Takao Aoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Takao Aoki
Henkilötiedot
Syntynyt20. joulukuuta 1961 (ikä 62)
Kansalaisuus japanilainen
Taiteilija
Ala manga
Kuuluisimpia töitä Miniyon Fighter V
Beyblade

Takao Aoki (jap. 青木たかお, s. 20. joulukuuta 1961 Tochigi) on japanilainen mangaka, jonka tunnetuin manga-teos on Beyblade, jota hän alkoi tehdä syyskuussa vuonna 1999. Sen suosion myötä Aoki kertoi Beybladen olevan hänen ikimuistoisin teoksensa, jonka päähahmon (Takao Kinomiya) Aoki nimesi oman etunimensä mukaan.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa hänen tekemistään mangoista on perustunut leluihin ja videopeleihin. Aoki työskentelee Shogakukan-yhtiön kustantamassa Coro Coro -mangalehdessä, joka on myös julkaissut muun muassa Pokémon- ja Duel Masters -mangoja. Hänen ensimmäinen manga-teos oli Tokkō! Zoid Shōnen Tai, joka julkaistiin tammikuussa 1989. Useat Aokin mangat ovat kestoltaan hyvin lyhyitä, joista poikkeuksellisesti Miniyon Fighter V ja Beyblade ovat kestäneet yli viiden numeron verran. Lisäksi Aoki on tehnyt Coro Coro -lehteen muutamia lyhytsarjoja, kuten Fantasy Grand Prix (1989), Star Fox (1993) ja X-Zone (2006).

Hänen viimeisin teoksensa oli vuosina 20072008 ilmestynyt Mr. Maric Super Magic Boy Group, jonka päähahmo perustuu japanilaiseen taikuriin Mr. Mariciin. Coro Coro aloitti mangan julkaisemisen 28. maaliskuuta 2008. Samalla lehti julkaisee Aokin tekemää X-Zone tarinaa, jonka ensimmäinen osa julkaistiin Japanissa 22. elokuuta 2007. Toinen osa ilmestyi 28. elokuuta 2008.

Vuoden 2008 keväällä Takara ilmoitti tuovansa Beybladen takaisin markkinoille, mutta sarjan luonut Aoki ei ollut uuden sarjan kanssa tekemisissä. Tilalle oli palkattu mangan piirtäjä Takafumi Adachi, joka loi uuden Metal Fight Beyblade mangan syyskuussa 2008. Lisäksi sarjaa esitetään animena Japanissa huhtikuusta 2009 lähtien.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmestymisvuodet Manga Mangojen lukumäärä
2016–2017 Bakuten Shoot Beyblade: Rising 4
2007–2008 Mr. Maric Super Magic Boy Group 6
2007–2010 The Mysterious Story X-Zone 4
2005 Bakufuu Slash! Kizna 2
2000 Bakuhashi senki Metal Walker 1
2000–2004 Bakuten Shoot Beyblade 14
19951999 Miniyon Fighter V 8
1993 Star Fox 1
19921993 Reikai Kyōshitsu 2
19901991 Majin Eiyuu den Wataru II 2
1990 Majin Eiyuu den Wataru 1
1989 Fantasy Grand Prix 1
1989 Tokkō! Zoid Shōnen Tai 2

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. New Beyblade TV Anime Rescheduled for April in Japan 12.11.2008. Anime News Network. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]