Tanskalainen vapaaehtoiskomppania

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tanskalainen vapaaehtoiskomppania
Dansk-Baltisk Auxiliær Corps
Toiminnassa 26. maaliskuuta 1919 – 1. syyskuuta 1919
Valtio Viro
Aselajit jalkaväki
Koko Komppania
Marssi Porilaisten marssi
Sodat ja taistelut Viron vapaussota
Komentajat
Tunnettuja komentajia kapteeni Richard Gustav Borgelin
kapteeni Iver de Hemmer Gudme

Tanskalainen vapaaehtoiskomppania (saks. Dansk-Baltisk Auxiliær Corps, DBAC; vir. Taani vabatahtlike kompanii) oli Viron ja Latvian vapaussotaan osallistunut tanskalaisten vapaaehtoisten sotayhtymä kooltaan komppanian vahvuinen ns. "Compagnie Borgelin" joukko-osaston johtajan nimen mukaisesti.[1]

Kapteeni Richard Gustav Borgelin - tanskalaisjoukkojen komentaja Viron vapaussodassa.

Suomessa Viron Avustamisen Päätoimikunta ja sen puheenjohtaja O. W. Louhivuori olivat ryhtyneet jo alkukeväästä 1919 luomaan yhteispohjoismaista toimintaa Viron avustamiseksi marraskuussa käynnistyneen Neuvosto-Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi tukemalla nuorta Viron tasavaltaa. Viron Helsingin lähettiläs Oskar Kallas allekirjoitti 22. tammikuuta sopimuksen Viron Avustamisen Päätoimikunnan kanssa, joka valtuutti suomalaisen eläkkeellä olevan kenraalin Torsten Loden, joka toimi silloin Suomen sotilasasiamiehenä Kööpenhaminassa, edustamaan tanskalaisten suuntaan Viron tasavaltaa. Kenraali Lodelle annettiin lupa siinä vaiheessa jopa 1 000 tanskalaisen vapaaehtoisen rekrytointiin.[2],[3],[4]

Rahanpuutteen vuoksi vapaaehtoisten rekrytoinnissa oli aluksi suuria vaikeuksia, koska sopimuksen mukaan sen piti tapahtua Viron hallituksen kustannuksella. Vasta maaliskuussa 1919 Viron hallitus pystyi osoittamaan tanskalaisten värväykseen 500 000 markkaa Suomesta saadulla lainalla, jolloin rekrytointi alkoi edetä nopeammin. Tanskassa oli lisäksi yksityishenkilöitä, kuten liikemies Aage Westenholtz, joka tuki rahallisesti joukko-osaston perustamista.[3]

Tanskalaisvapaaehtoisten rekrytointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskalaisvapaaehtoisten rekrytointi aiheutti Tanskan lehdistössä sisäpoliittista kiistaa. Oikeiston edustajat tukivat vapaaehtoisten värväystä, sillä bolševikkien etenemistä Viroon pidettiin uhkana länsimaille ml. Tanska. Vasemmiston lehdistö puolestaan vastusti vapaaehtoisten lähettämistä Tanskasta. Ammattiyhdistysliikkeen radikaali syndikalistisiipi yritti käytännössä estää laivausta Kööpenhaminassa, joka tapahtui 26. maaliskuuta 1919. Julkisuus palveli kuitenkin asiaa eli rekrytointia. Tammikuun lopussa oli vapaaehtoisia kaikkiaan 700 ilmoittautunutta. Tanskan hallitus yritti tehdä kompromissia ja sallia 200 vapaaehtoisen matkustamista Viroon. Vapaaehtoisia oli kaikkiaan 189, joista 12 oli upseeria ja 13 aliupseeria. Joukkojen komentajaksi nimitettiin tanskalaiskapteeni Richard Gustav Borgelin ja taisteluyksikön komentajaksi kapteeni Iver de Hemmer Gudme. Vapaaehtoisten laivamatka suuntautui Suomeen Hankoon. Laivamatkan aikana tanskalaisvapaaehtoiset tekivät sitoumuksen osallistumisesta Viron vapaussotaan. Kenraali Torsten Lode edusti laivalla tehdyssä sopimuksenteossa Viroa. Suomessa matka jatkui Hangosta Helsinkiin ja sieltä edelleen 4. huhtikuuta suomalaisella Jäänmurtaja Wäinämöisellä kohti Tallinnaa. Helsingissä tanskalaisjoukkojen komentaja kapteeni Borgelin vieraili valtionhoitaja, kenraali Mannerheimin luona.[5]

Tanskalaisvapaaehtoiset ennen rintamalle menoa toukokuussa 1919 Nõmmessa.

Osallistuminen Viron vapaussotaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron maaperällä tanskalaisjoukko siirtyi Nõmmen varuskuntaan, jossa tapahtui harjoittelu rintamapalvelua varten. Kapteeni Borgelin toivoi tässä vaiheessa, että Tanskasta tulisi vielä lisää vapaaehtoisia. Heitä ei kuitenkaan tullut, sillä Viron hallitukselta loppuivat rahat ulkomaalaisten lisärekrytointiin.[6], [7] Viron asevoimien komentaja kenraali Johan Laidoner tarkasti tanskalaisjoukot 18. toukokuuta.[8] Sen jälkeen tanskalaiset siirtyivät seuraavana päivänä junakuljetuksena Tarton kautta Võruun eli Viron kaakkoisosan Petserinmaan rintamalle.[9] Virolaisjoukot ml. tanskalaiset siirtyivät hyökkäyksen 27. toukokuuta alkaen. Joukot etenivät Vana-Laitsnan kartanon kautta kohti Alūksnea (saks. Marienburg), jonka he valtasivat 29. toukokuuta. Näin taistelut olivat siirtyneet Latvian eli eteläisen Liivinmaan alueelle. Joukot etenivät 5. kesäkuuta Väinäjoen (latv. Daugava, saks. Düna) rannalle Jēkabpilsiin (saks. Jakobstadt) katkaisten bolševikkien huoltotiet lännen suuntaan. Tällöin oli Balttiassa myös käynnistynyt Landeswehrin sota, jossa virolaisten ja latvialaisten vastustajana oli Kuurinmaan suunnasta ja Väinäjoen yli pohjoiseen edennyt Riian valloittanut baltiansaksalaisten ja saksalaisten vapaajoukkojen armeija, Landeswehr. Tanskalaisten sopimus kattoi vain venäläisiä bolševikkeja vastaan käytävät taistelut, joten he luovuttivat asemansa Jēkabpilsissa virolaisille. Tanskalaisjoukot siirrettiin tällöin rintaman taakse Ļaudonaan. Kesäkuun lopun tanskalaisjoukot olivat reservissä Viron puolella Tartossa.[10]

Tanskalaisjoukkojen eteneminen Pohjois-Latviassa kohti Jēkabpilsia.

Uudet taistelut tällä kertaa idänsuuntaan alkoivat joukkojen siirryttyä Pihkovan rintamalle, jossa tanskalaiset osallistuivat Ostrovin ja Porhovin taisteluihin 26. heinäkuuta alkaen. Bolševikit aloittivat muutamaa päivää myöhemmin vastahyökkäyksen, joka pakotti virolaiset ja heidän mukana tanskalaiset perääntymään. Taistelut jatkuivat elokuun ajan, mutta tanskalaiset luovuttivat rintamavastuun 21. elokuuta Luoteis-Venäjän armeijalle, joka otti vastuun Venäjän alueella tapahtuvista taisteluista. Virolaiset olivat saaneet siinä vaiheessa oman valtioalueensa vapaaksi bolševikkien vallasta, joka teki tanskalaisten vetäytymisen taisteluista mahdolliseksi. Tanskalaiset menettivät sodassa yhden upseerin, 18 sotilasta ja 34 oli haavoittunut.[11]

Paluu Tanskaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskalaiset kuljetettiin elokuun viimeisellä viikolla valkoisten venäläisten valloittaman Pihkovan ja edelleen Tarton kautta Tallinnaan. Joukkojen komentajat kapteenit Borgelin ja Gudme ylennettiin everstiluutnanteiksi. Joukot marssivat 1. syyskuuta 1919 Tallinnan keskustan läpi satamaan, josta heillä oli laivakuljetus Tanskaan, jonne he saapuivat 5. syyskuuta.[12] Viron vapaudenristi myönnettiin 48 tanskalaisille. Tanskan kuningas Kristian X sai myös vapaudenristin. Sodassa kaatuneille tanskalaisille Aage Westenholz pystytytti hautakivet, joissa oli teksti "Kaatui yhden pienen kansan vapauden puolesta".[13]

Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen 22. kesäkuuta 2013 eli virolaisten Voitonpyhänä paljastettiin tanskalaisvapaaehtoisille muistomerkki Virossa Rõugeen.[14]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Roselius-Silvennoinen, 2019: Villi itä, s. 185-189.
  2. ↑ Vabadussõja Ajaloo Komitee 1937/1996: Eesti Vabadussõda 1918–1920, s. 61.
  3. ↑ a b Helk 1988: Dansk militaer och huminitaer indsats i Estland 1919
  4. ↑ Roselius-Silvennoinen, 2019: Villi itä, s. 185-187.
  5. ↑ Borgelin 1934/1973/2004: Dannebrogi lipu all, s. 34-54.
  6. ↑ Borgelin 1934/1973/2004: Dannebrogi lipu all, s. 70-72.
  7. ↑ Roselius-Silvennoinen, 2019: Villi itä, s. 191-193.
  8. ↑ Vabadussõja Ajaloo Komitee 1939/1996: Eesti Vabadussõda 1918–1920, s. 62.
  9. ↑ Borgelin 1934/1973/2004: Dannebrogi lipu all, s. 75-81.
  10. ↑ Borgelin 1934/1973/2004: Dannebrogi lipu all, s. 122-202.
  11. ↑ Borgelin 1934/1973/2004: Dannebrogi lipu all, s. 239-247.
  12. ↑ Borgelin 1934/1973/2004: Dannebrogi lipu all, s. 248-258.
  13. ↑ Borgelin 1934/1973/2004: Dannebrogi lipu all, s. 106.
  14. ↑ Raudvere, Rein: Rõuges avatakse taanlaste mälestuskivi Maaleht. 14.6.2013. Viitattu 20.9.2020.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Borgelin, Richard G: Dannebrogi lipu all. Taani vabatahtlikud Eesti Vabadussõjas. Olion, 1934/1973/2004. ISBN 9985-66-368-3. (viroksi)
  • Helk, Vello: Dansk militaer och huminitaer indsats i Estland 1919, s. 97-128. Odense universitetsforlag, 1988. (tanskaksi)
  • Roselius, Aapo; Silvennoinen, Oula: Villi itä - Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921. Tammi, 2019. ISBN 978-951-31-7549-8.
  • Vabadussõja Ajaloo Komitee (1937/1996): Eesti Vabadussõda 1918–1920. 1. köide. , 1937/1996. ISBN 9985-51-028-3. (viroksi)
  • Vabadussõja Ajaloo Komitee (1939/1996): Eesti Vabadussõda 1918–1920. 2. köide. , 1939/1996. ISBN 9985-51-029-1. (viroksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tanskalainen_vapaaehtoiskomppania&oldid=21571361”