Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot (engl. CAM-treatments ja engl. Complementary and Alternative Medicine) ovat lääketieteen ulkopuolisia hoitoja. Niihin sisältyy kaikenlaisia hoitoja: niin näyttöön perustuvia toimivia itsehoitotapoja, kuin suoria huijauksiakin. Täydentäviksi hoidoiksi kutsutaan ei-lääketieteellisiä hoitoja, joita käytetään lääketieteellisen hoidon yhteydessä. Suomessa yleisesti käytettyjä täydentäviä hoitomuotoja ovat muun muassa hieronta, meditaatio ja kansalliset vitamiinisuositukset. Vaihtoehtoisia hoitoja käytetään korvaamaan lääketiede. Hoitoja, joiden ei ole tutkimuksissa havaittu toimivan, kutsutaan myös uskomuslääkinnäksi.

CAM-hoitoihin kuuluu suuri määrä erilaisia hoitoja, jotka eivät kuulu länsimaiseen lääketieteeseen.[1] Lääkäriseura Duodecimin julkaiseman Hyvä terveys -lehden mukaan vaihtoehtoisten hoitojen ja lääketieteellisten hoitojen erona on, että lääketieteellisiä hoitoja tutkitaan tieteellisesti ja niiden hyöty pitää pystyä osoittamaan kaksoissokkokokein. Vaihtoehtoisissa hoidoissa vaikutusta tai toimintatapaa ei tutkita, ja lehden mukaan hoidossa tärkeää on usko paranemiseen. Vaihtoehtoisten hoitojen ja luontaislääkkeiden valmistajia ei valvota, toisin kuin lääketieteen ammattilaisia. Siinä missä lääketieteessä ammattilaiset ovat erikoistuneet yksittäisiin erikoistumisalueisiin, vaihtoehtoisissa hoidoissa hoidetaan yleensä ihmistä kokonaisuutena.[2]

Erilaiset nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täydentäville ja vaihtoehtoisille hoidoille ei ole suomen kielessä tarkkaa määritelmää.[3] Niistä käytetään julkisessa keskustelussa useita nimikkeitä, kuten uskomuslääkintä, huuhaa, puoskarointi, täydentävä hoito, vaihtoehtoinen hoito, yhdistävä tai integroiva hoito, luontaishoito, CAM-hoito, perinnehoito, perinteinen hoito ja lääketieteen ulkopuolinen hoito. Erilaisilla nimikkeillä pyritään ottamaan kantaa näiden hoitojen käyttökelpoisuudesta terveyden hoitamisessa. Osa nimityksistä on kantaaottavia ja latautuneita; esimerkiksi uskomuslääkinnällä pyritään yhdistämään hoidot yliluonnollisiin uskomuksiin. Kansainvälisessa tutkimuskirjallisuudessa käytetään lähimpänä neutraalia olevaa ilmaisua täydentävä ja vaihtoehtoinen lääkintä (engl. complementary and alternative medicine), joka sekään ei ole täysin puolueeton.[4]

Vaihtoehtohoito-käsitettä on arvosteltu siitä, että se antaa kuvan siitä, että täydentävät hoidot olisivat vaihtoehto lääketieteelliselle hoidolle. Moni käyttää aiheesta lääketieteen sanastolautakunnan hyväksymää uskomuslääkintä-käsitettä, johon ei kuitenkaan voida sisällyttää näyttöön perustuvia täydentäviä hoitoja. Syöpätautien erikoislääri Veera Salmisen mukaan saman käsitteen alle niputtamista on kritisoitu siitä, että se asettaa näyttöön perustuvat itsehoitomenetelmät samalle viivalle puoskarointihoitojen kanssa.[3]

Yhdysvaltain National Center for Complementary and Integrative Health -viraston määritelmän mukaan, mikäli hoitoa käytetään korvaamaan lääketieteellistä hoitoa, tulisi sitä kutsua vaihtoehtohoidoksi. Jos sitä käytetään lääketieteellisen hoidon yhteydessä on se täydentävää hoitoa. Kun täydentäviä hoitoja ja lääketiedettä yhdistetään, on silloin kyseessä integratiivinen lääketiede. Yhdistettyä täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot -käsitettä on arvosteltu siitä, että se liittää toisiinsa tehottomat huijaukset ja toimiviksi todetut itsehoitomenetelmät.[3]

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot ovat lääketieteen ulkopuolisia hoitoja, joita lääketieteellinen yhteisö ei ole hyväksynyt osaksi lääketiedettä.[3] Ne kattavat laajan määrän erilaisia terveysjärjestelmiä, hoitotapoja, uskomuksia, teorioita ja olemisen ymmärtämisen tapoja, jotka ovat kullakin aikakaudella vallitsevan terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolella olevia näkökulmia. Hoidot tuottavat käyttäjien mielestä heille terveyshyötyjä. Täydentävien hoitojen ja lääketieteen rajat eivät ole aina selviä tai pysyviä.[5][6]

Cochrane-tutkijaverkosto määrittelee CAM-hoidot laajaksi joukoksi terveydenhuoltomenetelmiä, joihin liittyy teorioita ja uskomuksia, mikä eivät edusta yhteisön tai kulttuurin valtavirtaa tiettynä aikakautena. Ne on myös nähty lääketiedettä täydentävinä tapoina diagnosoida, hoitaa ja ehkäistä sairauksia. Vaihtoehtohoidot pyrkivät vastaamaan kysymyksiin, joihin lääketiede ei pysty vastaamaan.[3]

Vaihtoehtohoitojen tehoa ja turvallisuutta ei ole pystytty osoittamaan tieteellisesti. Vaihtoehtoisista hoidoista voi olla haittaa ihmisen terveydelle. Usein vaihtoehtohoidot on todettu tutkimuksissa tehottomiksi. Joidenkin täydentävien hoitojen toimivuudesta puolestaan on tutkimusnäyttöä ja jotkin niistä on toimiviksi todettuja itsehoitomenetelmiä.[3]

Täydentäville ja vaihtoehtoisille hoidoille ei ole olemassa tarkkaa määritelmää ja rajauksesta ja luokittelusta keskustellaan tieteessä. Joskus CAM-hoitojen määritelmän ulkopuolelle jätetään rajattujen etnisten tai uskonnollisisten ryhmien omat hoitotavat, kuten alkuperäiskansojen hoidot, Puerto Ricon spiritis ja perinteiset kansanhoidot.[5]

Taustafilosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pluralistisista taustoista ja semanttisista erilaisuuksista huolimatta useimpien CAM-hoitojen tausta-ajattelusta voi kiteyttää yhteneviä ihmiskäsitystä, terveys-, sairaus- ja paranemiskäsitystä koskevia ontologisia perusoletuksia (basic beliefs), esimerkiksi:

  • Kokonaisvaltaisuus (holistisuus)
  • Päämäärään suuntautuneisuus, (teleologisuus, intentionaalisuus)
  • Kokemuksellisuus.

Mainittujen perusoletusten viitekehyksessä CAM-hoidot näyttäytyvät biolääketieteen naturalistisen paradigman kanssa yhteismitattomina tai sitä haastavina ilmiöinä.[7] Joitakin vaihtoehtoisia hoitomuotoja, kuten akupunktio tai kiropraktiikka, on hyväksytty osittain myös perinteisen lääketieteen menetelmien piiriin. Joillekin hoitomuodoille rajanveto ei ole niin selvä.[8]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyt käyttää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista haetaan apua niska- ja selkävaivoihin, mielialaongelmiin ja kroonisten sairauksien lievittämiseen.[9] Myös iho-oireisiin haetaan niistä apua.[10] Kiputilat ovat niin ikään ovat syy miksi niitä käytetään. Täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja käytetään erityisesti silloin, kun lääketieteellisen hoidon ei koeta tarjoavan riittävää apua.[11]

Suomessa luontaistuotteita ja vaihtoehtoisia hoitoja käytetään useimmiten lääketieteellisen hoidon ohessa tai tukena, eikä niillä pyritä korvaamaan varsinaista lääketieteellistä hoitoa. Jopa puolet luontaistuotekauppojen asiakkaista käyttää samanaikaisesti sekä luontaistuotteita että lääkkeitä. Vain hyvin harvat ihmiset käyttävät pelkästään luontaistuotteita. Useimmat vaihtoehtoisten hoitojen käyttäjät Suomessa luottavat myös terveydenhoitojärjestelmään.[2]

Usein luontaistuotteita käytetään lieviin terveysongelmiin, joiden toivotaan parantuvan ennen hakeutumista lääketieteelliseen hoitoon. Toisaalta myös jotkin pitkäaikaisista sairauksista kärsivät haluavat kokeilla luontaistuotteiden käyttöä toivoakseen että niistä olisi apua tilanteeseen. Usein vaihtoehtojen etsijä on sairaisen omainen, joka suosittelee tuttavapiirissä kokeiltua hoitotapaa sairaalle läheiselleen.[2]

Tyypillinen käyttäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillinen täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen käyttäjä on terveystietoinen, korkeasti koulutettu hyvätuloinen perheellinen nainen.[9]

Monilla käyttäjillä on aikaisempia pettymyksiä siitä, ettei lääketieteellinen hoito ole tehonnut vaivaan. Käyttäjät kokevat luonnon tuotteet turvallisemmiksi ja lääketieteellisten hoitojen haittoja pelätään.[3] Vaihtoehtoisia hoitoja käyttävät erityisesti he, jotka hyödyntävät intutiivista ajattelua muussakin päätöksenteossaan. Usein käyttäjillä on halu tehdä jotain mikä vaikuttaa sairaudesta parantumiseen.[2] Monet hoitojen käyttäjistä ovat kiinnostuneita henkisistä asioista, mutta eivät välttämättä uskonnollisia.[9]

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen käyttö on yleisintä syöpäpotilailla. Pohjoismaissa 7,9-53 % syöpäpotilaista käyttää niitä hoitonsa yhteydessä. Joidenkin tutkimusten mukaan käyttö vaihtelee 11-95% välillä. CAM-hoitoihin turvautuivat useammin ne, joiden ensitapaaminen syöpälääkärin kanssa oli negatiivinen ja jotka eivät olleet tyytyväisiä tarjottuihin hoitoihin. Suomessa niitä käytetään lääketieteellisen hoidon yhteydessä parantamaan oloa ja elämänlaatua, sekä lievittämään sädehoidon ja lääkkeiden sivuvaikutuksia. Monet mainitsevat näiden hoitojen pitävän yllä toivoa ja olevan mahdollisuus päättää omasta hoidosta.[3]

Hyödyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmista vaihtoehtoisista hoitotavoista ei ole todettu olevan hyötyä, eikä niistä ei ole myöskään haittaa. Tämän vuoksi niitä ei ole otettu mukaan lääketieteen piiriin.[2] Valtaosa koetusta hyödystä tulee lumevaikutuksesta.[3]

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen käyttäjiä ovat tutkineet Meriläinen ym.[12] Hämeen-Anttila ym. [13] ja Salmenperä[14]ym. Naal (2008, 95–96)selvennä kuvaa, kuinka syöpäpotilaat täydentävien hoitomuotojen käytön myötä ”ottavat oman arkielämänsä haltuun”. Heille on tärkeää vastuu omasta elämästä ja terveydestä. Näkökulma yksilöön toteutuu laajempana kuin sairastavana ihmisenä: hänellä voi olla kotielämässä, työssä ja ihmissuhteissa vaikeuksia. Syöpäpotilaat kokevat väsymystä ja toivottomuutta, ja CAM-terapiat tukevat ja luovat toivoa. (Naal 2008, 96.) Vastakohta asiakaslähtöiselle tutkimukselle on katsanto, jossa ulkoapäin pyritään ymmärtämään ihmistä.lähde?

Kotimaisessa kirjoittelussa löytyy käsite ”uskomushoito” (magical belief). Aarnio & Lindeman (2004,72) hakevat ymmärrystä CAM-hoitomuotojen suosioon, he käyttävät käsitettä uskomushoito ja käyttävät selitysmallia, jonka mukaan käyttäjät ohjautuvat harhaan, sillä ”maagiset uskomukset saavat maailman näyttämään organisoituneelta, ennustettavalta ja kontrolloitavalta”.[15]

Haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääkkeiden kanssa yhdessä käytettynä luontaistuotteet voivat joskus heikentää tai vahvistaa lääkärin määrämien lääkkeiden tehoa. Ne voivat vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen suolistossa tai aineenvaihduntaan maksassa. Esimerkiksi lääkeyrteistä mäkikuisma, jota jotkut käyttävät masennuksen hoitoon, estää verenohennukseen käytetyn varfiinin ja ehkäisypillereiden vaikutusta. Myös ginsengin, neidonhiuspuun ja ubikinonin on todettu haittaavan lääkehoitoa.[2]

Vakavasti sairailla vaihtoehtolääkintä voi lykätä sairauden hoidon aloittamista. Leikkauksia voidaan joutua lykkäämään, mikäli ei ole lopettanut vaihtoehtolääkkeiden käyttöä 2 viikkoa ennen leikkausta. Esimerkiksi C-vitamiinin liiallinen käyttö voi haitata syöpähoitojen onnistumista ja sädehoitoa. Erityisen tärkeää yhteisvaikutusten selvittäminen lääkärin kanssa on, mikäli henkilö sairastaa pitkäaikaista sairautta, käyttää verenohennuslääkkeitä tai on saanut siirtoelimen. Myös raskaanaolevien ja imettävien tulee olla varovaisia.[2]

Suomessa on ollut myös kuolemantapauksia, kun vaihtoehtohoitoja käyttävä vanhempi on kieltänyt lapseltaan lääketieteellisen hoidon. Vakavissa tapauksissa lapsi voidaan ottaa huostaan pois vanhemmilta.[2] Vaihtoehtoisista ja täydentävistä hoidoista voi olla haittaa syöpään sairastuneille. Niiden käyttö syövän yhteydessä voi jopa johtaa kuolemaan.[3]

Kehohoidoissa, kuten hieronnassa, haurailla potilailla on riski verenvuodosta. Syöpäkasvainalueen hierominen voimakkaasti voi olla haitallista. Joissain syöpäklinikoilla hieronta on kielletty kaikilta syövän sairastaneilta.[3]

Antioksidanttien käyttäminen syöpähoidon yhteydessä voi olla haitallista, sillä ne suojaavat syöpäsoluja ja estävät niiden tuhoutumista sädehoidossa ja solunsalpaajalääkityksellä. Tutkimuksissa antioksidantteja syöpähoitojen yhteydessä suurin annoksin käyttäneiden kuolleisuus oli muita suurempi.[3]

Alalla esiintyy myös epäeettistä toimintaa ja katteettomia lupauksia. Ala on heikosti säänneltyä, eikä vaihtoehtoisista ja täydentävistä hoidoista voi valittaa terveysviranomaiselle Valviralle.[9]

Käytön yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytön yleisyyden arvioiminen on vaikeaa, sillä hoitoja käyttävät eivät usein kerro niistä lääkärille. Useimmiten syyksi on mainittu, ettei lääkäri kysynyt niiden käytöstä. Potilaat kertoivat niiden käytöstä useammin lääkärille, kun lääkärin koettiin olevan halukas kuuntelemaan, avarakatseinen ja kunnioittava potilasta kohtaan.[3]

CAM-hoitoja käytetään Suomessa merkittävästi vakiintuneen lääketieteellisen hoidon ohella. Hoitojen yleisyyttä alettiin tutkia Suomessa 1970-luvun lopulla. 1982 tehdyssä tutkimuksessa yrttihoitoja oli käyttänyt 17% vastaajista, hierontaa 11%, jäsenkorjausta 4%, rentoutushoitoja 5%, akupunktiota 2%, kansanparannushoitoja 1% ja kuppausta 0,5%.[16]

1990-luvun alussa epävirallisia hoitokeinoja käytti 46 prosenttia suomalaisista. Säännöllisesti niitä käytti 1990-luvulla 6 prosenttia naisista ja 3 prosenttia miehistä. Vaihtoehtolääkinnän käyttö lisääntyi 31 prosenttia vuosien 1982 ja 1992 välillä. Eniten suosiota kasvattivat meditaatio, paasto, vyöhyketerapia ja luonnonlääkkeiden eli luontaistuotteiden käyttö. Perinteisten menetelmien, kuten hieronnan ja kuppauksen suosio kasvoi vähemmän.[17]

Vuosina 2011-2013 tehdyssä tutkimuksessa 15,7 prosenttia suomalaisista oli käyttänyt viimeisen vuoden aikana perinne- tai vaihtoehtohoidon palveluntarjoajien hoitoja, kun keskimääräinen arvo oli 26,4 prosenttia muissa tutkituissa maissa.[16] Vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa suomalaiset käyttivät täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja eurooppalaisittain verrattain paljon – 35,3 prosenttia vastaajista oli niitä käyttänyt. Muissa Pohjoismaissa käyttö oli suunnilleen samalla tasolla. Vain Saksankielisissä maissa, kuten Saksassa ja Itävallassa, käyttö oli Suomea suurempaa.[16] Yleisimmät hoitokeinot olivat hieronta (12%), homeopatia (6 %), osteopatia (5 %) ja yrttihoidot (5 %). Useimmat käyttivät vain yhtä täydentävää hoitokeinoa. Hoitokeinoja käytetään Suomessa pääasiassa lääketieteellisen hoidon ohessa, eikä korvaamaan lääketieteellistä hoitoa.[18]

Taloustutkimuksen kyselyssä vuonna 2015 vastaajista 60 prosenttia oli joskus käyttänyt luontaistuotteita.[9]

Osana Suomen terveydenhoitojärjestelmää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vitamiinisuositukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: D-vitamiini

Täydentäväksi hoidoksi luetaan myös suositusten mukainen D-vitamiinilisän käyttö. Vitamiinien ja ravintolisien käyttö on yksi länsimaiden suosituimmista täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista.[3] Monet apteekit myyvät ravintolisiä ja vitamiineja.[2] Koronaviruspandemian aikana Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri suositteli tiettyjä ryhmiä käyttämään D-vitamiinia, sillä D-vitamiinin puutoksen on havaittu altistavan taudille.[19]

Taide- ja musiikkiterapia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Taideterapia ja Musiikkiterapia

KELA tukee kuvataideterapiaa kuntoutusmuotona kaikenikäisille ja musiikkiterapiaa nuorille. KELA on todennut musiikkiterapian hyväksi kuntoutusmuodoksi nuorille.[20] Musiikkiterapia on todettu hyväksi kuntoutusmuodoksi niille, joilla on vaikeuksia tuottaa puhetta vamman vuoksi. Tutkimuksen mukaan musiikkiterapia tukee fyysistä, psyykkistä, kognitiivista ja sosiaalista toimintakykyä heillä.[21]

Keho-mielihoidot (meditaatio ja mindfulness)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Mindfulness ja Meditaatio

Keho-mielihoitojen tavoitteena on edistää psykososiaalisia ja fyysisia oireita. Niistä on tutkitusti hyötyä stressiin, ahdistuneisuuteen ja uniongelmiin. Näistä buddhalaista meditaatiota on tutkittu eniten.[3]

Mindfulness on meditaation pohjalta Massachusetts Institute of Technologyssä (MIT) kehitetty mielikuvaharjoitus, josta on poistettu meditaation uskonnolliset piirteet. Se perustuu hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon.[22] Mindfulness paransi alaselkäkivuista kärsivien ihmisten toimintakykyä 59 prosenttia tutkimuksessa. Kivut lievittyivät puolestaan 45 prosenttia.[23] Mindfulness-harjoitteita käytetään yleisesti osana mielenterveyden hoitoa.

Lymfahieronta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lymfahieronnassa tehostetaan imunesteverenkiertoa pumppaavin hierontaliikkein. Sitä käytettiin vielä 2010-luvulla leikkauksen jälkeisten turvotusongelmien hoidossa, erityisesti rintasyövän ja plastiikkakirurgian leikkauksissa. Vaikka monet kokivat hyötyneensä siitä, ei sen vaikutuksista ole yksiselitteistä tieteellistä näyttöä. Joissain tutkimuksissa sen hyöty on kyseenalaistettu. Vielä 2010-luvulla lymfahoidosta sai Kela-korvausta.[2]

Joiltakin osin tunnustettu Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akupunktio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Akupunktio

Akupunktio on saanut lääketieteessä asemaa, ja sitä antavat useat fysioterapeutit. Sen on tutkimuksissa todettu auttavan erilaisiin kipuihin, kuten päänsärkyyn, migreeniin ja nivelrikon aiheuttamiin särkyihin. Akupunktion vaikutustapaa ei tunneta, mutta sen arvioidaan johtuvan välittäjäaineiden vapautumisesta.[2]

Akupunktio luetaan terveydenhoidon piiriin silloin, kun sitä antaa koulutettu terveydenhoidon ammattihenkilö. Tulkinta näkyy käytännössä siten, että tällaisessa tapauksessa hoidettavalla on potilaan asema ja potilaslain suoja.[24]Lisäksi hoidon verokohtelu on eri kuin muilla uusmuotoilisilla terapioilla, eli arvonlisäveroa ei peritä.[25]

Hieronta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Hieronta ja Manipulaatiohoito

Hieronnan tarkoituksena on poistaa lihasten jännitystiloja ja poistaa niistä aiheutuvaa kipua.[26] Kudoksia pyritään rauhoittamaan erilaisilla tekniikoilla, kuten venytyksillä, painelemalla, puristelemalla ja sivelemällä. Koulutetut hierojat ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joilta vaaditaan näyttötutkinto.[27]

Hieronta eroaa terveydenhuollossa annettavasta fysioterapiasta siinä, että fysioterapialla pyritään aina parantamaan tai ennaltaehkäisemään vamma, kun taas hieronta ei ole samalla tavoin lääketieteellisesti tavoitteellista. Fysioterapiassa diagnosoidaan henkilön vamma ja luodaan hoitosuunnitelma, kun taas hieronnassa käyvillä ei yleensä ole fyysistä vammaa.[28] Fysioterapeutti on laillistettu ammattinimike, johon vaaditaan ammattikoulutus.[29] Monet fysioterapeutit toimivat myös hierojina.

Kiropraktiikka, naprapatia ja osteopatia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Kiropraktiikka, Naprapatia ja Osteopatia

Koulutetun kiropraktiikon, naprapaatin ja osteopaatin nimikkeet on Valviran suojaamia ammattinimikkeitä, ja niiden saamiseen tulee käydä asianmukainen koulutus.[2]

Luontaistuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luontaislääkintä

Monet apteekit myyvät lääkkeiden lisäksi myös luontaistuotteita. Potilaiden tulisi kertoa lääkärille myös käytetyistä vaihtoehtohoidoista, jotta hän voi ottaa ne huomioon hoidossa. Jotkin luontaistuotteet voivat vahvistaa tai heikentää lääkkeiden tehoa, tai jopa estää kokonaan niiden toiminnan. Vakavasti sairailla vaihtoehtolääkinnän käyttö voi lykätä sairauden lääketieteellisen hoidon aloittamista.[2]

Osana terveydenhoitojärjestelmää ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Integratiivisen lääketieteen yksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joihinkin ulkomaisiin yliopistoihin ja suuriin syövän tutkimuskeskuksiin on perustettu integratiivisen lääketieteen yksiköitä. Näiden tehtävänä on tutkia täydentävien hoitojen käyttämistä syöpähoidon yhteydessä, sekä neuvoa potilaita ravintolisien ja täydentävien hoitojen hyödyistä ja haitoista. Näiden yksiköiden taso on kuitenkin vaihteleva. Integratiivinen lääketiede ei takaa että hoidon tehokkuudesta on näyttöä.[3]

Homeopatia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Homeopatia

Homeopatiassa vaikuttavia lääkeaineita laimennetaan rituaalinomaisesti ja ravistetaan. Tieteellisissä tutkimuksissa homeopatialla ei ole havaittu mitään vaikutuksia.[2][3] Yleisimmässä laimennoksessa 30C ei ole ainuttakaan molekyyliä vaikuttavaa ainetta jäljellä.[3] Homeopatia luokitellaan vaihtoehtoiseksi hoidoksi, mutta EU:ssa homeopaattiset valmisteet luokitellaan lääkkeiksi. Saksassa homeopatiaa voi opiskella osana lääkäriopintoja.[2]

Uskomuslääkintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskomuslääkintä

Kaikki täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot eivät ole uskomuslääkintää.[1]

Terveydenhuollon ammattilaisten suhtautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhtautuminen täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin vaihtelee eri kulttuurista ja hoidomuodosta riippuen. Hoitoon suhtaudutaan monella erilaisella tavalla on niin väestön, kuin terveydenhuollon ammattilaistenkin keskuudessa.[4]

Suomalaiset lääkärit suhtautuvat aikaisempaa suopeammin joihinkin täydentäviin hoitoihin. Kolmannes lääkäreistä saattoi harkita vuonna 2015 akupunktiota, kiropraktiikkaa ja lymfahierontaa. Lähes kaikki lääkärit puolestaan torjuivat henkiparannuksen ja gingseng-juuren käytön.[9] Lääkärit suhtautuivat myös reikihoitoon ja homeopatiaan hyvin kriittisesti. Sallivimmin lääkärit suhtautuvat akupunktioon ja manuaalisiin hoitoihin, kuten hierontaan, joita antaa nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt.[1]

Samalla kun tietämys CAM-hoidoista on lisääntynyt lääkärien keskuudessa ovat asenteetkin muuttuneet: osa suhtautuu aikaisempaa suopeammin, kun taas osa lääkäreistä suhtautuu yhä kielteisemmin niihin. Hyvin kriittisesti vaihtoehtohoitoihin suhtautuu neljännes lääkäreistä. Nuorempien lääkäreiden mielipiteet olivat vanhempia lääkäreitä jyrkempiä.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Uskaltaako potilaasi kertoa sinulle käyttämistään hoidoista? Lääkärilehti.fi. Viitattu 9.2.2021.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Vyöhyketerapia, homeopatia ja muut vaihtoehtohoidot Hyvä Terveys. 17.1.2012. Viitattu 8.2.2021.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Veera Salminen: Syövän vaihtoehtohoidot Duodecim. 2017. Duodecim. Viitattu 8.2.2021.
  4. a b Pia Vuolanto, Laura Kemppainen, Teemu Kemppainen, Johanna Nurmi: Täydentävien ja vaihtoehtoisten (CAM) hoitojen käyttö Suomessa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 31.1.2020, nro 1. doi:10.23990/sa.80288. ISSN 0355-5097. Artikkelin verkkoversio. fi
  5. a b Institute of Medicine (US) Committee on the Use of Complementary and Alternative Medicine by the American Public: Introduction. National Academies Press (US), 2005. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.2.2021). en
  6. Defining and describing complementary and alternative medicine. Panel on Definition and Description, CAM Research Methodology Conference, April 1995. Alternative Therapies in Health and Medicine, 1997-03, nro 2, s. 49–57. PubMed:9061989. ISSN 1078-6791. Artikkelin verkkoversio.
  7. Kaija Helin: Täydentävien hoitojen monimuotoiset maailmankuvat ja tiedon paradigmat (Archive.org) Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. 2015. Tampereen yliopisto.
  8. Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve (pdf) (Julkaistu myös painettuna ISBN 978-952-00-2810-7) STM:n selvityksiä 2009:17. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)
  9. a b c d e f g Vaihtoehtohoidot kiinnostavat koulutettuja naisia Aamulehti. 13.11.2015. Viitattu 8.2.2021.
  10. Kemppainen LM, Kemppainen TT, Reippainen JA, Salmenniemi ST, Vuolanto PH: Use of complementary and alternative medicine in Europe: health-related and sociodemographic determinants. Scan J Pub Health, 2018;46:448–55.
  11. Vaihtoehtoisia hoitoja päänsärkyyn ja selkäkipuun iltalehti.fi. Viitattu 8.2.2021.
  12. Meriläinen, P., Vaskilampi, T., Sinkkonen, S.: Kysely vaihtoehtoisten hoitomuotojen tutkimuksessa -esitutkimus vaihtoehtoisten hoitomuotojen käytöstä Kuopion ja Maaningan aikuisväestölle vuosina 1979 ja 1982., s. 118-142. Teoksessa:Vaihtoehtoisten hoitomuotojen tutkimuksen problematiikkaa (Toim. Vaskilampi, T.). Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntapolitiikan laitoksen tutkimuksia N:0 15, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä, 1986.
  13. Hämeen-Anttila, K., Niskala, U., Siponen, S., Ahonen, R.: The use of complementary and alternative medicine products in preceding two days among Finnish parents - a population survey. BMC Complementary and AlternativeMedicine , 11:107., 2011.
  14. L. Salmenperä: The use of complementary therapies among breast and prostate cancer patients in Finland. European Journal of Cancer Care, 2002-03, nro 1, s. 44–50. doi:10.1111/j.1365-2354.2002.00295.x. ISSN 0961-5423. Artikkelin verkkoversio.
  15. Kia Aarnio, Marjaana Lindeman: Magical food and health beliefs: a portrait of believers and functions of the beliefs. Elsevier, 2004-08, nro 1, s. 65–74. doi:10.1016/j.appet.2004.03.002. ISSN 0195-6663. Artikkelin verkkoversio. (vaatii lukuoikeuden)
  16. a b c Pia Vuolanto, Laura Kemppainen, Teemu Kemppainen, Johanna Nurmi: Täydentävien ja vaihtoehtoisten (CAM) hoitojen käyttö Suomessa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 31.1.2020, nro 1. doi:10.23990/sa.80288. ISSN 0355-5097. Artikkelin verkkoversio.
  17. Veijo Saano: Lääketieteen vaihtoehdot Duodecim. 1995. Duodecim. Viitattu 6.2.2021.
  18. Täydentävistä tai vaihtoehtoisista hoidoista haetaan apua terveysongelmiin Helsingin yliopisto. 20.10.2017. Viitattu 6.2.2021.
  19. HUS suosittelee D-vitamiinilisää ikääntyneille ja erityisryhmille koronavirusepidemian aikana HUS. Viitattu 9.2.2021.
  20. Terapiat kela.fi. Viitattu 9.2.2021.
  21. Musiikkiterapia tukee kehitysvammaisen kuntoutujan toimintakykyä ja osallistumista - Ajankohtaista kela.fi. Viitattu 9.2.2021.
  22. Mindfulness on trendikäs mielen taltuttaja yle.fi. Viitattu 9.2.2021.
  23. Meditaatio auttaa alaselkäkivuista kärsiviä www.terve.fi. 11.4.2016. Viitattu 9.2.2021.
  24. Edita Publishing Oy: FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992 www.finlex.fi. Viitattu 6.12.2017.
  25. Uusmuotoisten terapioiden ja hoitojen arvonlisäverotuksesta EDILEX. Viitattu 6.12.2017.
  26. Hieronta | Coronaria Fysioterapia. Viitattu 9.2.2021.
  27. Terveystalo: Hieronta terveystalo.com.
  28. Auron - Usein kysyttyä - Mikä on fysioterapian ja hieronnan ero? Auron - Kehon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ammattilainen. Viitattu 9.2.2021.
  29. Auron - Usein kysyttyä - Mitä fysioterapia on? Auron - Kehon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ammattilainen. Viitattu 9.2.2021.