Synti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus Rembrandtin etsauksessa.

Synti tarkoittaa Lähi-idässä syntyneissä valtauskonnoissa eli juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa Jumalan tahtoa vastaan rikkomista.

Kristinuskon eri kirkkokuntien välillä on toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä synti tarkoittaa. Luterilaisuus, ortodoksisuus ja katolilaisuus korostavat erilaisia piirteitä synnin luonteesta. Kirkkoisä Augustinuksen esittämällä Raamatun tulkinnalla on yhä merkittävä vaikutus kaikkien kristillisten kirkkokuntien käsitykseen synnistä.

Uusi testamentti ja Vanhan testamentin kreikankielinen käännös käyttävät synnistä useimmiten sanaa hamartia, jonka alkukielinen merkitys on laajempi kuin mitä suomenkielisessä käännöksessä pystytään tuomaan esiin. Alkukielellä sana merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista. Kristillisissä tulkinnoissa painotetaan merkitystä, joka viittaa Jumalan asettamia käskyjä, asetuksia, lakia tai järjestystä rikkovien tekojen toteuttamiseen tai motiivien edistämiseen ajatuksin tai toimin.

Kristinusko ja synnin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyve kutsuu nuorukaista takaisin synnin käsivarsilta. Henry Fuselin maalaus, 1806-1807.

Augustinuksen (354–430) esittämä Raamatun tulkinta vaikutti merkittävällä tavalla kaikkien kirkkokuntien käsitykseen synnistä. Kirkkoisä esitti tulkinnan, jonka mukaan synti on osa ihmisen perusluonnetta. Vanhassa testamentissa kuvataan, kuinka ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva syyllistyivät perisyntiin rikkomalla Jumalan tahtoa vastaan. Augustinuksen tulkinnan mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen kuin hän syyllistyi perisyntiin.

Kirkkoisä pohtii kirjoituksissaan vapaan tahdon ja perisynnin välistä suhdetta. Koska ihmiset olivat pohjimmiltaan turmeltuneita olentoja, he tarvitsivat kirkkoa pelastamaan heidät kasteen avulla.

Pelagiolaisuus oli uskonnollinen koulukunta, joka vastusti Augustinuksen esittämää Raamatun tulkintaa perisynnistä. Koulukunnan perustaja Pelagius (354–420) oli Italiassa vaikuttanut teologi, jonka mukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan perisyntinen. Pelagiolaisten mukaan ihmisellä on vapaa tahto ja luonnollinen kyky elää synnittömästi. Pelagiolaisuus joutui ankaran kritiikin kohteeksi ja julistettiin harhaopiksi Orangen kirkolliskokouksessa vuonna 419.

Augustinuksen esittämä Raamatun tulkinta synnin olemuksesta saavutti voiton pelagiolaisuudesta ja pelagiolaiset näkemykset julistettiin harhaopiksi. Julistuksen seurauksena katolinen kirkko omaksui Augustinuksen käsityksen perisynnistä. Kirkkoisä Augustinus on yhä edelleen katolisen kirkon arvostetuimpia teologeja.

Kun läntiset ja itäiset kirkot erosivat toisistaan vuonna 1054, tärkeimpiä eron syitä oli poikkeava tulkinta siitä, mikä on synnin asema Raamatussa. Ortodoksisen kirkon teologien esittämän näkemyksen mukaan perisyntioppi on tärkein syy lännen ja idän kirkon väliseen eroon. Ortodoksinen kirkko ei hyväksy perisyntioppia samalla tavalla kuin katolinen kirkko tai luterilaisuus. Ortodoksien mukaan ensimmäisten ihmisten lankeamisesta ei aiheutunut sitä, että kaikki maailman ihmiset joutuisivat kantamaan ikuista syyllisyyden taakkaa.

Keskiajan skolastikot vaikuttivat merkittävästi katolisen kirkon käsitykseen synnistä. Tuomas Akvinolainen (1225–1274) oli skolastinen teologi, jonka tulkinta synnistä näkyy edelleen kirkon virallisessa opissa. Teologi erotteli toisistaan seitsemän kuolemansyntiä. Tuomas Akvinolaisen mukaan kuolemansynnit olivat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus ja irstaus. Katolisen kirkon mukaan nämä synnit erottivat ihmisen jumalasta ja johdattivat ihmisen kadotukseen.

Katolisen kirkon edelleen voimassa olevan opin mukaan ihminen voi puhdistua tekemistään synneistä kiirastulessa. Kiirastuli on tila, jossa ihminen puhdistuu synneistä ennen taivaaseen pääsemistä. Kiirastuliopista syntynyt erimielisyys oli yksi niistä tekijöistä, joka johti 1500-luvulla uskonpuhdistukseen.

Martin Luther (1483–1546) oli augustinolaismunkki, joka ei hyväksynyt katolisen kirkon oppia kiirastulesta. Kiirastulta ei nimittäin mainita lainkaan Raamatussa. Luther oli myös huolestunut katolisen kirkon oppeihin liittyneestä anekaupasta. Teologi otti muutenkin etäisyyttä skolastikkojen ajatteluun, joka oli saanut vaikutteita antiikin kreikkalaisesta filosofiasta.

Luther omaksui Augustinuksen näkemyksen perisynnistä sekä pelastuksesta ja liitti ne osaksi protestanttista Raamatun tulkintaa. Luterilaisessa tulkinnassa korostetaan nykyään näkemystä, jonka mukaan Jeesus kärsi sijaisrangaistuksen kuolemalla ihmisten syntien vuoksi, joten jokainen häneen uskova saa syntinsä anteeksi. Luukkaan ja Markuksen evankeliumin mukaan Jumala ei anna anteeksi syntiä sellaiselle, joka herjaa Pyhää Henkeä.

Syntiä tarkoittavat sanat Raamatussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudessa testamentissa käytetään useita erilaisia kreikan kielen sanoja, jotka suomennoksessa ovat käännetty synniksi. Sanojen merkitysalue on usein laajempi kuin, mitä Uuden testamentin suomennoksessa on pystytty tuomaan esille. Yksi eniten käytetyistä sanoista, joka on käännetty synniksi, on kreikan kielen sana ”hamartia”, maalin ohi ampumista tms.

Seuraavassa luettelossa on käsitelty kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi.

  • Kreikan kielen sana ”anomia” tarkoittaa lain rikkomista.
  • ”Ofeilima” merkitsee velkaa laiminlyömisestä, väärämielisyydestä, sopimuksen rikkomisesta tms.
  • "Hamartia" Ohiampuminen tai osumattomuus, kun epäonnistutaan tarkoittamalla hyvää, mutta sitten huomataan, että tehdäänkin pahaa.
  • ”Agnoema” tarkoittaa liukastumista, kompastumista, vahingossa tehtyä pahaa yms.
  • ”Parakon” tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen.
  • ”Parabasis” viittaa lain rikkomiseen kiertämällä oikea.
  • Sanalla ”asebeia” sitten tarkoitetaan aktiivista toimintaa Jumalaa vastaan.

Synti islamissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islam ei tunne perisyntiä, mutta se on kehitellyt sitä vastaavan opin, jonka mukaan Saatana pujahtaa ihmiseen ja houkuttelee hänet syntiin. Sahih al-Bukharin hadithin mukaan Saatana kiertää ihmisolennossa kuin veri hänen kehossaan. [1] Näin on kaikkien ihmisten, myös Muhammedin, kohdalla. Poikkeuksena on vain Jeesus.[2] Al-Bukharin hadithin mukaan: "Profeetta sanoi: Kun ihmislapsi syntyy, Saatana koskettaa häntä kehon molemmilta puolilta kahdella sormella lukuun ottamatta Jeesusta, Marian lasta, jota Saatana yritti koskettaa, mutta epäonnistui, sillä hän kosketti sen sijaan istukkaa." [3] Muhammed on myös synnitön, mutta tämä johtuu siitä, että Jumala on auttanut häntä kestämään Saatanan kiusaukset.[4] Poikkeuksena on vain saatanallisten jakeiden pujahtaminen Koraaniin. [5]

Saatana on syyllinen myös moniin niihin asioihin, joita kristinuskossa on ainakin menneisyydessä luettu perisynnin aiheuttamaksi. Islamissa Saatanan tekoja ovat muun muassa fyysiset vammat sekä naisten menstruaatio. Jos naisella on kuukautiset, hän ei epäpyhän tilansa takia voi mennä moskeijaan tai rukoilla.[6] Saatana houkuttelee myös siveettömyyteen. Al-Tirmidhin hadithin mukaan "Nainen on piilotettava, sillä jos hän menee ulos, paholainen katsoo häneen."[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 126–142. Isaac Publishing, 2013.
  2. ↑ Sookhdeo, 2013, 128
  3. ↑ Sahih al-Bukhari, Vol. 4, Book 54, Hadith 506 sunnah.com.
  4. ↑ a b Sookhdeo, 2013, 130
  5. ↑ Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. Translated by A. Guillaume, s. 165–166. Oxford University Press, 1955/2004.
  6. ↑ Sookhdeo, 2013, 128

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aristoteles: Retoriikka. Runousoppi. Teokset 9. Helsinki: Gaudeamus, 1997.
  • Fredriksen, Paula: Sin: The Early History of an Idea. Princeton: Princeton University Press, 2012. ISBN 978-0-691-12890-0.
  • Laitinen, Jorma (2002): Syntiinlankeemus, häpeä ja syyllisyys: Uskonnonfilosofinen tutkielma. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 232. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. ISBN 952-9791-46-1
  • Pyysiäinen, Ilkka: Synti: Ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30141-8.
  • Wilkerson, David: Miten voitan taistelun syntiä ja kiusausta vastaan?. Kuva ja Sana, 2002. ISBN 951-9204-34-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Synti.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Synti.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Synti&oldid=21152217”