Taivaskallio
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Taivaskallio (ruots. Himmelsberget) 57,2 metriä korkea kukkula Helsingin Käpylässä Pohjolankadun, Panuntien, pääradan ja Käpyläntien rajaamalla alueella. Suurin osa siitä on puistoaluetta, mutta sen itärinteessä on myös pienehkö asuntoalue. Vuosina 1905–1946 Taivaskallio oli Helsingin korkein maastonkohta.[1] Paikannimenä Taivaskallio on tunnettu jo pitkään; Helsingin maalaiskunnan ajalta 1700-luvulta on maininta Himlaberget, myös Högberget. Taivaskallion pohjoispäästä löytyy jääkauden jälkeisen Ancylusjärven rantavalli noin 45 metrin korkeudessa ja Litorinameren rantavalli 35 metrin korkeudesta sekä kaksi siirtolohkaretta.[2] Kallion laella on pieni padottu lampi, johon lasketaan vettä kesäkaudeksi. Lammessa elää rauhoitettu vesiliskokanta.
Venäläiset rakensivat 1914 alkaen Taivaskallion pohjoisrinteelle puolustusasemia, jotka kuuluvat koko Helsingin ympäröivään maa- ja merilinnoitukseen. Edelleen on metsästä löydettävissä kivistä ja maasta tehtyä vallia sekä ampumapesäkkeitä. Noin metrin korkuisen vallin edestä oli puut kaadettu aina rautatielle saakka. Kallion huipun pohjoispuolella on jäljellä noin 30 metrin mittainen ampumahauta. Tykkipatterin paikka on jäänyt aikoinaan entisen Käpylän yhteiskoulun rakennustyömaan alle Onnentiellä. [3]
Käpylän rakentamisen jälkeen Taivaskallio tuli viheralueena nopeasti suosituksi. Vuonna 1927 rakennettiin sen laelle yksinkertainen parakkimainen kahvila, jonka suunnitteli tuleva professori Hilding Ekelund. Kahvilaa piti neiti Bergroth, ja se oli erityisesti päiväkävelijöiden ja perheiden suosima retkikohde. Käpylän suojeluskunta järjesti alueella iltamia ja kaksipäiväiset juhannusjuhlat. Se myös rakensi pitkälti talkootyönä kalliolle hyppyrimäen (hyddan), jonka torni lienee ollut noin 15 metriä korkea. Lähtötasanteita oli kaksi, ja parhaat hyppääjät lensivät jopa 60 metriä! Kisojen kiertopalkinnoksi neiti Bergroth lahjoitti pokaalin. Kisat pidettiin vain kerran, sillä seurasi huonoja lumitalvia ja keväällä 1930 rajumyrsky kaatoi juuri tervatun ja kunnostetun rakennelman. Kelkkamäeksi jäädytettiin vielä 1970-luvulla yli 100 metrin mittainen kouru.[3]
Taivaskalliolla toimi sotien aikana, vuosina 1939–44 raskas ilmatorjuntapatteri Taivas. Muistona tästä kallion laella on useita vanhoja ilmatorjunta-asemia ja yksi sinetöity ilmatorjuntatykki (76-millinen ruotsalainen Bofors). Tykkiin on kiinnitetty metallinen muistolaatta, josta käy ilmi, että muistotykin on paikalle asettanut 29.5.1983 Hel.ITR:n Kilta ry eli Helsingin Ilmatorjuntarykmentin asevelijärjestö (nykyisin Helsingin Ilmatorjuntakilta ry).
Taivaskalliota halkoo etelä-pohjoissuunnassa Pekka Jokipaltion tie, joka tosin on kallion laella vain pyörätie. Tie on nimetty toisen maailmansodan loppupuolella Helsingin ilmatorjuntapäällikkönä toimineen 1. ilmatorjuntarykmentin komentajan, eversti Pekka Jokipaltion mukaan. Taivaskallion sisään on louhittu iso maanalainen hiekkasiilo. Siilon sisäänkäynti on pohjoispuolelta kevyenliikenteen Pohjois-Baanan varrelta.
Lions Club Helsinki/Käpylän on vuodesta 1958 lähtien joka vuosi laskiaissunnuntaina järjestänyt paikalla Taivaskallion laskiainen -tapahtuman, ei kuitenkaan vuosina 2021 ja 2022, jolloin se jouduttiin peruttamaan Covid-19-pandemian ja sen vuoksi säädettyjen kokoontumisrajoitusten vuoksi. Vuoteen 2020 mennessä siitä oli tullut oli Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty Lions-tapahtuma.
Myös uutena vuotena alueelle kerääntyy sadoittain ihmisiä ampumaan raketteja ja katselemaan ilotulitusta. Erityisesti kesäviikonloppuisin Taivaskalliolla on usein päivää paistattelevia perheitä ja nuoria. Kallion laelta voi nähdä aina Helsingin keskustaan asti.
Taivaskallio on suomalaisen kalliokiipeilyn syntypaikka. Suomen Alppikerhon perustaja Matti A. Jokinen etsi 1950-luvulla Matterhornille nousunsa jälkeen asuinpaikkansa ympäristöstä pystysuoria kallioseiniä, jonne hän alkoi tehdä reittejä vaikeusasteineen. [4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Marko Jalonen: Jaloittelua: Helsingin korkeimmat Jaloittelua. sunnuntai 18. maaliskuuta 2012. Viitattu 10.6.2022.
- ↑ Antti Salla: Kallioperän ja maaperän arvokkaat luontokohteet Helsingissä, s. 25. Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 2004.
- ↑ a b Pohjoinen polku Käpylä-Seura. Viitattu 10.6.2022.
- ↑ Taivaskallio - Description 27 Crags. Viitattu 5.12.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
