Swingfire

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Swingfire -ohjus laukaistaan FV102 Striker panssarintorjunta-ajoneuvosta.

Swingfire on brittiläinen ajoneuvoalustalta ammuttava panssarintorjuntaohjus. Se kehitettiin 1960-luvun alussa ja oli tuotannossa vuosina 1966–1993. Britannian asevoimissa se korvasi aiemmin käytössä olleen Vickers Vigilant -ohjuksen. Swingfiren kehitti Fairey Engineering Ltd ja British Aircraft Corporation.

Toimintaperiaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjuksen englanninkielinen nimi tulee sen kyvystä tehdä nopea jopa 90 asteen ohjausliike. Tämän ansiosta ohjuksen ampuva ajoneuvo kyetään piilottamaan näkyvistä ja ampuja itse voi asettua edulliseen asemaan erillisen liikuteltavan tähtäys- ja ohjauslaitteen kanssa.

Sen lisäksi että Swingfire asennettiin FV438 Swingfire- ja FV102 Striker -taisteluajoneuvoihin, siitä oli kolme muuta versiota:

  • Beeswing – Land Roverin alustalle
  • Hawkswing – Lynx-helikopteriin
  • Golfswing – ("mönkijätyyppiseen") maastoajoneuvoon

Käyttö taisteluissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Swingfire-ohjuksia käytettiin sekä Persianlahden sodassa (1991)[1] että Irakin sodassa (2003).

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pituus: 1 070 mm
  • Halkaisija: 170 mm
  • Kärkiväli: 390 mm
  • Massa: 27 kg
  • Taisteluosa: 7 kg ontelopanos
  • Kantama: 150...4000 m
  • Lähtönopeus: 185 m/s
  • Lankavälitteinen komento-ohjaus
  • Panssarinläpäisy: 800 mm[2]
  • Yksikköhinta: 7 500 puntaa

Käyttäjävaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Units in Operations Desert Shield and Desert Storm britains-smallwars.com. 2008. Arkistoitu 29.6.2014. Viitattu 3.2.2013. (englanniksi)
  2. Stephen Bull: Encyclopedia of military technology and innovation, s. 257. Greenwood Press, 2004. (englanniksi)