Sverre Ingolf Haugli

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Sverre Haugli)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Sverre Ingolf Haugli 1955.jpg
Maa: Norjan lippu Norja
Miesten pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Oslo 1952 5 000 metriä
Yleisluistelun EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 1950 yhteispisteet

Sverre Ingolf Haugli (23. huhtikuuta 1925 Rødøy18. lokakuuta 1986 Oslo) oli norjalainen pikaluistelija 1950-luvun alussa.

Hauglin parhaat urheiluvuodet olivat 1950–1952. Hän saavutti EM-pronssia keväällä 1950 Helsingissä. Seuraavana vuonna hän oli neljäs MM-kisoissa Davosissa. Vuoden 1952 talviolympialaisissa Oslossa Haugli saavutti pronssia 5 000 metrillä. Seuraavissa vuoden 1956 olympialaisissa Cortina d'Ampezzossa hän oli neljäs 10 000 metrillä. Samana vuonna hän luisteli viimeiset MM-kisansa Oslossa sijoittuen yhdeksänneksi. Aktiiviura kesti kauteen 1959, jolloin hän osallistui viimeisen kerran Euroopan mestaruuskisoihin.

Haugli päätti uransa, kun hän aloitti autokauppatoimintansa myymällä Saab-autoja kotiseudullaan Hønefossissa.

Sverre Ingolf Hauglin lapsenlapset Maren ja Sverre Haugli olivat kansainvälisen tason luistelijoita 2000-luvun alkupuolella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]