Swannin tie

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Charles Haas (1822-1902), jonka persoona on antanut merkittävästi vaikutteita Swannin henkilöhahmoon.
Robert de Montesquiou, jonka henkilö on omalta osaltaan myös vaikuttanut Swannin henkilökuvaan. Giovanni Boldinin maalaus, Musée d'Orsay, Pariisi.

Swannin tie (ransk. Du côté de chez Swann) on ranskalaisen kirjailijan Marcel Proustin teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä (À la recherche du temps perdu) ensimmäinen nide. Nide koostuu kolmesta osasta, jotka ilmestyivät alun perin yhtenä teoksena:

  • ”Combray”
  • ”Un amour de Swann”
  • ”Nom de pays : le nom”

Suomennoksena teos on kuitenkin ilmestynyt kahtena niteenä:

  • Swannin tie: ”Combray”
  • Swannin tie: ”Swannin rakkaus” ja ”Paikannimet: nimi”

Lisäksi kirjan osista ”Swannin rakkaus” on ilmestynyt myöhemmin omana erillisenä niteenään.

Julkaisuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Se teos, josta myöhemmin tuli kokonaisuus Kadonnutta aikaa etsimässä, oli vuoden 1912 maaliskuussa 800-sivuinen käsikirjoitus. Saman vuoden heinäkuussa sivumäärä oli jo yli 1 300. Proustin piti vain löytää teokselleen kustantaja. Kustantajan löytäminen oli erityisen vaikeaa, sillä Gallimard-kustantamo kieltäytyi sen julkaisemisesta. Myöhemmin André Gide, joka vastasi osittain kielteisestä vastauksesta Proustille, piti tekoa kirjallisen elämänsä suurimpana virheenä.[1]

Useiden neuvottelujen jälkeen kustantaja Bernad Grasset lupautui julkaisemaan teoksen, mutta vain kirjoittajan kustannuksella. 13. marraskuuta 1913 ilmestyi Du côté de chez Swann. Gallimard julkaisi kuitenkin Swannin tien vuonna 1919 vähäisin muutoksin. Tämä tapahtui samaan aikaan kun uusi kustantaja julkaisi teossarjan toisen niteen Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kului 55 vuotta, ennen kuin jättiromaanin suomennos saatiin aikaan. Teoksesta oli ehtinyt tulla maailmanmenestys, ja sitä siteerattiin yleisesti maailmankirjallisuudesta puhuttaessa.

Kustannusosakeyhtiö Otava oli katsonut kuitenkin suomennoksen teoksesta tekemisen arvoiseksi. Vuonna 1968, kuin Pariisin kapinallisten mellakoiden kunniaksi, ilmestyi ensimmäisen niteen ensimmäinen osa, joka oli nimetty Swannin tie: Combray. Suomentajina olivat toimineet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Teoksesta on ensimmäisen painoksen lisäksi otettu useita uusintapainoksia: 2. painos 1968, 3. painos 1984, 4. painos 2003 ja 5. painos 2007. Koko teoksen ISBN on 978-951-1-07724-4 (nidottuna) ja erillisen osan 951-1-07724-4 (sidottuna). Ex libris -kirjakerho julkaisi teoksesta vuonna 1972 erillislaitoksen, jonka oli kuvittanut André Nicolas Suter.

Alun perin yhtenä niteenä Ranskassa julkaistu teos oli päätetty Suomessa jakaa kahteen osaan, ehkä kääntämisen ounasteltujen vaikeuksien vuoksi. Aiemmin suomennostyön tehneet Peltonen ja Nurminen eivät kuitenkaan tehneet enää niteen jälkimmäistä osaa. Seuraavan kerran Proustin tuotantoa voitiin arvostella vuonna 1977, kun seuraava nide ilmestyi. Nyt oli nimeksi vallittu aiempaa logiikkaa noudattaen Swannin tie: Swannin rakkaus ja Paikannimet: nimi. Suomentajana toimi nyt Inkeri Tuomikoski, joka vastasi tämän jälkeen teossarjan suomentamisesta vuoteen 2003 asti.

Tämän toisenkin niteen kustansi Otava, joka on ottanut toisen painoksen niteestä vuonna 2003. Tämän niteen ISBN on 951-1-04498-2 (sidottu). Vuonna 2001 tämän niteen ensimmäinen osa Swannin rakkaus ilmestyi erillisenä teoksena, jonka kääntäjä ja kustantaja olivat samat kuin koko niteessäkin, joskin nyt nide sai uuden ISBN:n 951-1-17052-X (sidottu).[2]

Teoksen saama vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaanotto Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti ilmestymisensä jälkeen kritiikki ja lehdistö muutenkin vaikeni täysin teoksesta. Teoksen arvostus kohosi kuitenkin kirjallisissa piireissä pikkuhiljaa. Vuoden 1914 heinäkuussä Nouvelle Revue Française ehdotti Proustille Swannin tien uudelleen julkaisemista ja samalla koko teoksen julkisuuteen saattamista.[3]

Teoksen vastaanotto Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija ja kriitikko Pentti Holappa kirjoitti Helsingin Sanomissa teossarjan ensimmäisen osan kritiikissä:

Romaanin ensimmäinen nide on ilmestynyt kielellämme vasta tänä syksynä, 55 vuotta sen jälkeen, kun se näki päivänvalon alkukielellä. Tästä huomaamme, ettei kohuttuja ulkomaisia teoksia sentään aina välitetä meille ajattelemattoman joutuisasti.”[4]

Holapan kiritiikki on erittäin myönteistä, ja hän ottaa teoksen innostuneesti vastaan. Hän analysoi pitkään Proustin lausetta ja kerronnan rakennetta. Lisäksi hän toteaa useiden Proustin jälkeen tulleiden kirjailijoiden, kuten James Joycen, William Faulknerin ja Claude Simonin, oppineen perinteisen kielioppirakennekaavan rikkomisen taidon.

Holapan kritiikki kohdistuu suomennoksessa liian tunnontarkkaan pilkutukseen, joka akateemisuudessaan tukahduttaa proustilaisen proosan väljän liikehdinnän, vie ilman lauseita. Holapan mukaan runsaat relatiivilauseet ja pilkuin eristetyt adjektiivit olisi syytä useammin sulauttaa päälauseeseen, ja näin vältettäisiin töksähtely. Lisäksi sanavaloinnoissa suomentajien – siis yleensä – kannattaisi aina tilaisuuden tarjoutuessa syrjäyttää Nykysuomen sanakirja ja luottaa omaan korvaansa.[4]

Niteen lähes kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneen toisen osan Swannin rakkaus ja Paikannimet: nimi arvosteli Helsingin Sanomille professori Tarmo Kunnas vasta toisen varsinaisen osan Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa ilmestyttyä 16. maaliskuuta 1980.

Myös Kunnas käsittelee pitkälti käännöstyötä ja sen ongelmia. Hänellä on jopa otsikko ”Kääntäjän vaikeudet”. Koska kahdella osalla on eri kääntäjät, Kunnas asettuu ehdottomasti ensimmäisen osan kääntäjien kannalle, koska se noudattelee hänen mielestään tiukemmin alkuperäistekstiä. Hän toteaakin Tuomikosken työskennelleen edeltäjiään vapaammin. Ja osittain tämä on johtanut ranskankielisten sanontojen ja rikkaiden verbimuotojen yksinkertaistumiseen. Näin jossain määrin yläluokkainen kieli on tasapäistynyt suomen kieleen käännettäessä.[5]

60 vuotta erottaa kuitenkin alkuperäisen teoksen sen käännöksestä. Maailma on muuttunut, on koettu kaksi suurta maailmansotaa, ja tekniikka on harpannut pitkin askelin eteenpäin. On helppo kokea kummankin kriitikon suuri innostuneisuus suomenkielisestä aluevaltauksesta. On itsestään selvää, että ranskankielistä sofistikoitunutta ja yläluokkaista tekstiä on erittäin vaikea kääntää millekään toiselle kielelle.

Lyhyt juoniseloste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Swannin tie: Combray[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osassa Combray kertoja kertoo meille tuossa kaupungissa viettämästään lapsuudesta, suhteestaan äitiinsä, jonka hän haluaa tulevan luokseen nukkumaan mennessä. Hän kertoo ensimmäisistä suurista lukukokemuksistaan, erityisesti George Sandin teoksesta François le Champi.

Juuri tässä osassa teosta ilmestyy Swann lukijan eteen. Niin syntyy myös kertojan intohimoinen kiintymys Guermantesin sukuun, ja tästä kiintymyksestä hän ei luovu koko teoksen aikana, kun hän on kerran tuohon niin vaikeasti lähestyttävään ja ihmeelliseen piiriin päässyt.

Swannin tie: Swannin rakkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun nide Swannin tie on romaani romaanisarjassa, on puolestaan tämän niteen toinen osa eli Swannin rakkaus itsenäinen romaani romaanin sisällä. Se voidaan lukea itsenäisenä teoksena erillään muusta kokonaisuudesta. Tämän tähden juuri Swannin rakkaus on valittu luonnontieteellisten ja teknillisten korkeakoulujen (Grandes Écoles) pääsykoekirjasiksi vuosina 2006–2008.

Kyseessä on takautuma, sillä nyt kerrotaan ajasta ennen kertojan - joka välillä voi olla Marcel - syntymää, jolloin Charles Swann tapasi tulevan vaimonsa Odetten, ja ennen kaikkea sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, jota Swann tuntee vaimostaan Siinä ovat tämän teoksen osan teemat. Kerronta etenee minä-muodossa, kuten muutenkin koko teoksessa. Mutta kun tämän osan tapahtumat tapahtuvat ennen kertojan syntymään, hän joutuu käyttämään yksikön kolmatta persoonaa.

Saksalainen elokuvantekijä Volker Schlöndorff on kuvannut juuri tämän osan jättiläisromaania elokuvassaan Swannin rakkaus (Un amour de Swann, 1984).

Paikannimet: nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikannimet: nimi kertoo kertojan haaveista, hänen haluistaan matkustaa. Häneltä tosin sairaus on kieltänyt jopa teatterissa käynnitkin. Näin hän kokee juna-aikataulujen kautta niin Balbekin kylpyläkaupungin kuin Venetsiankin. Tämä osa on eräänlainen etiäinen seuraavan teoksen osasta Paikannimet: paikkakunta. Tämä kaksitahoisuus alleviivaa pettymystä, joka syntyy kun unelmat ja kova todellisuus kohtaavat. Ainoastaan taide kykenee elävöittämään maisemat ja saattaa ne kertojan ulottuville, kuten Elstirin Balbekista maalaamat taulut teoksessa Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa (À l'ombre des jeunes filles en fleurs).

Voidaankin sanoa, että juuri tästä Nom de pays: le nom osasta lähtien koko teoksesta Kadonnutta aikaa etsimässä tulee enemmän estetiikan kuin puhtaan romaanin teos.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tiedot perustuvat pääasiassa teoksiin George D. Painter: Marcel Proust, 1904–1922: les années de maturité. 1968. s. 226–248; François Cruciani; Marcel Proust, 1971; s. 21–23. sekä Jean-Yves Tadié; Proust, 1983, s. 141–142.
  2. Fennica-tietokanta.
  3. François Cruciani: Marcel Proust. s. 23.
  4. a b Holappa: Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä: Combray. Suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Otava 1968.
  5. Kunnas: Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä: Swannin rakkaus ja Paikannimet: nimi sekä Rouva Swanin ympärillä. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Otava 1979 ja 1980.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]