Tanskan kansankirkko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Den Danske Folkekirke
Tanskan kansankirkko
Marble Church front.jpg
Suuntautuminen Luterilaisuus
Hallinto Episkopaalisuus
Johtaja Kuningatar Margareeta II
Yhteistyötahoja Kirkkojen maailmanneuvosto
Luterilainen maailmanliitto
Porvoon kirkkoyhteisö
Toiminta-alue Tanska, Grönlanti
Perustettu 1536
Irtautunut roomalaiskatolisesta kirkosta
Kirkosta irtautuneet Evankelis-luterilainen vapaakirkko Tanskassa
Islannin kansalliskirkko
Färsaarten kirkko
Hiippakuntia 10
Seurakuntia 2187 (2011)
Jäseniä 4 361 518 (75,9% Tanskan väestöstä) (2017).[1]
Kotisivu http://www.folkekirken.dk/

Tanskan kansankirkko (tansk. Den Danske Folkekirke) on Tanskan evankelis-luterilainen valtionkirkko. Siihen kuuluu noin 75,9 prosenttia tanskalaisista, ja se on Tanskan, Färsaarten ja Grönlannin suurin kristillinen kirkko. Tanskan kirkkoministerillä on ylin hallinnollinen valta kirkossa, ja lainsäädäntövalta on Tanskan parlamentilla eli Folketingetillä.

Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan kansankirkko on evankelis-luterilainen kirkko, millä se tarkoittaa sitä, että sen oppi perustuu Raamattuun sekä viiteen vanhan kirkon ja reformaation tunnustuskirjaan. Nämä viisi ovat Apostolinen uskontunnustus, Nikean uskontunnustus, Athanasioksen uskontunnustus, Martti Lutherin Vähä katekismus sekä Augsburgin tunnustus.[2]

Kiistakysymykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naispappeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan kansankirkko hyväksyi aikanaan naispappeuden hyvin käytännönläheisellä tavalla. Vuonna 1947 erään seurakunnan kirkkoneuvosto ilmoitti haluavansa palkata seurakuntansa papiksi naisen. Silloinen kirkkoministeri Carl Martin Hermansen (Venstre) piti tätä toivetta perusteena ottaa käytäntöön naisten pappisvihkimykset,sillä valtion lainsaadäntö ei ollut asialle esteenä.[3] Kansankäräjät sääti ja hyväksyi tätä koskevan lain suurella äänten enemmistöllä, vaikka kirkon piirissä asiaa vastustettiin laajalti. Kolme ensimmäistä naispappia sai vihkimyksensä vuonna 1948.[4]

Samaa sukupuolta olevien avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanska oli ensimmäinen valtio maailmassa, joka salli samaa sukupuolta olevien parien rekisteröidä virallisesti parisuhteensa. Tämä tuli mahdolliseksi vuonna 1989. Vuodesta 1997 alkaen näitten parien oli mahdollista saada kirkollinen siunaus, mutta ei hääseremoniaa, eikä heidän parisuhdettaan merkitty kirkonkirjoihin.[5] Vuonna 2004 lähes 60% Tanskan kansankirkon papeista vastusti samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä.[6] Vuonna 2011 Danmarks Radion tekemän kyselyn mukaan vihkimisiä vastusti enää vain 28% vastanneista papeista. Kyselyn mukaan vastustus oli voimakkainta Kööpenhaminan Herlevissä, Lollandin, Læsøn ja Bornholmin saarilla sekä Länsi-Jyllannissa Ringkøbingin, Herningin, Struerin, Lemvigin ja Thyborønin alueella. Kirkollista vihkimistä kannatti noin 62% papeista. Kansasta asiaa kannatti noin 60%, vastusti noin 28%.[7]

Vuonna 2012 Tanskan kansankäräjät hyväksyi lain, joka mahdollisti samaa sukupuolta oleville pareille kirkollisen vihkimisen. Päätös syntyi äänin 85-24. Uusi laki antoi niille papeille, joitten vakaumusta vastaan tällaiset vihkimiset ovat, oikeuden kieltäytyä vihkimästä. Samana keväänä tehdyn kyselyn perusteella tämän arvioitiin tarkoittavan suunnilleen yhtä kolmasosaa papeista.[8] Ratkaisu vilkastutti jonkun verran kirkosta eroamista, sillä vuoden 2012 alkupuoliskon aikana Tanskan kansankirkosta erosi yli 12 000 henkeä, kun koko edellisenä vuonna oli eronnut 13 600.[9] Kokonaisuudessaan kyseisenä vuonna kirkosta erosi 21 118 henkeä eli noin puoli prosenttia kirkon jäsenistöstä.[10]

15. kesäkuuta 2013 kahdeksan tanskalaisten luterilaisten järjestöjen johtajaa antoivat julkilausuman, jossa kehottivat olemaan käyttämättä julistajina niitä pappeja ja piispoja, jotka tukevat uutta avioliittonäkemystä. Julkilausuman laatijoiden mukaan uusi vihkikaava ei ole sovitettavissa yhteen kristillisen avioliittokäsityksen kanssa ja se edustaa eettistä ja teologista harhaoppia. Julkilausumassa mukana oli niin sisä- ja ulkolähetysjärjestöjä, opiskelijajärjestö kuin myös Raamattu-instituuttikin.[11] Julkilausumassa korostetaan, ettei siinä haluta vastustaa ihmisiä vaan väärää oppia ja opetusta ja että he rukoilevat myös homoseksuaalien puolesta, kuten myös koko Tanskan puolesta. Järjestöt korostivat myös keskinäisen yhteistyön tärkeyttä riippumatta siitä, vaikka osa valitsisikin toiminnan kansankirkon ulkopuolella osan jatkaessa sen sisällä. Julkilausumassa mukana olleet järjestöt olivat Kirkelig Forening for Indre Mission, Luthersk Mission, Evangelisk Luthersk Mission, Evangelisk Luthersk Netværk, Dansk Bibel-Institut, Kristeligt Forbund for Studerende, Kirkelig Samling om Bibel og Bekendelse ja Kirkelig Fornyelse.[12]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan kansankirkko on Tanskan perustuslain mukaisesti valtion tukema. Kirkon nimi (tansk. Den Danske Folkekirke) kuvaa tanskalaista käsitystä kirkon ja valtion suhteista. Kirkkoa pidetään kansallisena, tanskalaisuuteen kuuluvana asiana. Perustuslaki edellyttää Tanskan hallitsijan olevan kirkon jäsen ja tämä on samalla kirkon ylin johtaja. Tällä hetkellä kirkkoa siis johtaa kuningatar Margareeta II. Tanskan kansankirkkoa koskeva lainsäädäntö tehdään Folketingetissä, eikä Tanskassa ole erillistä kirkkolakia. Muita uskonnollisia yhdyskuntia varten on säädetty erillinen laki. Kirkon hallinnollisena johtajana toimii Tanskan hallituksen kirkollisministeri, eikä kirkolla ole omaa keskushallintoa. Myöskään virallista piispainkokousta ei ole. Kirkko jakautuu hallinnollisesti hiippakuntiin, jotka puolestaan jakautuvat rovastikuntiin ja nämä edelleen seurakuntiin. Kirkon talous perustuu jäsenten maksamaan kirkollisveroon sekä valtion rahoitukseen.[13]

Kirkkoministeriö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan kansankirkon ylin päätösvalta kuuluu hallitukselle ja parlamentille eli Folketingetille, jossa säädetään kirkollinen lainsäädäntö. Kirkon keskushallinnosta huolehtii kirkkoministeriö (Kirkeministeriet). Siitä tuli itsenäinen ministeriö vuonna 1916, jolloin se erotettiin silloisesta kirkko- ja opetusministeriöstä. Ministeriötä johtaa poliittisin perustein valittu kirkkoministeri. Kirkkoministeriö on jaettu eri toimistoihin (kontor), joita ovat taloustoimisto, hallintotoimisto, henkilöstötoimisto sekä kirkon IT-asioista vastaava toimisto. Kirkkoministerillä on paljon valtaa niissäkin asioissa, jotka ovat luonteeltaan kirkon sisäisiä. Yleensä ministerit ovat kuunnelleet tarkasti kirkollista mielipidettä päätettäessä kirkon ydintehtäviin liittyvistä lakimuutoksista. Tässä on kuitenkin ollut eroja ministerien välillä, ja esimerkiksi Tove Fergo omalla kaudellaan suututti kirkollisia piirejä puuttumalla virsikirjauudistukseen sekä sivuuttaen piispojen toiveet koskien eräitä kirkollisia virkanimityksiä.[14]

Hiippakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan kansankirkko jakautuu 11 hiippakuntaan, joista 10 sijaitsee Tanskan alueella ja yksi Grönlannissa. Hiippakuntaa johtaa piispa ja niillä on kullakin oma tuomiokirkkonsa. Ne jakautuvat hallinnollisesti rovastikuntiin.[15]

Piispa valitaan vaalilla, jonka toimeksipanon määrää kirkkoministeriö. Piispaehdokkaan asettamiseksi tarvitaan vähintään 75 mutta enintään 150 vaalissa äänioikeutetun henkilön tuki sekä kyseisen henkilön suostumus ehdokkuuteen. Piispan valitsee kyseisen hiippakunnan seurakuntaneuvostojen jäsenet sekä hiippakunnan papisto. Lisäksi hiippakunnan alueella olevat vaaliseurakunnat sekä niiden papit nimeävät äänioikeutetut edustajansa vaaliin. Ehdokasta, joka saa yli puolet annetuista äänistä ehdottaa kirkkoministeriö maan hallitsijalle nimitettäväksi piispan virkaan.[16]

Piispan tehtävänä on valvoa hiippakuntansa papiston ja seurakuntien toimintaa. Kirkolla ei ole arkkipiispaa, mutta Kööpenhaminan piispalla on erityinen asema hänen ollessa muihin piispoihin verrattuna primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukossa.[17] Piispojen tarkka rooli ja merkitys kirkossa on ollut osittain epäselvä ja samalla herkkä kysymys, sillä kirkossa on runsaasti piispuuteen epäluuloisesti suhtautuvia tahoja. 1990-luvulla piispat alkoivat pitää yhdessä epävirallisia kokoontumisia, "teekutsuja". Näistä kokoontumisista on tullut vähitellen säännöllisiä ja välillä piispat ovat antaneet yhteisiä lausuntoja ajankohtaisista asioista. Monet ovat pitäneet näitä tapaamisia pyrkimyksenä kasvattaa piispojen valtaa. Näin ajatteli myös vuosien 2001-2005 kirkkoministeri Tove Fergo (Venstre), joka oli itsekin Tanskan kansankirkon pappi. Pian virkaanastumisensa jälkeen hän ilmoitti ettei suostu tapaamaan piispoja kollektiivina vaan vain yksitellen, jotta hän ei edistäisi kirkon muuttumista "piispojen kirkoksi". Kautensa aikana Fergo joutui kuitenkin perääntymään tästä periaatteesta.[18]

Kullakin hiippakunnalla on oma hiippakuntaneuvostonsa (stiftsrådet). Neuvoston tarkoitus on vahvistaa ja kehittää kirkon työtä hiippakuntansa alueella ja se edistää myös vuoropuhelua ja yhteistyötä pappien, seurakuntien, rovastikuntien ja hiippakuntahallinnon välillä. Se voi myös kerätä maksuja rahoittamaan hiippakunnallista viestintää ja kehittämishankkeita. Siihen kuuluvat hiippakunnan piispa, tuomiorovasti, yksi edustaja muista rovastikunnista kuin tuomiorovastikunnasta, kolme hiippakunnan pappien edustajaa sekä lisäksi yksi seurakuntaedustaja jokaisesta rovastikunnasta. Hiippakuntaneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan seurakuntaedustajien joukosta.[19]

Kirkon hiippakuntia ovat:[20]

Färsaarten hiippakunta itsenäistyi kansankirkosta 29. heinäkuuta 2007 ja on nykyään itsenäinen Färsaarten valtionkirkko Fólkakirkjan.

Rovastikunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiippakunnat jakaantuvat rovastikuntiin (provsti). Ne ovat useammasta seurakunnasta muodostuvia hallintoyksikköjä, joiden tehtävänä on koordinoida alueensa seurakuntien toimintaa ja taloutta. Vuonna 2015 rovastikuntia oli 107. Keskimäärin niihin kuuluu 20 seurakuntaa, muttta suurissa kaupungeissa määrä voi olla 5-6, muualla joskus jopa 40 seurakuntaa. Rovastikunnan hallinnosta huolehtii rovastikuntavaliokunta (provstiudvalg), jonka jäseniä ovat lääninrovasti (provst), yksi pappi sekä 4-8 rovastikunnan seurakuntaneuvostoista valittua edustajaa. Rovastikuntavaliokunnan tehtäviin kuuluu hyväksyä seurakuntaneuvostojen budjettiesitykset ja vahvistaa paikallisseurakuntien kirkollisveroprosentit. Lääninrovastina toimii joku rovastikunnan papeista oman toimensa ohella. Hänen tehtävänsä on huolehtia rovastikunnan papiston sijais- ja lomajärjestelyistä, valvoa kirkkojen ja hautausmaiden hoitoa sekä valvoa, että rovastikunnan pappien toiminta ja julistus on soveliasta Tanskan kansankirkkoon.[21]

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan kansankirkossa oli 2169 seurakuntaa (sogn) vuonna 2016. Niissä oli yhteensä 2339 kirkkoa. Jokainen kirkon jäsen kuuluu johonkin seurakuntaan. Seurakuntien hallinnosta vastaavat seurakuntaneuvostot.[22] Kaikki aikuiset seurakunnan jäsenet ovat oikeutettuja äänestämään seurakuntaneuvoston jäseniä sekä asettumaan itse ehdolle. Seurakuntaneuvosto vastaa seurakunnan taloudesta, henkilöstön palkkauksesta ja pastorin valinnasta. Pastori työskentelee valintansa jälkeen muodollisesti valtion kirkkoministeriön alaisuudessa. Pastori on vastuussa seurakunnan jumalanpalveluksista, mutta hän jakaa tämän vastuun seurakuntaneuvoston kanssa, jonka suostumus on saatava kaikkiin jumalanpalvelusta koskeviin muutoksiin.[23]

Tanskan kansankirkossa on myös oma erityinen vaihtoehtoinen seurakuntamuoto, vaaliseurakunta (valgmenighed). Sillä on oma tavallisista seurakunnista poikkeava hallinto- ja taloussysteeminsä.[24] Vaaliseurakunnan perustamiseen saa luvan kirkkoministeriöltä. Perustamiseen tarvitaan allekirjoitus vähintään 50 henkilöltä, jotka ovat vaalikelpoisia seurakuntaneuvoston vaaleissa. Heidän on myös kyettävä nimeämään Tanskan kansankirkon kelpoisuusvaatimukset täyttävä pappi, jonka olisi tarkoitus toimia perustettavan seurakunnan pastorina. Vaaliseurakunnan oikeuksiin kuuluu saada itse valita pappinsa, jäsenensä ja hallintonsa, mutta se joutuu vastaamaan papin palkkausta myöten itse kaikista kuluistaan. Se ei saa osuutta Tanskan kansankirkon kirkollisverotuloista, mutta sen jäsenet eivät myöskään itse maksa kirkollisveroa. Vaaliseurakunta toimii piispan valvonnassa. Alkuaan vaaliseurakuntia perustivat pääosin Nikolai Frederik Severin Grundtvigin teologiasta innostuneet tahot, mutta myöhemmin vaaliseurakuntia ovat perustaneet pietistiset ja sisälähetyshenkiset tahot sekä karismaattiset tahot. Vuonna 2015 vaaliseurakuntia oli noin 50.[25]

Kirkon jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon jäsenten osuus Tanskan väestöstä[26]
Vuosi Prosenttia väestöstä
1990 89,3
1995 87,0
2000 85,1
2005 83,3
2010 80,9
2015 77,8
2017 75,9

Kirkolliset yhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan kansankirkko on kuuluu luterilaisena kirkkona yhteen kansainvälisistä luterilaisten kirkkojen katto-organisaatioista, nimittäin Luterilaiseen maailmanliittoon. Lisäksi sillä on yhteyksiä muita tunnustuskuntia edustaviin kristillisiin kirkkoihin. Valtakunnallisella tasolla kansankirkko on mukana Tanskan kirkkojen neuvostossa (Danske Kirkers Råd). Euroopan tasolla se on jäsenenä Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisössä ja Euroopan kirkkojen konferenssissa sekä Porvoon yhteisössä. Se on myös osa maailmanlaajuista Kirkkojen maailmanneuvostoa.[27]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Folkekirkens medlemstal Kirkeministeriet. Viitattu 19.1.2018. (tanskaksi)
  2. Bekendelsesskrifter Folkekirken. Viitattu 19.1.2018. (tanskaksi)
  3. Bente Clausen: Præster imod vielser af homoseksuelle i kirken Kristeligt Dagblad. 14.1.2004. Kristeligt Dagblad. Viitattu 21.1.2018. (tanskaksi)
  4. Mika Nokelainen: Tanska – Luterilaisen valtiokirkon maa 14.10.2015. Sakasti. Viitattu 22.1.2018.
  5. Tanska on sallimassa homojen kirkkohäät Yle.fi. 23.11.2011. Yle.fi. Viitattu 10.4.2018.
  6. Bente Clausen: Præster imod vielser af homoseksuelle i kirken 14.1.2004. Kristeligt Dagblad. Viitattu 10.4.2018. (tanskaksi)
  7. Pia Dramshøj / Katrine Nielsen Jensen: Måling: Hver fjerde præst er imod homovielser Danmarks Radio. 23.10.2011. Dr.dk. Viitattu 10.4.2018. (tanskaksi)
  8. Anniina Wallius: Tanskan homoille sallitaan kirkkohäät Yle.fi. 7.6.2012. Yle.fi. Viitattu 10.4.2018.
  9. Tiina Länkinen: Homouskeskustelu verottaa vuorostaan Tanskan kirkkoa Yle.fi. 18.8.2012. Yle.fi. Viitattu 10.4.2018.
  10. Outi Ikonen: Puolen prosentin pudotus Tanskan kirkon jäsenmäärässä 4.3.2013. Kotimaa24. Viitattu 10.4.2018.
  11. Matti Korhonen: Kirkollinen yhteys rakoilee Tanskassa 1.7.2013. Seurakuntalainen. Viitattu 10.4.2018.
  12. Kirkollisen yhteyden katkeaminen Tanskassa Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta. Viitattu 10.4.2018.
  13. Hannu Juntunen: Tanskassa ja Islannissa vielä luterilainen valtionkirkko Teologia.fi. 3.2.2014. Teologia.fi. Viitattu 19.1.2018.
  14. Mika Nokelainen: Tanska – Luterilaisen valtiokirkon maa 14.10.2015. Sakasti. Viitattu 22.1.2018.
  15. De 10 stifter i Danmark Folkekirken. Viitattu 19.1.2018. (tanskaksi)
  16. Mika Nokelainen: Tanska – Luterilaisen valtiokirkon maa 14.10.2015. Sakasti. Viitattu 21.1.2018.
  17. Church office Lutheranchurch.dk. Viitattu 21.1.2018. (englanniksi)
  18. Mika Nokelainen: Tanska – Luterilaisen valtiokirkon maa 14.10.2015. Sakasti. Viitattu 22.1.2018.
  19. Mika Nokelainen: Tanska – Luterilaisen valtiokirkon maa 14.10.2015. Sakasti. Viitattu 22.1.2018.
  20. De 10 stifter i Danmark Folkekirken. Viitattu 19.1.2018. (tanskaksi)
  21. Mika Nokelainen: Tanska – Luterilaisen valtiokirkon maa 14.10.2015. Sakasti. Viitattu 21.1.2018.
  22. Sogn Folkekirken. Viitattu 21.1.2018. (tanskaksi)
  23. Organisation and management Lutheranchurch.dk. Viitattu 21.1.2018. (englanniksi)
  24. Sogn Folkekirken. Viitattu 21.1.2018. (tanskaksi)
  25. Mika Nokelainen: Tanska – Luterilaisen valtiokirkon maa 14.10.2015. Sakasti. Viitattu 21.1.2018.
  26. Folkekirkens medlemstal Kirkeministeriet. Viitattu 20.1.2018. (tanskaksi)
  27. International Christian fellowships Lutheranchurch.dk. Viitattu 21.1.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]