Sylviornis neocaledoniae
| Sylviornis neocaledoniae | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Kanalinnut Galliformes |
| Heimo: | †Sylviornithidae |
| Suku: |
†Sylviornis Poplin, 1980 |
| Laji: | neocaledoniae |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Sylviornis neocaledoniae on sukupuuttoon kuollut kanalintu, jonka jäännöksiä on löydetty Uudesta-Kaledoniasta. Laji jätti jälkeensä luulöydösten lisäksi suurikokoisia pesärakennelmia, jotka ovat säilyneet näihin päiviin saakka. S. neocaledoniae hävisi arviolta 1 500 vuotta sitten, mutta se on saattanut selviytyä pitempäänkin.
Jäännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uudesta-Kaledoniasta on löydetty suuria määriä lajin luita ja lähes kaikki sen luuston osat. Pindain luolasta on löydetty yli 4000 ja Kanumerasta yli 600 luuta tai luun kappaletta. Laji määriteltiin vuonna 1980 alun perin Kanumerasta löydettyjen vain muutaman luun avulla. Sittemmin samasta paikasta on tehty lisää löytöjä ja tutkijat löysivät myös Pindain luolan jäännökset, joihin kuuluu lähes kokonaisia luurankoja useista eri yksilöistä. Pindain luolan jäännökset ovat myös paremmin säilyneitä. Lajin jäännöksiä on löytynyt myös alueen arkeologisilta paikoilta.[1]
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sylviornis neocaledoniae oli suurin koskaan elänyt kanalintu. Se painoi 30–35 kiloa ja oli 1,3 metriä korkea ja 1,7 metriä pitkä. Laji oli lentokyvytön, ja sen siivet ja rintalasta olivat surkastuneet. Linnun nokan päällä oli suuri luinen lisäke.[2]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
S. neocaledoniaen jäännökset ovat hyvin yleisiä, mistä sen on päätelty olleen kasvinsyöjä, vaikkakin sen nokka muistutti ennemminkin petolintujen nokkaa.[1] Se käytti ehkä voimakkaita jalkojaan maan kaivamiseen ja esimerkiksi juurien syömiseen, mutta lajin ravinnosta voidaan tehdä vain arvailuja. Île des Pinsiltä on löydetty lajin jälkeensä jättämiä suurikokoisia maassa sijaitsevia pesäkumpuja. Jotkut niistä ovat jopa 5 metriä korkeita ja 50 metriä leveitä. Ne ovat lisäksi todennäköisesti pienentyneet ajan kuluessa. Tiedossa ei ole, ovatkö pesät yhden linnun aikaansaannosta. On myös mahdollista, että useammat lajin yksilöt rakensivat pesät, tai että niitä käytti useampi sukupolvi. Laji oli menettänyt lentokykynsä, joten sille ei todennäköisesti ollut uhkanaan maapetoja ennen ihmisen saapumista saarille.[3]
Häviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajin häviäminen on ajoitettu noin 1 500 vuoden päähän ja sen häviämisen syynä on pidetty ihmisen toimintaa[1][3]. Lapitakulttuurin edustajat saapuivat saarille kiistellyn teorian mukaan 1 500 vuotta eaa.[3] Ihmiset metsästivät lajia, mikä tiedetään sen luista, joita on löydetty ihmiseen liitettyjen löydösten läheltä[1]. Ihmiset toivat saarille myös mukanaan koiria, rottia ja sikoja, jotka saattoivat saalistaa aikuisia lintuja tai näiden munia. Häviäminen on saattanut tapahtua myöhemminkin, sillä paikallinen suullinen perinne tuntee yhä tarinat suurikokoisista linnuista.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Jean Christophe Balouet ja Storrs L. Olson: Fossil Birds from Late Quaternary Deposits in New Caledonia (PDF) (s. 11) 1989. Smithsonian Institution Press. Viitattu 15.8.2012. (englanniksi)
- ↑ Riamon, Ségolène et al.: The endocast of the insular and extinct Sylviornis neocaledoniae (Aves, Galliformes), reveals insights into its sensory specializations and its twilight ecology. Scientific Reports, 17.12.2022, 12. vsk, nro 1, s. 21185. doi:10.1038/s41598-022-14829-z. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.9.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Piper, Ross: Extinct animals : an encyclopedia of species that have disappeared, s. 65–68. Greenwood Press, 2009. ISBN 9780313349874. (englanniksi)
|