Tanssiteatteri Raatikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tanssiteatteri Raatikko on suomalainen Vantaalta kotoisin oleva tanssi- ja lastenteatteri.[1][2] Raatikon perustivat vuonna 1972[1] tanssija-koreografit Marjo Kuusela ja Maria Wolska, ja se on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut tanssiteatteri. Teatterin kotinäyttämö on Tikkurilassa osoitteessa Silkkitehtaantie 5,[3] josta käsin ryhmä käy paljon kiertueilla sekä Suomessa että ulkomailla.

Raatikon esittämät teokset edustavat modernia nykytanssia sekä lasten tanssiteatteria, ja niille on ominaista vahva tunnesisältö ja huumori. Vuosittain Raatikko tuottaa kahdesta kolmeen uutta ensi-iltaa. Ohjelmistoon sisältyy tanssiteatteriteoksia niin aikuisille kuin lapsille ja nuorille. Vuosittain ryhmän noin 400 esitystä seuraa yli 30 000 katsojaa.[1]

Raatikko on viime vuosina laajentanut toimintaansa muun muassa vuorovaikutteisiin lapsille suunnattuihin tanssiteoksiin, joiden yleisö voi osallistua esitykseen. Teatteri tekee yhteistyötä Vantaan koulujen, päiväkotien ja kulttuuripalveluiden kanssa. Teatterin taiteellisena johtajana toimi 1980-luvun lopulle saakka Marjo Kuusela. Vuodesta 1988 lähtien johtajana on ollut tanssija-koreografi Marja Korhola. 1990-luvun puolivälissä Korholan ohjelmistovalinnat ja johtaminen aiheuttivat lähes kaikkien tanssijoiden irtisanoutumisen ja muun muassa Carolyn Carlsonin kutsumisen väliaikaiseksi taiteelliseksi neuvonantajaksi[4].

Marja Korholan jäätyä eläkkeelle alkuvuodesta 2022 uutena johtajana aloitti tanssija ja koreografi Jaakko Toivonen.[5]

Vuonna 1983 tanssiteatterille myönnettiin Vantaan kulttuuripalkinto.[6] Raatikko on palkittu useasti muulloinkin. Esimerkiksi Lastenpäivä-palkinnon teatteri sai vuonna 2014.[7]

Vuonna 2016 ohjelmistoon kuului esimerkiksi suomalaista kansanperinnettä ja hölmöläistarinoita yhdistävä lastenteatteriesitys Hys-hys Hymylään.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Raatikko - taiteellinen tanssiteatteri raatikko.fi. Viitattu 2.7.2016.
  2. Hyvää lasten­teatteripäivää! 5.3.2016. hs.fi. Arkistoitu 9.8.2016. Viitattu 2.7.2016.
  3. Yhteystiedot raatikko.fi. Viitattu 2.7.2016.
  4. Räsänen, Auli: Vain johtaja jäi Raatikkoon. Tanssijat irtisanoutuivat tanssiryhmästä. Helsingin Sanomat, 4.2.1995, s. 36. Näköislehti (maksullinen).
  5. Koivisto, Leena: Raatikon uusi johtaja on valittu Vantaan Sanomat. 28.5.2021. Vantaa: Etelä-Suomen Media Oy. Viitattu 29.5.2021.
  6. Vantaan kulttuuripalkinto Vantaan kaupunki, vantaa.fi. Viitattu 2.7.2016.
  7. Linda Liukas, Soiva siili, tanssiteatteri ja taidemuseo palkittiin lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2014. hs.fi. Arkistoitu 10.8.2016. Viitattu 2.7.2016.
  8. Tapahtuipa kerran Hymylän tilalla 17.2.2016. hs.fi. Arkistoitu 10.8.2016. Viitattu 2.7.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]