Taiwaninserovi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taiwaninserovi
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Nautaeläimet Bovidae
Alaheimo: Vuohet Caprinae
Suku: Capricornis
Laji: swinhoei
Kaksiosainen nimi

Capricornis swinhoei
(Gray, 1862)

Katso myös

  Taiwaninserovi Wikispeciesissä
  Taiwaninserovi Commonsissa

Taiwaninserovi (Capricornis swinhoei) on Taiwanilla endeemisenä tavattava, vuoristoaleilla elävä vuohieläinlaji. Se on luokiteltu elinvoimaseksi lajiksi.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiwaninserovi piirroksessa vuodelta 1862.

Taiwaninserovi on kooltaan jonkin verran pienempi kuin Manner-Kiinassa tavattava sumatranserovi. Lajin säkäkorkeus on 50–60 cm ja ruumiin pituus 80–114 cm. Painoa on 17–25 kg. Taiwaninserovin turkki on ruskea ja sen leuasta rintaan kulkee kermanvärinen alue. Myös taiwaninserovin sarvet ovat hieman mantereen serovia pienemmät.[2]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiwaninserovi on Taiwanissa endeeminen laji. Sitä tavataan suhteellisen laajasti saaren vuoristoalueella. Esiintymisalueen korkeus merenpinnasta vaihtelee 50:stä metristä 3 900:n metriin. Yleisin laji on yli 1 000 metrin korkeudella. Matalammilla alueilla sen esiintymisaluetta rajoittavat etenkin ihmiset.[1]

Lajia tavataan useissa eri elinympäristöissä trooppisista ja subtrooppisista metsistä lehti- ja havupuumetsiin korkeammilla seuduilla, havumetsissä vielä tästä ylöspäin ja korkeimmillaan vuoristoniityillä ja tundralla. Taiwaninservoit viihtyvät usein kallioiden ja harjanteiden lähettyvillä, jonne ne voivat paeta mahdollisia saalistajiaan.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiwaninserovi valokuvassa.

Taiwaninserovit ovat aktiivisia sekä päivisin että öisin. Tavallisesti taiwaninserovit ovat aktiivisimmillaan hieman auringonnousun jälkeen ja hieman ennen auringonlaskua. Yöaktiivisuus on mahdollisesti tavallisempaa etenkin lähellä ihmisasutusta. Taiwaninserovit käyttävät ravinnokseen ruohoja, pensaita, varpuja, joitakin hedelmiä ja joskus jopa havupuiden nuoria osia. Ravintokasveihin lukeutuvat esimerkiksi Urtica fissa, Elatostema edule, Anisogonium esculentum, Begonia laciniata, Polygonum chinensis, Chamabainia cuspidate, Mussaenda parviflora, Perrottetia arisanensis ja Pellionia arisanensis.[1]

Taiwaninserovien sosiaalisesta käyttäytymisestä tiedetään vain vähän. Yksityiskohtia tunnetaan lähinnä tarhattuna elävien yksilöiden perusteella. Tarhoissa taiwaninseroveilla on tiettyjä territoriaalisia käyttäytymispiirteitä. Luonnossa yksilöiden uskotaan viettävän aikansa useimmiten yksikseen, mutta tarhoissa ne saattavat kerääntyä pieniksi laumoiksi. Taiwaninserovit lisääntyvät syyskuun ja marraskuun välisenä aikana ja synnyttävät maaliskuun jälkeen.[1]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on luokitellut taiwaninserovin elinvoimaiseksi lajiksi. Kannan kokoa on pidetty suurena ja sen nopean vähenemisen riskiä pienenä. Esiintymisalue käsittää kansallispuistoja ja muita suojelualueita. Taiwanin alkuperäiskansat ovat aikanaan metsästäneet taiwaninseroveja, mutta metsästyksen merkitys on vähentynyt karjanhoidon lisääntymisen myötä. Metsästettyä lihaa arvostetaan kuitenkin edelleen enemmän ja sitä saatetaan tarjoilla esimerkiksi seremoniallisissa yhteyksissä. Metsästys on nykyisin Taiwanissa laitonta. Laittoman metsästyksen vaikutuksesta kantoihin ei ole täyttä varmuutta. Muita mahdollisia uhkia kannoille ovat metsähakkuut, maanviljely ja teiden rakentaminen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Chiang, P.J. & Pei, K.J-C.: Capricornis swinhoei IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  2. Andrew T. Smith, Yan Xie, Robert S. Hoffmann, Darrin Lunde, John MacKinnon, Don E. Wilson, W. Chris Wozencraft: A Guide to the Mammals of China, s. 476. Princeton University Press. ISBN 9781400834112. Google-kirjat (viitattu 23.1.2020). (englanniksi)