Suurin voitto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suurin voitto
Suurin voitto.jpg
Ohjaaja Hannu Leminen
Käsikirjoittaja Hannu Leminen
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Väinö Haapalainen
Kuvaaja Marius Raichi
Felix Forsman (studiokuvaus)
Leikkaaja Hannu Leminen
Lavastaja Hannu Leminen
Pääosat Helena Kara
Eino Kaipainen
Sylvi Palo
Hannes Häyrinen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 1944
Kesto 90 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Suurin voitto on Hannu Lemisen ohjaama sairaalaelokuva vuodelta 1944.

Lemisen omaan käsikirjoitukseen perustuvan elokuvan tapahtuman sijoittuvat elokuvanteon nykyaikaan, mutta sotaan siinä ei viitata. Lappiin suunnitellut ulkokuvaukset eivät sotatilanteen vuoksi toteutuneet.[1]

Helena Kara on Elokuva-Aitan 10/1944 haastattelussa sanonut pitäneensä rooliaan vastenmielisenä.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinassa sankarilääkäri Aarno Tapio (Eino Kaipainen) yrittää löytää parannuskeinoa paikkakunnalle levinneeseen epidemiaan. Hän on osapuolena kolmiodraamassa, jonka kaksi muuta osapuolta ovat hänen vaimonsa Asta Tapio (Sylvi Palo) ja sairaanhoitaja Taina Kulo (Helena Kara).[2]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan yleisömenestys oli vaatimaton, eivätkä aikalaiskriitikotkaan innostuneet siitä. Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat) kirjoittaa: ”Katsoja tuntee koko ajan jutun kovin tutuksi, ikään kuin ’ylöslämmitetyksi’ tusinasta samantapaisesta amerikkalaisesta lääkärifilmistä.” Olavi Vesterdahl (Aamulehti) pitää lääkärintyötä kuvaavia jakso parhaimpina, mutta henkilökuvien käsittely olisi vaatinut tiiviimpää otetta. Väinö Haapalaisen musiikki nostettiin monessa arviossa myönteisesti esiin,[3] ja Haapalainen saikin elokuvan 50-vuotisjuhlan musiikkipalkinnon, jonka yhteydessä mainitaan muitakin elokuvatöitään[2].

Myöhemmässä kritiikissä elokuvaa luonnehditaan melodraamaan pyrkiväksi mutta teennäisen lopun vuoksi latteaksi ja Eino Kaipaisen roolisuoritusta jäykäksi.[2] Toisen kriitikon mukaan lääkäridraama on vakavan juhlallinen. Muualla yleistynyttä aihetta käsitellään tässä ensimmäisen kerran suomalaisessa elokuvassa.[4] Elokuva jää erään arvioijan mukaan teennäisen lopun takia latteaksi, vaikka siinä on pyrkimystä melodraaman mittoihin[5].

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Helena Kara  … sairaanhoitaja Taina Kulo  
 Eino Kaipainen  … kunnanlääkäri Aarno Tapio  
 Sylvi Palo  … Asta Tapio  
 Hannes Häyrinen  … nimismies Esa Ensio Hyyrynen  
 Tyyne Haarla  … Esteri, Tapioiden palvelijatar, ”Hessu”  
 Emmi Jurkka  … Siiri Koskinen  
 Aku Peltonen  … Asikainen, vanha tukkilainen  
 Veikko Linna  … Antti Koskinen, kasööri  
 Liisa Autere  … Aune, apulainen sairaalassa  
 Tellervo Mäki  … sairaanhoitajatar  
 Esa Leminen  … Tapioiden poika valokuvassa  
 Laina Laine  … vastaanotolla käyvä köyhä rouva  
 Edvard Hytönen  … Juho Määttä, mökkiläinen  
 Edvin Kajanne  … toipuva potilas / tukkilainen  
 Lennart Vaikonpää  … tukkipomo Latva  
 Kosti Aaltonen  … tukkilainen  
 Olavi Saarinen  … tukkilainen  
 Vilho Kekkonen  … tukkilainen  
 Aku Peltonen  … Asikainen, tukkilainen  
 Pertti Jaarto  … Topi Määttä, Juhon ja Selman poika  
 Kerttu Salmi  … Selma Määttä  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suurin voitto Elonetissä Taustaa, viitattu 12.4.2014
  2. a b c Päivän elokuvia, Tv-maailma, 2/2012
  3. Suurin voitto Elonetissä Lehdistöarvio, viitattu 12.4.2014
  4. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 13.1.2012, Radio ja tv
  5. KT: Suurin voitto, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 15/2014 sivu 12
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.