Tanhurinteen tanssilava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tanhurinteen tanssilava oli Korson työväenyhdistyksen vuonna 1960-1966 toiminnassa ollut tanssilava Vantaan Korsossa. Tanhurinteen valmistumisen myötä tanssiaisten järjestäminen muodostui yhdistyksen pääasialliseksi toimintamuodoksi ja Tanhurinteen toiminta sitoi 50-60 henkilöä.[1] Rakennus vaurioitui vuonna 1965 Korson kapinana tunnettuna iltana. Tällöin poliisin keskeytetti Renegadesin esityksen, koska rukouslauantaina vallitsi tanssikielto ja tanssiaisten poikkeuslupa oli peruttu samana päivänä. Keskeytyksen vuoksi ilta päättyi mellakkaan. Tanhurinteen tanssilavatoiminta jouduttiin lopettamaan 1966 toiminnan tappiollisuuden, hiipuvan yleisösuosion ja vapaaehtoisten järjestäjien väsymisen takia.[2]

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin maalaiskunta ryhtyi 1950-luvulla kaavoittaman Korson aluetta ja työväenyhdistyksen silloinen kiinteistö olisi jäänyt tiealueeksi. Yhdistyksen johtokunta ryhtyi 1959 etsimään paikka uudelle työväentalolle. Paikaksi valikoitui tontti jonka nimeksi annettiin Tanhurinne ja tanssilavan piirustukset tilattiin arkkitehti Matti Aaltoselta. Piirustukset valmistuivat 15.7.1959 ja tanssilavan avajaiset olivat juhannusaattona 19.6.1960 ja paikalla oli 500 henkeä. Tanssilavan avajaiset olivat 19.6.1960. Näyttämämötila valmistui 1961 jonka jälkeen laajennettiin keittiötä. Vuonna 1964 tanssipalvijonki uusittiin, jolloin ravintolatilaa laajennettiin ja tanssilattia uusittiin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tahvanainen, 2006 s. 166 - 168
  2. Anttila, Erkko: Esikaupunkien vuosisata : Paikallinen yhteisöllisyys Helsingin seudun vanhoissa työväen esikaupungeissa 1900-luvulla. University of Helsinki. Teoksen verkkoversio. fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]