Tōkyō Babylon
Tōkyō Babylon on Clamp-nimisen mangakaryhmän tekemä manga, joka seitsemän ilmestyi vuosina 1991-1993. Siitä on tehty myös kaksi OVAa. Tarina sijoittuu 90-luvun alun Tokioon ja kertoo nuoresta pojasta, Subaru Sumeragista, joka työskentelee meediona. Hänen lisäkseen tarina keskittyy hänen identtiseen kaksoissisareensa, Hokuto Sumeragiin, ja 29-vuotiaaseen eläinlääkäriin, Seishiro Sakurazukamoriin. Tokyopop on julkaissut sarjan kaikki seitsemän osaa englanniksi.
Tokyo Babylonin tärkein huomio keskittyy kuitenkin näiden kolmen päähenkilön sijaan Tokioon kaupunkina ja kertoo enemmänkin sen asukkaiden kärsimyksistä. Nuoresta iästään (16) huolimatta Subaru joutuu kohtaamaan kaiken sen surun ja pettymyksen, mitä kaupungin ulkokuoren taakse kätkeytyy. Hän lepyttää itsemurhan tehneiden henkiä, jotka eivät raivoltaan kykene siirtymään tuonpuoleiseen, auttaa nuorta tyttöä pääsemään yli raiskauksesta ja keskustelee väkivaltaisten ihmisten kanssa. Jokainen surullinen tarina ja tapaturma jättää häneen jälkensä tehden hänestä hiljaisen ja ymmärtäväisen, joskin surumielisemmän.
Hokuto puolestaan toimii isosiskon roolissa, pitäen huolta Subarusta, ja on päättänyt parittaa Seishiro Sakurazukan ja veljensä yhteen tultuaan lopputulokseen, että nämä olisivat toimiva pari: kummatkin ovat meedioita, Subaru haluaisi olla eläintarhan hoitaja ja Seishiro on eläinlääkäri. Lisäksi hän uskoo Seishiron kuuluvan palkkamurhaajina toimivaan Sakurazukamorin klaaniin, jota vastaan Sumeragit ovat taistelleet vuosisatojen ajan. Hokuton mukaan tämä tekee vain heidän romanssistaan herkullisemman. Subaru ei ole innostunut ajatuksesta, vaan pitää siskonsa toimia ja Seishiron rakkaudentunnustuksia vain kiusallisina.
Subaru näkee unissaan muiston lapsuudestaan. Hän oli vain yhdeksän, kun tapasi lukiolaisen kirsikankukkapuun juurella ja löi tämän kanssa vetoa, josta ei kykene muistamaan mitään muuta. Yhdeksänvuotiaasta asti hänen isoäitinsä on pyytänyt häntä pitämään kädessä hanskoja ottamatta niitä koskaan pois. Edes Subaru itse ei tiedä syytä.
Sarjan kantavimmiksi voimiksi nousevat 1990-luvulla tärkeiksi koetut asiat. Kolmikko keskustelee tulevasta vuosituhannen vaihteesta pelottavana ilmiönä, maan hinnan kallistumisesta ja vanhusten asemasta yhteiskunnasta. Sarja ottaakin kantaa moniin samanlaisiin ilmiöihin. Muoti on myös ajan hengen mukaista, mikä tekee lukemisesta lähes aikamatkan 90-luvun alkuun. Clampin tyylille ominaista ovat myös "shounen-ai" eli poikarakkaus: Seishiro ja Subaru ovat sarjan pääpari ja kummatkin ovat miehiä. Heidän välistään jännitettä luodaan koko sarjan ajan, mutta Clampille ominaisesti oikeastaan mitään ei näytetä.
Subaru, Seishiro ja Hokuto esiintyvät myös Clampin toisessa sarjassa X:ssä, joka tunnetaan myös nimellä X/1999. Se sijoittuu muutamia vuosia Tokyo Babylonin tapahtumien jälkeen. Kolmas Clampin sarja, jossa nimiin Subaru ja Seishiro voi törmätä, on Clampin Tsubasa: Reservoir Chronicle, mutta nämä Subaru ja Seishiro eivät ole samat kuin Tokyo Babylonissa ja X:ssä. Vain heidän luonteensa, nimensä, ulkonäkönsä ja osittain myös heidän välisensä suhteet muistuttavat alkuperäisiä esikuviaan.
Sarjasta on myös tehty live-elokuva Tokyo Babylon 1999.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tōkyō Babylon Anime News Networkissa (englanniksi)
- Tōkyō Babylon Internet Movie Databasessa (englanniksi)