Tampereen Raatihuone

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tampereen Raatihuone. Kuva vuodelta 2008.
Torilla Raatihuoneen edustalla on Robert Huberin suunnittelema suihkukaivo vuodelta 1883.

Tampereen Raatihuone on Tampereen entinen raatihuone ja nykyinen kaupungin edustustila Keskustorin laidalla. Georg Schreckin suunnittelema uusrenessanssityylinen raatihuone valmistui vuonna 1890. Palatsimaisessa rakennuksessa on useita saleja, ja kaupunki järjestää siellä erilaisia tilaisuuksia. Suurlakon aikaan vuonna 1905 Tampereen Raatihuoneen parvekkeelta luettiin Tampereen punainen julistus.

Ensimmäinen samalla paikalla ollut raatihuone oli yksikerroksinen puurakennus, joka valmistui vuonna 1802. Samalle tontille rakennettiin 1830-luvulla markkinapuoteja, jotka tuhoutuivat tulipalossa vuonna 1878. Uudesta rakennuksesta järjestettiin vuonna 1885 kilpailu, jonka Schreck voitti.[1] Rakennustyöt alkoivat 1887, ja talo vihittiin käyttöön 8. tammikuuta 1890. Rakennuksessa toimivat aikoinaan Tampereen kaupunginvaltuusto, rahatoimikamari, maistraatti ja raastuvanoikeus. Valtuusto siirtyi pois talosta 1920-luvulla. Raatihuone kunnostettiin kaupungin edustustilaksi ensimmäisen kerran 1960-luvulla, ja sitä on sittemmin entisöity useasti.[2]

Raatihuoneen yhteyteen rakennettiin myös lisäsiivet Kauppakadun ja Hämeenkadun varrelle. Kauppakadun varrella olleessa kolmikerroksisessa siipirakennuksessa toimi aluksi kaupunginhotelli ja myöhemmin rakennus oli poliisilaitoksen käytössä. Hämeenkadun puoleisessa kaksikerroksisessa siivessä taas oli muun muassa kaupunginvankila ja Tampereen VPK:n kalustohuone. Nämä siipirakennukset purettiin vuonna 1964 ja niiden tilalle rakennettiin nykyinen Kauppa-Hämeen liiketalo. 1970-luvulla raatihuoneen perustuksien puupaalut ja hirsikehikot alkoivat lahota, jolloin raatihuone alkoi vajota. Tämän vuoksi perustuksia vahvistettiin betonipaaluilla. Raatihuone on uudistettu ja restauroitu viimeksi vuosina 2003–2004.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]