Tanssiteatteri MD

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tanssiteatteri MD:n sisäänkänyti
Osoite: Hämeenkatu 25, 33200 Tampere
Sijainti: Hällä-näyttämö
Vuosi: 1997-
Esitykset kotinäyttämöllä vuodessa: 80-100
Esitykset kiertueella vuodessa: 20-30
Vakituinen henkilökunta: 8 (vuonna 2021)
www.tanssiteatterimd.fi 

Tanssiteatteri MD on Tampereella toimiva tanssiteatteri. Tanssiteatteri MD on vuodesta 2002 toiminut Hällä-näyttämöllä, joka on entinen elokuvateatteri (Hällä 1940-2001) Hämeenkadun varrella. Aiemmin MD on toiminut Keskustorilla Tanssi-Frenckellissä (Puutarhakatu 2 G, 1997-2002).  

Tanssiteatteri MD on Tampereen ja Pirkanmaan tanssitaiteen lipunkantaja jo vuodesta 1997. MD edistää ja ylläpitää aktiivisesti tanssitaidetta erityisesti nykytanssia ja tanssiteatteria sekä herättää kiinnostusta niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.

Tanssiteatteri MD:n ohjelmisto koostuu nykytanssista ja ohjelmistossa on teoksia niin lapsille kuin aikuisillekin. Tanssiteatteri MD tuottaa vuosittain 80-100 esitystä kotinäyttämöllä sekä 20-30 esitystä kiertueella. Kotimaan kiertueiden lisäksi Tanssiteatteri MD:n esityksiä nähdään ulkomailla.

Tanssiteatteri MD järjestää keväisin Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin, joka esittelee pääasiassa kotimaisen nykytanssin ajankohtaisia teoksia ja tekijöitä tai kansainvälisiä yhteistöitä. Vuodesta 1997 järjestetty festivaali koostuu kotimaisista näyttämöteoksista ja tanssilyhytelokuvista sekä klubiohjelmasta. Lisäksi festivaalilla järjestetään suositut Jälkilöyly-keskustelut, jotka yhdistävät yleisön ja taiteilijat kiinnostaviin vuoropuheluihin ja avaavat teosten maailmaa katsojille.

Tanssiteatteri MD juhlistaa 25-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2022.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD on toiminut vuodesta 1997 lähtien, kun kaksi tamperelaista tanssiteatteria Mobita (1972) ja Dansco (1988) yhdistyivät.  

Mobita perustettiin syksyllä 1972, kun tamperelaisten tanssitaiteilijoiden ja tanssikoulujen opettajien yhdistys Perpetuum Mobile ry perusti tanssiteatteriryhmän. Dansco puolestaan perustettiin 1988, kun ryhmä Tampereen Työväen Teatterissa toimineita tanssijoita aloittivat valmistelemaan ensimmäistä omaa tuotantoaan.

Lähtökohtaisesti Dansco ja Mobita olivat kaksi täysin erilaista tanssiteatteria. Mobita oli ollut valtion tuen piirissä jo vuodesta 1983, kun toimintansa lopettaneen Tanssiteatteri Polarin valtiontuki siirtyi sille.  Tanssiteattereiden yhdistymistä ehdotti opetusministeriön kulttuurijohtaja Helena Suomela, kun myös Dansco pyrki valtion säännöllisen toiminta-avustuksen piiriin 1995.  Opetusministeriön ja kaupungin näkökulmasta ratkaisu oli puhtaasti taloudellinen. Mobitan (Marjo Hämäläinen) ja Danscon (Hanna Rosendahl) puheenjohtajat ajoivat ehdotuksen vähitellen läpi ja aiesopimus allekirjoitettiin alkuvuodesta 1996.  

Vuonna 1997 Mobita ja Dansco toimivat saman kannatusyhdistyksen alla, mutta omien toimintasuunnitelmien mukaan ja omien tilien kautta. Seuraavana vuonna tilit yhdistyivät ja käyttöön tuli yhdistelmänimi Tanssiteatteri Mobita/Dansco.   

Toimintojen yhdistäminen suunniteltiin useampivuotiseksi vaiheittaiseksi prosessiksi. Yhdistymisen vuonna Mobita toteutti sukupolvenvaihdoksen, kun Anniina Kumpuniemi ja Laura Mäkelä sekä Suvi Eloranta palkattiin sen tanssijoiksi. Mobitan Tuula Linnusmäki ja Minna Saari jatkoivat työskentelyä vielä ensimmäisen yhdistymisen vuoden toteuttaen Mobitan 25-vuotisfestivaalin lokakuussa 1997. Danscossa tanssivat Elina Jakowleva, Hanna Rosendahl ja Mari Rosendahl.

Yhdistyminen tapahtui nopeammin kuin oli kuviteltu. Sitä vauhdittivat muun muassa jo syyskaudella Anniina Kumpuniemen tanssiminen Danscon tuotannoissa Naisen tuoksu ja Satakieli, yhteisen tanssijan palkkaaminen (Jari Karttunen) sekä ensimmäisten yhteisten tuotantojen valmistaminen 3 sisarta ja ?! -eli leikin loppu (ohj. Anna Veijalainen 1998) ja Hääkeikka (kor. Ari Numminen 1998).  

Vuonna 2002 Tanssiteatteri Mobita/Dansco muutti Hällä-näyttämölle Tanssi-Frenckellin tiloista ja käyttönimeksi ryhdyttiin määrätietoisesti lanseeraamaan lyhyttä ja ytimekästä nimeä Tanssiteatteri MD.

Esitystoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esitykset Hällä-näyttämöllä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD:llä on 80-100 esitystä vuodessa Hällä-näyttämöllä. Ensi-iltoja vuodessa on noin 2-3 ja teokset ovat omien koreografien ja vierailevien koreografien tekemiä. Ohjelmisto koostuu nykytanssista ja ohjelmistossa on teoksia niin lapsille kuin aikuisillekin. Myös nuorille on tuotettu teoksia kuten Mikä **t*n Pikku Prinssi? Kor. Elina Jakowleva (2015) ja Suuri Harppaus ohjaus Piia Peltoja ja kor. Samuli Roininen (2019).

Lisäksi Hällä-näyttämöllä järjestetään vierailuja, työpajoja, avoimia harjoituksia, keskusteluja ja kursseja. Kesäresidenssitoiminta aloitetaan keväällä 2021. Hällässä toteutetaan joka vuosi  

Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali, joka tuo kotimaista nykytanssia ja kansainvälisiä yhteistöitä pirkanmaalaisen yleisön nähtäväksi.

Yleisötyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD tekee aktiivisesti ja monipuolisesti yleisötyötä. Yleisötyö muodostuu muun muassa avoimista harjoituksista, yleisökeskusteluista, tanssipajoista, kursseista ja taiteilijatapaamisista. Alla mainittujen tapahtumien lisäksi järjestetään Jälkilöyly-keskusteluja ja teosesittelyjä kutsuvieraille, jotka ovat osa Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaalia.  

Yleisötyö vuosina 2012-2020 keräsi yhteensä 375 tapahtumaa ja 9726 osallistuaa.

Vuonna 2012 MD panosti kummiluokkatapaamisiin. Tapaamisten lisäksi järjestettiin erilaisia työpajoja ja harjoituksia niin avoimesti kuin tilatuille ryhmille.

Vuonna 2013 uutena tapahtumana tuotiin Ystäväilta sekä järjestettiin työpaja, keskustelutilaisuus ja taiteilijatapaaminen.

Vuonna 2014 järjestettiin Lasten pikkujoulut ja avoimia harjoituksia. Näiden lisäksi Ystäväilta sai jatkoa edellisvuodelta sekä muun muassa tanssityöpaja, keskustelut ja taiteilijatapaaminen pidettiin.

Vuonna 2015 yleisökeskustelut, avoimet harjoitukset sekä tilatut harjoitukset olivat menestyksekkäitä. Tanssityöpajoja ei järjestetty, mutta erilaisia tapaamisia, yleisökeskusteluja ja teosesittelyjä järjestettiin.

Vuonna 2016 järjestettiin ensimmäistä kertaa kursseja. Kurssien lisäksi järjestettiin taiteilijatapaamisia, avoimia harjoituksia ja muita pienempiä tapahtumia. Tanssityöpajoja ei järjestetty.  

Vuosi 2017 oli onnistunut yleisötyön osalta. Vuonna 2017 MD oli ensimmäistä kertaa mukana Taidetestaajat-hankeessa, jonka myötä järjestettiin Taidetestaajille tilaustyöpajoja. Sen lisäksi järjestettiin myös muun muassa tilattuja työpajoja, avoimet ovet viikko ja kulissikierros.  

Vuonna 2018 kummiluokkatapaamiset saivat jatkoa ja osallistujia oli yli sata. Pääasiassa järjestettiin yleisökeskusteluja, avoimia harjoituksia ja tilattuja harjoituksia.

Vuonna 2019 Taidetestaajat saivat jatkoa. Lisäksi jäjrestettiin taiteilijatapaaminen, yleisökeskusteluja, harjoituksia tilatuille ryhmille ja avoin työpaja.

Vuosi 2020 toteutui yleisötyön osalta menestyksekkäästi, vaikka korona vallitsi maailmalla. Tammikuussa ehditiin toteuttaa lukukauden viimeiset Taidetestaajat näytökset ja työpajat. Ystäväilta sai jatkoa vuodelta 2014. Samana vuonna järjestettiin yleisökeskusteluja, tilattuja työpajoja ja harjoitukset tilatuille ryhmille.

Kiertueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD toimintaan kuuluvat kiertue-esitykset niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kiertue-esityksiä vuodessa on noin 20-30. 

Kotimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD:n esityksiä on nähty kotimaassa useissa esittävän taiteen tapahtumissa, kuten Pyhäjärven täydenkuun tanssit (Secunda Prattica ja Sankari Moilanen ja Eve 2019), Kajaani Dance Festival (Tanssiva Muumilaakso 2018), Kuopio tanssii ja soi (Tanssiva Muumilaakso 2012), Kokkolan talvitanssit (Tanssiva Muumilaakso 2011) sekä Hurraa!-festivaali (Pieni lelukauppa 2016). Tanssin Aika -festivaali (Rafael 2009). Esitysvierailuja on viety myös kulttuuritaloihin, kuten Tampere-talon tapahtumiin (Secunda Prattica-osio 2019, Kenttä-osio 2018, Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon 2017), Jyväskylän kaupunginteatteriin (Tanssiva Muumilaakso 2014, Burn Auts 2012) ja Tanssiteatteri Minimille Kuopioon (Sisaret 2019/Kuopion kt, Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon 2018/Sotku, Pieni Lelukauppa 2017/Sotku) sekä Porvoon Avanti-saliin (Pieni lelukauppa 2016, Tanssiva Muumilaakso 2014) ja Turun Manillaan (Ronja Ryövärintytär 2013, Making of 2012).

Päiväkoti-ikäisille suunnattuja esityksiä (mm. Santeri Sammakon seikkailut, Taikalaatikko ja Arabian Jänis) on esitetty kotinäyttämön lisäksi merkittävässä määrin erityisesti Tampereen ja Pirkanmaan alueen päiväkodeissa ja kirjastoissa.

Ulkomaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD:n esityksiä on nähty ulkomailla useissa maissa, kuten Ruotsissa, Saksassa, Kiinassa, USA:ssa, Virossa ja Kanadassa. Esimerkiksi Mari Rosendahlin teokset ovat vierailleet Saksassa Recklinghausenissa Ruhrfestspiele Fringe -ohjelmistossa: Klaffi (2013), 400 askelta (2012), Rafael (2010) ja Maitoo (2006) sekä Chemnitzissä Tanz |Moderne|Tanz -festivaalilla (400 askelta ja Pieni lelukauppa 2015). Samuli Roinisen Tanssiva Muumilaakso on vieraillut muun muassa Satellit-festivaalilla Ruotsissa 2015, Finnfest2013-festivaalilla Michiganissa USA:ssa 2013 ja Shanghain maailmannäyttelyssä 2010 ekä Shanghai Children´s Art Theatre 2015. 

Yhteistyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD tekee säännöllisesti erilaisia yhteistyöprojekteja. Pääsääntöisesti projektit koostuvat teatteri- ja oopperayhteistöistä kuten TTT:n Evita (2014) ja Kohtalon tango (2015), Tampere-talon 25-vuotisjuhlaesitys Kesäyön uni (2015) ja Tampereen Komediateatterin ja Tampere-talon Annie-musikaali (2012). Lisäksi MD on toteuttanut esitysvaihtoja vuodesta 1998 Tanssiteatteri Minimin, Routa-ryhmän, Aurinkobaletin ja JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen sekä Pori Dance Companyn kanssa.

MD on tehnyt yhteistyötä myös vapaan kentän ryhmien kanssa kuten yhteistuotannot Alma!-liikeooppera (2021) Tampere Biennalen, CHANGEnsemblen ja Petri Kekoni Companyn, KokoTeatterin Nostalgia (2020) KokoTeatterin, Suuri Harppaus (2019) Teatteri Siperian ja Järjen päivät (2011) Teatteri GrusGrusin kanssa.

MD on ollut mukana TV-tuotantoja Ystäväni Pikku Pörriäinen kor. Tanssiteatteri MD (TV2, kymmenen osainen sarja 2017), Hurmaa 1 kor. Tero Saarinen (1993) ja Satakieli kor. Outi Vilonen (1997).  

Lisäksi MD on ollut mukana yritysten mainoksissa, muun muassa Lindströmille ja Tampere-talolle.  

Tanssiteatteri MD:n muita yhteistyökumppaneita ovat muun muassa TREenit ry, Pirkanmaan Tanssin Keskus (ent. Sisä-Suomen tanssin aluekeskus) ja Tampereen Teatteripääkaupunki -teatteritiimi sekä Tampereen kaupungin taidekasvatusohjelma Taidekaari.

Tanssiteatteri MD on muun muassa Suomen Teatterit ry:n, Pirfest – Pirkanmaan Festivaalit ry:n ja Finland Festivals ry:n sekä Lasten Tampere ry:n jäsen.

Toimintamalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD valmistaa kantaesityksiä ja esittää 10-15 teoksen ohjelmistoa kotinäyttämöllä. Lisäksi MD toteuttaa yhteistuotantoja, esiintyy kiertueella Suomessa ja ulkomailla sekä vuokraa Hällä-näyttämöä erilaisille tanssikoulujen näytöksille, kulttuuritapahtumille ja festivaaleille kuten Tampereen Teatterikesä, Tanssimania, Pispalan Sottiisi ja Mukamas - kansainvälinen nukketeatterifestivaali sekä Nytke.

Ohjelmistossa on sekä oman ryhmän koreografien että vierailevien koreografien teoksia ja esitysvierailuja.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD:ssä työskentelee vakinaisesti kahdeksan-kymmenen henkilöä ja vierailijoita palkataan useita kymmeniä joka vuosi. Vakituisia työntekijöitä ovat tanssija-koreografit Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen ja Mari Rosendahl, myyntisihteeri Paula Haajanen, tuotantosihteeri Pauliina Leppinen, valaistusmestari Sari Mayer sekä ääniteknikko Jonne Nieminen. Toiminnanjohtajan tehtävää hoitaa Anniina Kumpuniemi (2010-). Aiemmat toiminnanjohtajat ovat olleet Elina Jakowleva (2007-09) ja Hanna Rosendahl (2000-07).

Tanssiteatteri MD:n strategiset tavoitteet ovat yleisömäärän kasvattaminen, uudistuminen, johtamisen kehittäminen ja henkilökunnan hyvinvointiin panostaminen.  

Tanssiteatteri MD:n arvoja ovat yhteistyö ja yhdessä suunnittelu, korkealaatuinen taiteellinen laatu sekä erilaisten yleisöjen arvostaminen.

MD:n missiona on toimia tanssitaiteen lipunkantajana Tampereella ja Pirkanmaalla.  

Tanssiteatteria ylläpitää Tanssiteatteri Mobita/Danscon kannatusyhdistys, jonka tarkoitus on tukea korkeatasoista tanssiteatteritoimintaa sekä edistää esittävää taidetta erityisesti tanssitaidetta. Tarkoituksen toteuttamiseksi MD ylläpitää Tanssiteatteri MD -nimistä tanssiteatteriryhmää sekä järjestää esitys-, vierailu- ja kiertuetoimintaa, tilanvuokrausta, residenssi- ja kurssitoimintaa.

Rahoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssiteatteri MD on yksi yhdestätoista valtionosuuden perusteella tukea saavasta tanssiteatterista Suomessa. Tanssiteatteri MD:n toimintaa tukee valtion lisäksi Tampereen kaupunki toiminta- ja vuokra-avustuksella.

Taiteellinen suunnitteluryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteelliseen suunnitteluryhmään kuuluvat Tanssiteatteri MD:n vakituiset tanssija-koreografit Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen ja Mari Rosendahl. Suunnitteluryhmä vastaa sekä tanssiteatterin taiteellisesta suunnittelusta, vierailevien koreografien valinnasta että Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin ohjelmiston suunnittelusta. Lisäksi ryhmä vastaa esityskausien suunnittelusta yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Suunnitteluryhmässä vallitsee demokraattinen päätösvalta ohjelmiston ja linjanvetojen suhteen.

Hällä-näyttämö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hällä-näyttämö sijaitsee Hämeenkadun varrella entisessä elokuvateatteri Hällässä (1940-2001). Loivasti nousevassa katsomossa on hyvä näkyvyys ja intiimi tunnelma. Katsomon akustiset ominaisuudet mahdollistavat vaativatkin äänelliset kokonaisuudet. Katsomopaikkoja on 213 ja pyörätuolipaikkoja seitsemän.  

Hällä-näyttämön vieressä on 68,5 neliömetrin kokoinen harjoitussali. Kapasiteetiltaan harjoitussali on 60 henkilölle. Harjoitussali avataan yleisölämpiöksi esitysten yhteydessä ja toimii myös pienenä esitystilana. Molempia tiloja voi vuokrata.  

Hällä-näyttämölle kuljetaan aulatilan läpi, minkä kapasiteetti 60 henkilöä. Aikuisille suunnattujen esitysten yhteydessä toimii aulabaari, joka avattiin 20-vuotisjuhliin vuonna 2016. Tanssiteatteri MD:llä on anniskeluoikeudet.

Hällä-näyttämö remontoitiin vuonna 2002 vanhasta elokuvateatterista tanssiteatteriksi OKM:n ja Majaoja-säätiön tuella. Tampereen kaupunki tilasi ja vastasi remontin toteutuksesta. Remontin lisäksi Hällään tehtiin huomattava määrä kone- ja kalustohankintoja. Vuonna 2012 toteutettiin OKM:n peruskorjausavustuksella ja Tampereen kaupungin toimesta Hällän peruskorjaus, jossa pintoja uusittiin ja esteettömyyttä parannettiin. Hällään saatiin pyörätuolihissi pääoven portaille sekä induktiosilmukat katsomoon, aulaan ja harjoitussaliin. Peruskorjauksessa harjoitussali muuntui pieneksi esiintymistilaksi kattoon asennettavan valokaluston ja äänentoiston myötä. Lisäksi vuonna 2016 tehtiin keittiöremontti, jossa uusittiin kaapistot ja kodinkoneet. 

Tekniset tiedot Kapasiteetti Koko Muuta
Hällä-näyttämö 213 katsomopaikkaa sekä 7 pyörätuolipaikkaa Leveys 13-9 m, syvyys 15 m  ja korkeus 4,5 m 5.1 -kaiutinjärjestelmä
Harjoitussali 60 henkilöä 68,5 neliötä
Aula 60 henkilöä

Kantaesitykset 1997–2020[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantaesitys Koreografi Taiteellinen työryhmä Ensi-ilta Tuotanto
Rouva Huttusen keittiössä Anniina Kumpuniemi Käsikirjoitus: Jari Sihvo 18.1.1997 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita
Katso minä kävelen takaperin Taru Arho 21.4.1997 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita
Naisen tuoksu Sami Saikkonen 7.3.1997 Eino Salmelaisen näyttämö Tanssiteatteri Dansco
Valheita kahdelle Anniina Kumpuniemi 19.4.1997 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita
Rakkautta 2 tv:lle ja 3 ihmiselle Ohjaus: Arto Minkkinen 15.8.1997 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita
Satakieli Outi Vilonen 3.9.1997 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Dansco
Tanssiva kuvakirja Ester Naparstok Harjoittajat: Marjo Hämäläinen, Tuula Linnusmäki, Sinikka Saarela-Hakanen ja Minna Saari 18.11.1984/11.10.1997 TT-Frenckell Tanssiteatteri Mobita
Hurmaa 1 Tero Saarinen 1993/ 8.10.1997 Tullikamarin Pakkahuone Tanssiteatteri Dansco
3 sisarta ja ?! -eli leikin loppu Ohjaus ja käsikirjoitus: Anna Veijalainen 18.4.1998 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Yksiö Laura Mäkelä 22.4.1998 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Hääkeikka Ari Numminen 13.11.1998 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Kolme pientä porsasta Elina Jakowleva 26.1.1999 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Lasiyö Anniina Kumpuniemi 17.4.1999 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Lootus Mari Rosendahl 17.4.1999 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Sattuman lävistämät Hanna Rosendahl 17.4.1999 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Häiriötekijä Katri Soini 24.11.1999 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Pekka ja susi Outi Vilonen 6.4.1994/26.1.2000 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
La Camorra Mari Rosendahl 13.4.2000 Tullikamarin Pakkahuone Tanssiteatteri Mobita/Dansco ja Tampere

Biennale

Maailman tärkeimmistä asioista Jyrki Karttunen 15.11.2000 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Kippari K Anniina Kumpuniemi 24.1.2001 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Henkilökohtaista Elina Jakowleva 21.4.2001 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Tuuli jonkin verran Maija Hoisko 21.4.2001 Tanssi-Frenckell Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Paprika Tanssiteatteri MD Ohjaus: Minna Vainikainen 17.11.2001 Tampere-talon studio Tanssiteatteri Mobita/Dansco
Carmen ja ihmisten kaupunki Ari Numminen 4.9.2002 Tanssiteatteri MD
Koiratarhan karkurit Mari Rosendahl 24.1.2003 Tanssiteatteri MD
Hälläväliä-revyy Tanssiteatteri MD Ohjaus: Mikko Kivinen 4.3.2003 Tanssiteatteri MD
Kuura Heidi Masalin 22.4.2003 Tanssiteatteri MD, TeaK ja TaiK
Lomalla Ilkka Kokkonen 22.4.2003 Tanssiteatteri MD, TeaK ja TaiK
Naarmu Hanne Kauppinen 22.4.2003 Tanssiteatteri MD, TeaK ja TaiK
Tiistai Virva Talonen 22.4.2003 Tanssiteatteri MD, TeaK ja TaiK
Taikalaatikko Anniina Kumpuniemi 6.9.2003 Koskikeskus Tanssiteatteri MD
Pieniä asioita hiljaisuudessa Tommi Kitti 2002 22.10.2003 Tanssiteatteri MD
Rockaby Hanna Rosendahl 17.4.2004 Tanssiteatteri MD
AlkuLoppu Anniina Kumpuniemi 17.4.2004 Tanssiteatteri MD
Moulin Rouge Elina Jakowleva Ohjaus: Elina Jakowleva, Käsikirjoitus: Janne Mäkelä 17.11.2004 Tanssiteatteri MD
Maitoo Mari Rosendahl Video: Tero Molin ja Tommi Lepola 12.3.2005 Hällä-näyttämö Tampere Film Festivalin ohjelmistossa Tanssiteatteri MD
Piirretty huone Jenni Kivelä 5.10.2005 Tanssiteatteri MD
Täysi Anniina Kumpuniemi 5.10.2005 Tanssiteatteri MD
Poliisikoiraopisto Mari Rosendahl Käsikirjoitus: Mari Rosendahl 22.3.2006 Tanssiteatteri MD
Pieniä pääosia Jyrki Karttunen 15.11.2006 Tanssiteatteri MD
Lemminkäinen Samuli Roininen Ohjaus ja käsikirjoitus: Samuli Roininen 13.4.2007 Tanssiteatteri MD
Hääkeikka Ari Numminen 15.11.2007 Tanssiteatteri MD
Arabian jänis Samuli Roininen Ohjaus: Samuli Roininen 20.5.2008 Tanssiteatteri MD
Voimatus Anniina Kumpuniemi 17.10.2008 Tanssiteatteri MD
Rafael Mari Rosendahl 12.11.2008 Tanssiteatteri MD
Hyper/Still Helena Franzén 19.3.2008 Tanssiteatteri MD
Tanssimusikaali ROAD Elina Jakowleva Käsikirjoitus: Janne Mäkelä 28.10.2009 Tanssiteatteri MD
Kultainen kattila Jimi Kettunen ja Mikko Makkonen 10.2.2009 Tanssiteatteri MD
Viritetty Anniina Kumpuniemi 14.3.2009 Tanssiteatteri MD
Unensieppari Hanna Rosendahl 18.9.2009 Hällä-näyttämö Hanna Rosendahl ja Tanssiteatteri MD
MD off the record: Hehku (videoteos) Anniina Kumpuniemi Musiikki: Ville Leinonen 13.2.2010 Tanssiteatteri MD
MD off the record: Puuttuva pala Anniina Kumpuniemi 13.2.2010 Tanssiteatteri MD
MD off the record: Loose Ends Samuli Roininen 13.2.2010 Tanssiteatteri MD
MD off the record: Vid sidan av Mikko Heino 13.2.2010 Tanssiteatteri MD
Tanssiva Muumilaakso Samuli Roininen Sävellys: Heikki Mäenpää 8.4.2010 Tanssiteatteri MD
Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon Samuli Roininen Sävellys: Heikki Mäenpää 8.4.2010 Tanssiteatteri MD
Burn auts Anniina Kumpuniemi Ohjaus: Anna-Elina Lyytikäinen 23.10.2010 Tanssiteatteri MD
Duettojen ilta: 400 askelta Mari Rosendahl Musiikki: Jussi-Pekka Nuto 19.3.2011 Tanssiteatteri MD
Duettojen ilta: Tästä pisteestä Anniina Kumpuniemi 19.3.2011 Tanssiteatteri MD
Duettojen ilta: Terävä piirto Mikko Heino 19.3.2011 Tanssiteatteri MD
Making of Teemu Kyytinen 22.10.2011 Tanssiteatteri MD
Järjen Päivät -elintasomusikaali Elina Jakowleva ja Anniina Kumpuniemi Ohjaus: Ville Kurki 3.12.2011 Grus Grus Teatteri ja Tanssiteatteri MD
Ronja Ryövärintytär Anniina Kumpuniemi Sävellys: Jussi-Pekka Nuto 11.10.2012 Tanssiteatteri MD
Klaffi Mari Rosendahl Musiikki: Jussi-Pekka Nuto 30.11.2012 Tanssiteatteri MD
Sky Walker eli Taivaallakävelijä Liisa Pentti 19.3.2013 Tanssiteatteri MD
Sebastian Sulevi Sihvola 29.10.2013 Tanssiteatteri MD
Triumfi Ari Numminen Sävellys: Jouni Kaipainen 21.11.2013 Tanssiteatteri MD
Pieni lelukauppa Mari Rosendahl 2.5.2014 Tanssiteatteri MD
Santeri Sammakon seikkailut Samuli Roininen 30.8.2014 Hervannan kirjastossa Tanssiteatteri MD
Hyppy Tommi Kitti Musiikki: Iiro Rantala 5.11.2014 Tanssiteatteri MD
Myrsky-Storm Elina Jakowleva 28.5.2015 Tanssiteatteri MD
Mikä **t*n Pikku Prinssi? Elina Jakowleva Ohjaus: Elina Jakowleva

Käsikirjoitus: Janne Mäkelä

14.11.2015 Tanssiteatteri MD
Secunda Prattica Mari Rosendahl Visualisointi: Stefan Lindfors, musiikki: Jussi-Pekka Nuto 22.10.2016 Tanssiteatteri MD
Loopit Tero Saarinen Valo- ja lavastussuunnittelu: Ville Konttinen

Pukusuunnittelu: Erika Turunen

4.2.2017 Tanssiteatteri MD /Tero Saarinen Company
Sankari Moilanen ja Eve Samuli Roininen 14.11.2017 Linnavuoren koulu, Nokia Tanssiteatteri MD
Ystäväni Pikku Pörriäinen Elina Jakowleva Käsikirjoitus: Elina Jakowleva, Musiikki: Arto Piispanen, Pukusuunnittelu: Tiina Eskelinen, Lavastussuunnittelu: Minna Wallenius, Maskeeraus ja peruukit: Miia Leppäaho, Valosuunnittelu: Sari Mayer, Äänisuunnittelu: Henri Puolitaival 14.9.2018 Tanssiteatteri MD
Sisaret Alpo Aaltokoski Valosuunnittelu: Sari Mayer, pukusuunnittelu: Marja Uusitalo 26.10.2018 Tanssiteatteri MD / Alpo Aaltokoski Company
Kenttä Susanna Leinonen Pukusuunnittelu: Anniina Kuula 26.10.2018 Tanssiteatteri MD / Susanna Leinonen Company
Hamlet private Konsepti: Martina Marti, esiintyjä: Samuli Roininen 9.11.2018 Kehä-festivaali, Oulu Tanssiteatteri MD / Gnab Collective
Suuri harppaus Samuli Roininen Ohjaus: Piia Peltola, käsikirjoitus: Piia Peltola, Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen ja Samuli Roininen 23.3.2019 Tanssiteatteri MD ja Teatteri Siperia
Aavevieraat Samuli Roininen Visualisointi: Samuli Roininen

Äänisuunnittelu: Romulus Chiciuc, valosuunnittelu: Sari Mayer, pukusuunnittelu: Samuli Roininen ja Ella Kauppinen

29.11.2019 Tanssiteatteri MD
ALMA!-liikeooppera Petri Kekoni Ohjaus: Petri Kekoni, Sävellys: Minna Leinonen, Libretto: Minna Weselius, Kapellimestari: Jutta Seppinen, Äänisuunnittelu: Jussi Suonikko, Pukusuunnittelu: Ella Kauppinen, Valosuunnittelu: Jonne Nieminen ja Sari Mayer 17.2.2021 striimattuna keikalla.fi Tanssiteatteri MD, Petri Kekoni Company, CHANGEnsemble ja Tampere Biennale

Teatteri- ja oopperayhteistyöt 1997–2020[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Tekijät Ensi-ilta Tuotanto
Viulunsoittaja katolla Ohjaus: Jussi Tapola, Koreografia: Elina Jakowleva 31.1. ja 1.2. 1997 TTT:n suuri näyttämö Tampereen Työväen Teatteri/TTT theatre
Kummelirevyy Ohjaus: Heikki Vihinen, Koreografia: Elina Jakowleva, Hanna Rosendahl ja Mari Rosendahl 31.12.1997 TT:n päänäyttämö Tampereen Teatteri ja Porkkana-ryhmä/Tampere Theatre & Porkkana-group
Det Sjungande Trädet / Erik Bergman Ohjaus: Lisbet Landefort. Koreografia: Aku Ahjolinna 1995 /1996 /1999 SKO:n päänäyttämö Suomen Kansallisooppera/Finnish National Opera
Puukkojunkkarit Ohjaus: Juha Malmivaara, Koreografia: Lassi Sairela ja Eeva Soini 5.10.2000 TTT:n suuri näyttämö Tampereen Työväen Teatteri/TTT theatre
Jevgeni Onegin / Pjotr Tshaikovski Ohjaus: Marek Weiss, Koreografia: Izadora Weiss 8.2.2001 Tampere-talon suuri sali Tampereen Ooppera/Tampere Opera
Arabella / Richard Strauss Ohjaus: Lisbet Landefort, Koreografia: Aku Ahjolinna 25.10.2002 SKO:n päänäyttämö Suomen Kansallisooppera / Finnish National Opera
Viimeiset kiusaukset / Joonas Kokkonen Koreografia: Elina Jakowleva 3.3.2004 Tampere-talon suuri sali Tampereen Ooppera/Tampere Opera
Otello / Giuseppe Verdi Koreografia: MD 7.4.2005 Tampere-talon suuri sali Tampereen Ooppera/Tampere Opera
Aida / Giuseppe Verdi Koreografia: Mari Rosendahl 6.3.2007 Tampere-talon suuri sali Tampereen Ooppera/Tampere Opera
Herrasmieshuijarit / Jeffrey Lane & David Yazbek Ohjaus ja koreografia: Tiina Brännare 4.9.2008 Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö Tampereen Työväen Teatteri
Annie-musikaali / Thomas Meehan Ohjaus: Panu Raipia, Koreografia: Elina Jakowleva 13.9.2012 Tampere-talo ja Tampereen Komediateatteri
Lento Ohjaus: Sirkku Peltola

Koreografia: Samuli Roininen

27.09.2012 Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö Tampereen Työväen Teatteri
Evita / Andrew Lloyd Webber, Tim Rice Ohjaus: Tiina Puumalainen, Koreografia: Osku Heiskanen 3.9 ja 4.9.2014 Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö Tampereen Työväen Teatteri
Kohtalon tango Ohjaus: Tiina Puumalainen, Koreografia: Osku Heiskanen 8.10.2015 Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö Tampereen Työväen Teatteri
Kesäyön uni Ohjaus: Marika Vapaavuori

Koreografia: Anniina Kumpuniemi

25.9.2015 Tampere-Talo Tampere-Talo ja Tampere Filharmonia
Kohtalon voima / Giuseppe Verdi Ohjaus: Kari Heiskanen, Koreografia: Mari Rosendahl 13.2.2016 Tampere-talo Tampereen Ooppera
1918 – Teatteri taistelussa Ohjaus: Anna-Elina Lyytikäinen, Koreografia: Mari Rosendahl 27.1.2018 Tampereen Teatteri Tampereen Teatteri
Agents-musikaali JYKEVÄÄ Ohjaus ja koreografia Tiina Brännare 19.10.2017 Tampereen Työväen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri
Pikku Pörriäinen, 10-osainen tv-sarja Koreografia Tanssiteatteri MD Ensi-esitys 27.10.2017 YLE TV2 Pikku Kakkonen YLE
La Bohème/ Giacomo Puccini Ohjaus: Kari Heiskanen, koreografia: Mari Rosendahl 9.2.2019 Tampereen Ooppera
Mainoskuvaus Esiintyjä: Samuli Roininen Tampere-talo Oy
Lindström mainokset Koreografia: Samuli Roininen Karu Films 2019
Nostalgia- Neljän sammakon vaellus Koreografia: Ari Numminen 5.2.2020 KokoTeatteri / Tanssiteatteri MD

Esitykset ulkomailla 1998–2021[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esitys / Performance Koreografi/ Choreographer Paikka ja maa / Place and country Vuosi / Year
Naisen tuoksu / Scent of a Woman Sami Saikkonen Nizni Novgorod, Venäjä / Nizhniy Novgorod, Russia 1998
Suomen Kansallisooppera: Laulava puu / Finnish National Opera: The Singing Tree Aku Ahjolinna Deutsche Staatsoper, Berliini, Saksa / State Opera of Berlin, Germany 1999
Hääkeikka / Wedding Gig Ari Numminen Toronto, Kanada / Toronto, Canada 2000
La Camorra Mari Rosendahl Estonia teatteri, Tallinna / Estonia Theatre, Tallinn ja / and Vanemuise Kontserdimaja, Tartto, Viro / Tarto, Estonia 2001
Paprika Konsepti/concept Minna Vainikainen

Kor./chor. Tanssiteatteri MD

Vanemuise Kontserdimaja, Tartto, Viro / Tarto, Estonia 2002 2002
Pieniä asioita hiljaisuudessa / Little Things in the Silence Tommi Kitti Moderna Dansteatern, Tukholma, Ruotsi / Stockholm, Sweden 2005
Tampereen Ooppera: Viimeiset kiusaukset / Tampere Opera: Last Temptations Elina Jakowleva Prahan kansallisteatteri 2005
Rockaby Hanna Rosendahl Tanec Praha -nykytanssifestivaali, Divadlo Ponec, Praha 2005
AlkuLoppu / BeginningEnd Anniina Kumpuniemi Tanec Praha -nykytanssifestivaali, Divadlo Ponec, Praha 2005
Otello Ohj. Ralf Långbacka

Kor Tanssiteatteri MD

Estonia-teatteri, Tallinna Ensi-ilta 8.9.2005
Maitoo / Milk Mari Rosendahl Ruhrfestspiele Fringe -festivaali, Recklinghausen, Saksa 2006
Rockaby Hanna Rosendahl Ruhrfestspiele Fringe -festivaali, Recklinghausen, Saksa / Germany 2006
Pieniä pääosia / Minor Starring Roles Jyrki Karttunen NorrDans, Härnösand Ruotsi / Sweden 2007
Lemminkäinen Samuli Roininen Vanemuine, Tartto Viro / Estonia 2009
Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Fukuoka, Japani / Japan 2009
Rafael Mari Rosendahl Ruhrfestspiele Fringe -festivaali, Recklinghausen Saksa / Germany 2010
Tanssiva Muumilaakso / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Shanghai, Kiina / China 2010
Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon / Dancing Moominvalley Samuli Roininen San Diego Finnfest, USA 2011
Tanssiva Muumilaakso / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Essen, Saksa / Germany 2011
Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Suomen Tukholman instituutti / Stockholm 2012
400 askelta / 400 pas Mari Rosendahl Ruhrfestspiele Fringe -festivaali, Recklinghausen, Saksa / Germany 2012
Unensieppari / Dreamcatcher Hanna Rosendahl Ruhrfestspiele Fringe -festivaali, Recklinghausen, Saksa / Germany 2012
Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Finnfest USA, Tucson, Arizona 2012
Klaffi / Clapperboard Mari Rosendahl Ruhrfestspiele Fringe -festivaali, Recklinghausen, Saksa / Germany 2013
Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon / Dancing Moominvalley Samuli Roininen FinnFest USA, Hancock, Michigan 2013
Tanssiva Muumilaakso / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Satellit festival 2015, Göteborg, Ruotsi / Sweden 2015
400 askelta / 400 steps & Pieni lelukauppa / Little Toy Shop Mari Rosendahl Tanz|Moderne|Tanz-festival, Chemnitz, Saksa / Germany 2015
Tanssiva Muumilaakso / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Shanghai Children's Art Theatre, Shanghai, Kiina / China 2015
Tanssiva Muumilaakso / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Järfälla, Tukholma, Ruotsi / Sweden 2016
Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon / Dancing Moominvalley Samuli Roininen Erkki-koulu, Eskilstuna, Ruotsi 2016

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]