  5. a b Kuka olen Lausti.com. Viitattu 8.5.2011.
  6. Kuka, Tapani Laustin sivusto. Viitattu 25.9.2016.
  7. Lausti, Tapani: YHDYSVALLAT JA NATO OVAT UHKA MAAILMANRAUHALLE Rauhanpuolustajat. Ollaan ihmisiksi. 2013. Rauhanpuolustajat. Viitattu 10.5.2022.
  8. Lausti, Tapani: Yhdysvaltain varjo Ukrainan yllä Maailma.net. 21.3.2014.

Tietoa muualta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]