Tämä on lupaava artikkeli.

Syyläjuuri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Syyläjuuri
Scrophularia nodosa 3.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Naamakukkaiskasvit Scrophulariaceae
Suku: Syyläjuuret Scrophularia
Laji: nodosa
Kaksiosainen nimi

Scrophularia nodosa
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Syyläjuuri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Syyläjuuri Commonsissa

Syyläjuuri eli tummasyyläjuuri (Scrophularia nodosa) on pahanhajuinen, monivuotinen syyläjuurien sukuun kuuluva kasvi. Se kasvaa 30–100 senttimetriä korkeaksi, ja sen pienet kukat ovat pallomaisia. Lajia kasvaa lähes koko Euroopassa ja lisäksi Länsi-, Keski- ja Kaakkois-Aasiassa. Sen elinympäristöjä ovat erilaiset kosteat paikat, ja se houkuttelee erityisesti ampiaisia. Syyläjuuri on perinteinen rohtolääkinnässä käytetty kasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyläjuuren kukkia.
Syyläjuurikasvusto.

Monivuotinen syyläjuuri kasvaa 30–100 cm:n korkuiseksi. Varsi on kalju ja nelisärmäinen, särmät ovat toisinaan kapealti siipipalteisia. Lehdet ovat pareittain vastakkain pitkin vartta. Lehtilapa on puikea, laidaltaan kerrannaissahainen ja tyveltä herttamainen tai tylppä. Kukinto on pitkä, terttumainen latvaviuhkosto. Kaksineuvoiset kukat ovat pieniä ja pallomaisia. Kukan verhiö on viisiliuskainen ja säteittäinen. Teriö on 7–10 mm pitkä, vastakohtainen, lyhyttorvinen, väljä ja sen laide on usein kaksihuulinen. Väriltään teriö on vihreä lukuun ottamatta ylähuulta, joka on ruskeanpunainen. Suomessa syyläjuuri kukkii heinä-elokuussa. Kota on laitaluomainen. Kasvin juurakko on vaakasuora ja tunnusomaisen turpea.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyläjuurta tavataan koko Euroopassa mantereen eteläisimpiä ja pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Levinneisyysalue ulottii idässä Kaukasuksen alueelle, Länsi-Siperiaan ja Keski-Aasian pohjoisosiin. Lajia on tavattu myös Turkista sekä Kaakkois-Aasiasta. Syyläjuurta on tavattu myös Pohjois-Amerikan itärannikolla, jossa se on todennäköisesti tulokaslaji.[2]

Suomessa syyläjuuri on alkuperäislaji, jota tavataan yleisesti Jyväskylän korkeudelle saakka. Runsaimmillaan laji on eteläisimmässä Suomessa. Syyläjuuri harvinaistuu pohjoiseen päin mentäessä, mutta sitä tavataan paikoitellen RaaheLieksa-linjan korkeudelle asti. Satunnaisia havaintoja lajista on Etelä-Lapista saakka.[3][4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyläjuuri kasvaa kosteissa paikoissa, kuten rehevissä metsissä, pensaikoissa, kalliolehdoissa, metsänreunamissa ja ojanvarsilla.[3] Kasvin kukat huokuttelevat mehiläisiä ja erityisesti ampiaisia, ja se kuuluukin suhteellisen harvalukuiseen joukkoon ampiaispölytteisiä kasvilajeja.[5] Syyläjuuri haisee pahalta, minkä takia karja ei syö sitä.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyläjuuri on vanha lääkekasvi.[5] Kansanlääkinnässä syyläjuurta on käytetty yleisesti syylien poistoon ja ihotautien hoitoon, mutta myös peräpukamien, riisitaudin ja jopa silmävaivojen hoitoon. Rohtona on käytetty kasvin juurakkoa tai lehtiä. 1900-luvulla tehdyissä tutkimuksissa kasvin on todettu alentavan veren sokeripitoisuutta. Syyläjuuren käytössä on kuitenkin oltava varovainen, sillä se sisältää luultavasti sydämeen vaikuttavia glykosideja.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 375, 377–378.
  2. a b Den virtuella floran: Flenört (myös levinneisyyskartat) Viitattu 6.6.2013. (ruotsiksi)
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 378.
  4. Lampinen, R., & Lahti, T. 2013: Kasviatlas 2012: Syyläjuuren (Tummasyyläjuuren) levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 6.6.2013.
  5. a b Ålands flora 2010, s. 337.
  6. Suomen terveyskasvit 1982, s. 254.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]