Synagoga

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Synagooga)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turun synagoga.
Osa artikkelisarjaa
Juutalaisuus
Daavidin tähti

Synagoga (m.kreik. συναγωγή, synagōgē, ’kokouspaikka’) on juutalaisten yhteisöllinen rakennus, jossa järjestetään jumalanpalveluksia ja rukoushetkiä sekä opetus- ja kerhotoimintaa.

Nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisten synagogasta käyttämät nimitykset heijastavat synagogan eri käyttötapoja ja eri aikakausia. Hepreaksi synagogaa kutsutaan nimellä bet kneset (hepr. ‏בית כנסת‎), ’kokoontumisen talo’. Moni aškenasijuutalainen käyttää synagogasta jiddišinkielistä nimitystä shul (שול), ’koulu’, mikä voi tulla siitä, että synagogaa on aikoinaan käytetty myös opiskelupaikkana. Keski- ja Itä-Euroopassa synagogaa on kutsuttu jiddišiksi myös nimityksellä kloyz, joka on sukua monen kielen luostaria tarkoittavalle sanalle. Amerikkalaiset reformijuutalaiset ja jotkut konservatiivijuutalaiset kutsuvat synagogaa usein ’temppeliksi’, mikä saattaa olla saanut alkunsa Ranskan protestantismin vaikutuksesta 1700-luvulla.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synagogan raunioita ensimmäiseltä vuosisadalta Masadassa Israelissa.

Synagogalaitos sai todennäköisesti alkunsa Babylonin maanpakolaisuuden aikana, kun juutalaiset joutuivat eroon Jerusalemissa sijaitsevasta temppelistään.[2]

Kun Jerusalemin toinen temppeli oli vielä olemassa, synagoga oli juutalaisille vain opiskelu- ja kokoontumispaikka. Kun roomalaiset tuhosivat temppelin vuonna 70, synagogasta tuli myös yhteinen rukouspaikka. Sittemmin synagogan merkitys on laajentunut etenkin Pohjois-Amerikassa, missä synagogaa käytetään myös lasten ja aikuisten opetustilana.[3]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synagogalle ei ole mitään erityisiä arkkitehtonisia vaatimuksia, joten synagogia on erinäköisiä, ja ne heijastavat paikallista arkkitehtuuria. Joskus synagogassa on havaittavissa paikallisten kirkkojen tai moskeijoiden tyyliä. Goottilaista arkkitehtuuria on kuitenkin vältetty, sillä se antaisi liian kirkkomaisen vaikutelman.[4]

Synagoga sijaitsee tavallisesti kävelymatkan päässä seurakuntalaisten kodeista, sillä sapattisääntöjä noudattavat juutalaiset eivät aja sapattina autoa.[5]

Keskiajalla synagogat olivat usein pieniä ja tarkoituksellisesti huomaamattomia. 1800-luvulla Euroopan ja Amerikan suuriin kaupunkeihin alettiin rakentaa suuria, katedraalinomaisia synagogia, jotka heijastelivat juutalaisten vapautumisen tuomaa varallisuuden ja itsetunnon kasvua. Nämä suurimmat synagogat olivat usein ei-juutalaisten rakentamia, sillä juutalaisia ei tuohon aikaan vielä ollut arkkitehteina. 1900-luvulla synagoga-arkkitehtuurista tuli aiempaa rohkeampaa, ja myös moni modernistinen arkkitehti, kuten Frank Lloyd Wright, piirsi synagogia.[4]

Synagogan ulkoseinässä on usein hepreankielinen kaiverrus tai jokin juutalainen symboli, kuten daavidintähti tai menorakynttelikkö. Sisätiloissa salin Jerusalemin puoleisella seinällä on pyhä arkki, korkea lipasto, jossa on ulospäin avautuvat kaksoisovet. Siinä säilytetään toorakääröä. Sen yllä roikkuu ”ikuinen valo” -nimellä tunnettu lamppu. Aškenasisynagogissa arkin edessä on verho (parokhet). Huoneen keskellä on korokkeella sijaitseva pöytä (bimah), jolle toorakäärö sijoitetaan luettavaksi.[4]

Perinteisen synagogan pitkällä sivulla on puiset penkkirivit. Monissa uudemmissa synagogissa arkki ja lukupöytä ovat salin päässä olevalla tasanteella, jolloin osallistujien ei tarvitse kääntyillä palveluksen aikana. Perinteisissä ja ortodoksisissa synagogissa miehet istuvat alhaalla ja naiset usein parvella tai sermin avulla miehistä eristetyillä penkeillä, joskus jopa kokonaan eri huoneessa.[4]

Jos synagogaa käytetään lisäksi juutalaisena yhteisökeskuksena, siinä voi olla myös esimerkiksi ravintolatila, košer-keittiö, uskonnollinen koulu, kirjasto, päiväkoti ja pieni kappeli.[6]

Pohjoismaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoismaiset synagogat on rakennettu melko myöhään, sillä juutalaista asutusta on ollut täällä vasta lyhyen aikaa ja juutalaisten lukumäärä on ollut pieni. Suomessa on Helsingin (1906–) lisäksi synagoga vain Turussa (1912–), ja muissakin Pohjoismaissa niitä on vain muutama.

Suomen synagogat muodostavat päätepisteen perinteisen synagogarakennuksen tyylillisessä kehityksessä. Historiallisina muistomerkkeinä ne kuvastavat juutalaisen vähemmistön hyväksymistä suomalaiseen yhteiskuntaan, mitä ilmentää myös niiden näkyvä sijainti kadun varrella, toisin kuin monissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Myös juutalaisten oman kulttuurin lujittumisella Suomeen on synagogilla ollut tärkeä asema, koska ne eivät ole ainoastaan uskonnollisen elämän vaan myös kansallisen vähemmistön sosiaalisen elämän ja kulttuurin keskuksia. Niiden yhteydessä on aina toiminut myös koulu ja erilaisia yhdistyksiä.[7]

Suomen synagogat ovat senkin takia ainutlaatuisia, että ne Viipurin synagogaa lukuun ottamatta säilyivät sota-ajan hävityksiltä. Useimmat Euroopan vanhat synagogat tuhottiin toisen maailmansodan aikana.[7]

Pukeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synagogan sisällä miesten tulee peittää päänsä, useimmiten päähineenä on kipa. Naimisissa olevat naiset ovat perinteisesti peittäneet päänsä esimerkiksi huivilla.[8]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synagogissa järjestetään monenlaista toimintaa, kuten jumalanpalveluksia, erilaisia seremonioita kuten bar mitsva, rukous- ja lukutilaisuuksia ja -kursseja sekä lasten uskonnollista opetusta ja kerhotoimintaa lapsille ja vanhuksille. Synagogan toiminta rahoitetaan vuotuisilla jäsenmaksuilla ja lahjoituksilla.[5][9]

Synagogan jumalanpalvelukseen kuuluu rukouksia, Tooran lukemista ja rabbin pitämä saarna. Jumalanpalvelus pidetään pääasiassa heprean kielellä.[5] Rukoushetkiä (tefilla) on aamuisin (šaharit), iltapäivisin (minha), iltaisin (arvit), sapattina sekä juhlapäivinä. Eniten ihmisiä on paikalla yleensä jom kippurina. Synagogan jumalanpalvelus voi olla hyvin muodollinen ja suurellinen urkumusiikkeineen ja kuorolauluineen. Se voi toisessa ääripäässään olla myös pienimuotoinen, kotikutoinen tai riehakas, missä ihmiset tulevat ja menevät omia aikojaan. Rukouksia johtaa joskus rabbi, mutta se ei ole välttämätöntä. Suurissa seurakunnissa on joskus vakituinen, palkattu lukija, hazzan. Seurakuntalaiset istuvat penkeillään suurimman osan jumalanpalveluksesta mutta nousevat seisomaan, kun pyhä arkki avataan, kun toorakäärö kohotetaan esille, ja kun lausutaan tiettyjä rukouksia. Säännöllinen jumalanpalvelus koostuu normaalisti neljästä perusosasta: rukouskutsusta, Šema Israel -rukouksesta, Amida-rukouksesta ja päätösrukouksista.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • De Lange, Nicholas Robert Michael: An Introduction to Judaism. Cambridge: New York: Cambridge University Press, 2000. ISBN 0-521-46073-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ De Lange 2000, s. 125.
  2. ↑ Turtiainen, Jouni (toim.): Ikkuna juutalaisuuteen, s. 185. Helsinki: Gaudeamus, 2009.
  3. ↑ The Synagogue My Jewish Learning. Viitattu 8.11.2020. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d De Lange 2000, s. 125–127.
  5. ↑ a b c Kessler, Edward: Mihin uskovat juutalaiset, s. 88–95. (Alkuteos 2006.) Suomentaneet Laura Jänisniemi & Olga Jänisniemi. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23225-4.
  6. ↑ Käytännön opas juutalaisuuteen (PDF) SACC by EJC & CEPOL. Viitattu 8.11.2020.
  7. ↑ a b Helsingin synagoga Helsingin juutalainen seurakunta. Viitattu 8.11.2020.
  8. ↑ Entering a Synagogue My Jewish Learning. Viitattu 8.11.2020. (englanniksi)
  9. ↑ De Lange 2000, s. 147–148.
  10. ↑ De Lange 2000, s. 127–143.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Synagoga&oldid=22225089”