Siirry sisältöön

Suzanne Necker

Wikipediasta
Madame Suzanne Curchod Necker, Joseph Siffred Duplessis

Suzanne Necker o.s. Curchod, madame Necker; (toukokuu 1739 Crassier Vaud, Sveitsi – 6. toukokuuta 1794 Beaulieun linna, Lausanne, Sveitsi) oli sveitsiläissyntyinen seurapiirinainen, hyväntekijä ja kirjailija, joka piti vuosina 1765–1789 Pariisissa merkittävää kirjallista ja poliittista salonkia.[1][2][3]

Hänen puolisonsa oli Ranskan valtiovarainministerinä toiminut Jacques Necker ja heidän tyttärensä oli tunnettu salonginpitäjä ja kirjailija Anne-Louise-Germaine de Staël.[1]

Suzanne Curchod, Jean-Etienne Liotard n. 1761

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suzanne Necker kasvoi köyhtyneessä aatelisperheessä, hänen vanhempansa olivat sveitsiläinen kalvinistinen pastori Louis-Antoine Curchod (k. 1760) ja ranskalainen Magdelaine d'Albert de Nasse (k. 1763), jonka perhe oli muuttanut Montélimarista Lausanneen paetakseen protestanttien vainoa Nantesin ediktin kumoamisen jälkeen 1600-luvun lopulla.[4][5][3] [6]

Hän sai erinomaisen kasvatuksen isältään, osoitti matemaattista ja luonnontieteellistä lahjakkuutta sekä oppi maantiedettä, matematiikkaa, fysiikkaa, latinaa ja tytöille harvinaista kreikkaa sekä tavanomaisempia musiikkia, piirtämistä ja kirjallisuutta.[2][6] Hänen tietonsa ja kauneutensa tunnettiin jopa hänen äitinsä uudessa kotikaupungissa Lausannessa, jossa hän usein vieraili ja johti nuorten kirjallisuuspiirejä Société du printemps ja Académie des Eaux de la Poudrière. Siellä hän tapasi ensimmäisen ihailijansa, 16-vuotiaan Edward Gibbonin vuonna 1757.[6][7]

Suzanne oli vuodesta 1757 lähtien kihloissa englantilaisen historioitsija Edward Gibbonin kanssa, mutta kihlaus purettiin vuonna 1762 sekä Gibbonin isän että Suzannen isän vaatimuksesta, Suzannen kieltäydyttyä muuttamasta Englantiin sekä sulhasen epäröinnistä johtuen.[1][2][8] He pysyivät kuitenkin väleissä keskenään ja kävivät myöhemmin kirjeenvaihtoa.[8]

Isänsä kuoleman jälkeen vuodesta 1760 lähtien Suzanne Curchod joutui ottamaan paikan Genevessä kotiopettajattarena madame de Vermenoux'n perheessä.[9][3] Äitinsä kuoltua vuonna 1763 hän oli kahden vaiheilla: mennäkö naimisiin häntä ihailleen asianajaja Correvonin Yverdonista[8] kanssa vai alkaa seuranaiseksi. Hänestä tuli Genevessä tunnetun 26-vuotiaan ranskalaisen lesken, Anne Germaine de Vermenoux'n seuralainen, joka vei hänet mukanaan Pariisiin kesäkuussa 1764.[3][6] Suojelijansa kanssa hän joutui opettelemaan pariisilaisten seurapiirien tavat, joka osoittautui vaativaksi kokemukseksi.[6][7]

Kunnianhimoinen sveitsiläinen rahoittaja, rikastunut 32-vuotias Jacques Necker kosiskeli samaan aikaan madame de Vermenoux'ta, mutta tämä oli epävarma siitä, halusiko hän mennä uudelleen naimisiin ollenkaan. Muutaman kuukauden kuluessa Necker kuitenkin käänsi huomionsa mademoiselle Curchodiin, ja loppuvuonna 1764 he menivät naimisiin.[5][6]

Avioliitto ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1764 Suzanne Curchod nai Pariisiin asettuneen geneveläissyntyisen pankkiiri Jacques Neckerin ja kannusti tätä siirtymään liike-elämästä politiikkaan.[2][1] Hänen poliittis-kirjallinen salonkinsa oli syy siihen, että puoliso eteni urallaan sveitsiläisestä syntyperästään ja protestanttisesta uskonnostaan huolimatta. Toisten tietojen mukaan juuri puolison merkittävä asema edisti salongin tunnettuutta.[8]

Heille syntyi yksi lapsi:

  • Anne-Louise-Germaine Necker (22. huhtikuuta 1766 – 14. heinäkuuta 1817), avioitui 1786 ruotsalaisen paroni Erik Magnus de Staël-Holsteinin kanssa ja heillä oli jälkeläisiä

Äidin ja tyttären välinen kireä suhde muuttui molempien kirjoittamisen aiheeksi. Suzanne otti itse vastuulleen tyttärensä koulutuksen ja jakoi aikansa sosiaalisen, hyväntekeväisyys- ja älyllisen toiminnan kesken.[6]

Salonginpitäjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Madame Suzanne Necker, teoksessa The women of the salons, and other French portraits (1901)

Miehensä pyynnöstä Suzanne jätti kirjallisen uransa[6] ja alkoi vuonna 1765[3] pitää perjantaisin[7] kotonaan Pariisissa rue de la Chaussée-d'Antinilla arvostettua salonkia, jossa vierailivat muun muassa luonnontieteilijä Georges Leclerc de Buffon sekä kirjailijat Jean-François de La Harpe, Jean-François Marmontel, Friedrich Melcior von Grimm, Gabriel Bonnot de Mably, Jacques-Henri Bernardin de Saint-Pierre, François-Jean de Chastelux, Guillaume Raynal ja runoilija Antoine Léonard Thomas.[1][2][3][10][7]

Siellä kävivät filosofit ja ensyklopedistit kuten Jean le Rond d'Alembert ja Denis Diderot, jotka ylistivät hänen älyään ja rehellisyyttään.[5] Salongissa kävi myös poliitikkoja sekä hovin vaikutusvaltaisia henkilöitä.[3] Muita salongissa kävijöitä olivat kirjailija, apotti François Arnaud, kirjailija Jean-Baptiste-Antoine Suard, taloustieteilijä ja filosofi André Morellet sekä runoilija ja näytelmäkirjailija Bernard-Joseph Saurin[6] kuin myös salonginpitäjät Marie-Thérèse Rodet Geoffrin, hänen tyttärensä markiisitar Marie-Thérèse de La Ferté-Imbault ja Deffandin markiisitar Marie Anne de Vichy-Chamrond.[7]

Hyväntekijä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1778 Necker perusti kokeellisen Hospice de Charité sairaalan, jossa jokaisella potilaalla oli oma vuode, mikä oli merkittävä poikkeus tuon ajan ylikuormitetuista Pariisin sairaaloissa. Hän johti sairaalaa yli 10 vuotta, ja tämä kokemus vaikutti hänen kirjoituksiinsa, erityisesti teokseen Des Inhumations précipitées, jossa hän käsittelee kuolleiden eettistä kohtelua.[2] Nykyään Hôpital Necker–Enfants Malades -sairaala on Pariisin johtava lastensairaala.[1][11][2]

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Necker jäi tyttärensä Germaine de Staëlin kirjailijanuran varjoon, hän oli itsekin kirjailija.[2] Salongin emännöinnin ja hyväntekeväisyystyönsä ohella Suzanne Necker omistautui yksityisesti ahkeralle lukemiselle ja kirjoittamiselle. Hän piti yllä laajaa kirjeenvaihtoa ja kirjoitti huomattavan määrän henkilökohtaisia päiväkirjoja, joista suurimman osan hän tuhosi. Hän oli kehittänyt tavan kirjoittaa ajatuksiaan muistiin jo nuorena ja myöhemmin lajitteli ne voidakseen kirjoittaa olennaiset asiat suuriin muistikirjoihin, jotka onneksi säilyivät. Hän jätti jälkeensä myös Thomas Grayn teoksen käännöksen, useita esseitä, kuvauksia ja yleishyödyllisiä tekstejä (Hospice de charité, 1780; Des inhumations précédées, 1790). Nämä kaksi lyhyttä teosta ovat ainoat, jotka hän sai julkaista omalla nimellään elinaikanaan.[6]

Suzanne Necker julkaisi muutamia kirjoituksia moraaliin ja kulttuuriin liittyvistä kysymyksistä, kuten Des inhumations précipitées (1790) ja Réflexions sur le divorce (1794).[11][2] Hän tuki niissä naisten koulutusta ja ehdotti erillisen naisten tuomioistuimen perustamista käsittelemään asumuserohakemuksia. Suzanne Neckerin kuoltua hänen jälkeenjääneitä kirjoituksiaan julkaistiin kahtena postuumina esseekokoelmana, Mélanges extraits des manuscrits (1798) ja Nouveaux Mélanges (1801).[5]

Château de Coppet

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Château de Coppet, Vaud, Sveitsi

Aviopuoliso Jacques Neckerin suistuttua vallasta ja lopullisen eronsa jälkeen vuonna 1790 pariskunta palasi Sveitsiin[4] viettämään viimeiset vuotensa Genevenjärven rannalla Coppetissa, Vaudin kantonissa sijaitsevassa Château de Coppetissa (Schloß Coppet), joka oli ollut aiemmin heidän kesäasuntonaan ja jonka Necker oli ostanut vuonna 1784.[2][6]

Huonosta terveydestä kärsinyt Suzanne Curchod Necker kuoli 54-vuotiaana vesipöhöön toukokuussa 1794 Beaulieun linnassa Lausannessa. Ennen kuolemaansa hän oli antanut tarkkoja ohjeita ruumiinsa käsittelystä, hautaamisesta ja hautansa rakentamisesta.[6] Hänen ruumiinsa laitettiin lyijyllä vuorattuun arkkuun kolmeksi kuukaudeksi kunnes hautakappeli oli valmistunut, palsamoitiin ja asetettiin lopuksi alkoholilla täytettyyn astiaan.[12][7] Vaatimattomaan, puiden varjostamaan hautakappeliin Coppetin linnan puutarhaan haudattiin myöhemmin myös puoliso Jacques Necker ja tytär Germaine de Staël.

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teosten Réflexions sur le divorce (1794) ja Mélanges extraits des manuscrits (1798) ja Nouveaux Mélanges (1801) postuumi julkaiseminen oli kokonaan puoliso Jacques Neckerin aloite, joka vastasi myös niiden painatuksesta. Näiden kirjoitusten aikalaisvastaanotosta tiedetään toistaiseksi hyvin vähän. Ranskan lehdistö oli erittäin ankara: hämäräperäisyys, epäjärjestys, mauttomuus ja aiheiden tuntemattomuus olivat yleisimmin mainittuja kritiikin kohteita. Myös hänen miehensä monet ylistävät puheet ja erityisesti se, että hän oli julkaissut ne, herättivät kritiikkiä. Jäljelle jäi kuitenkin joukko ihailevia lukijoita. Kirjallisuushistorian käytännössä unohtamat teokset ovat olleet uuden tutkimuksen kohteena 1980-luvulta lähtien, osittain tutkijoiden kiinnostuksen naisten kirjoittamiseen ja sosiaalihistoriaan ansiosta.[6]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hospice de charité, 1780;
  • Des inhumations précipitées, 1790;
  • Réflexions sur le divorce, 1794;
  • Mélanges extraits des manuscrits de Mme Necker, 1798;
  • Nouveaux mélanges extraits des manuscrits de Mme Necker, 1801.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Suzanne Necker (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 22.4.2019.
  2. ↑ a b c d e f g h i j Suzanne Necker | Accomplishments, Salon Hostess, Enlightenment Writer, & Educator | Britannica www.britannica.com. 1.7.2025. Viitattu 19.8.2025. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h Necker, Suzanne hls-dhs-dss.ch. Viitattu 19.8.2025. (ranskaksi)
  4. ↑ a b Jacques Necker (englanniksi) Encyclopedia of World Biography (2004), Encyclopedia.com. Viitattu 22.4.2019.
  5. ↑ a b c d Necker, Suzanne (1739–1794) (englanniksi) Dictionary of Women Worldwide: 25,000 Women Through the Ages (2007), Encyclopedia.com. Viitattu 22.4.2019.
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m Suzanne Curchod — SiefarWikiFr archive.wikiwix.com. Viitattu 19.8.2025.
  7. ↑ a b c d e f Boon, Sonja: Staging the improper body: Suzanne Curchod Necker (1737–1794) and the stigmatization of the self. Väitöskirja, Faculty of Arts and Social Sciences, Simon Frazer University 2008, s. 4, 5, 6, 7.
  8. ↑ a b c d James Breck Perkins: Madame Necker The Atlantic. 1.2.1888. Viitattu 20.8.2025. (englanniksi)
  9. ↑ Geraldine Bedell: Napoleon's nemesis The Guardian. 13.2.2005. Viitattu 19.8.2025. (englanniksi)
  10. ↑ Suzanne Necker: Notice #41788 Patrinum. Viitattu 19.8.2025. (ranskaksi)
  11. ↑ a b Necker, Suzanne (Curchod) (englanniksi) The Columbia Encyclopedia, Encyclopedia.com. Viitattu 22.4.2019.
  12. ↑ Boon, Sonja: Last Rites, Last Rights: Corporeal Abjection as Autobiographical Performance in Suzanne Curchod Necker’s Des inhumations precipitées (1790) Eighteenth-Century Fiction 21, no. 1 (2008) © ECF 0840-6286

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suzanne_Necker&oldid=23572072”