Susanne Salmi
Susanne Salmi (s. 1992) on suomalainen toimittaja ja Ylioppilaslehden päätoimittaja 2018–2020.[1][2][3]
Nykyisin hän työskentelee toimittajan lisäksi Helsingin sanomien feature-toimituksen tuottajana.[4]
Salmen ollessa päätoimittajana Ylioppilaslehti voitti useita journalismipalkintoja.[5][6] Vuonna 2019 lehti tuplasi yritysvoittonsa.[7][8]
Salmi valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 2014, ja sai Media-alan tutkimussäätiöltä 3500 euroa journalismin kesäopintoihin UC Berkeley -yliopistoon Kaliforniaan vuonna 2020.[9] Sitä ennen Salmi on ollut opiskelijavaihdossa Washingtonin yliopistossa Seattlessa (2016) ja tehnyt viestintäharjoittelun Suomen Washingtonin-suurlähetystössä (2017).
Salmi on tehnyt toimittajan työtä uransa aikana muun muassa Helsingin Sanomille, Ylelle, Otavamedialle ja Kotiliedelle, Turun ylioppilaslehti Tylkkäriin sekä Bassoradiolle, sekä työskennellyt freelancerina vuodesta 2013 alkaen.[5] Salmi on profiloitunut erityisesti hitaan, aikakauslehtityyppisen journalismin tekijänä.[10][11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Heikki Valkama, Ville Seuri: Long Playn Anu Silfverberg: “Toimittaja ei voi levittää huhuja sosiaalisessa mediassa” Viimeinen sana. 21.12.2019. Yle.
- ↑ Robert Sundman: Susanne Salmi Ylioppilaslehden päätoimittajaksi Ylioppilaslehti. 15.5.2018.
- ↑ Laura Kukkonen: Susanne Salmi on Ylioppilaslehden uusi päätoimittaja Kauppalehti. 16.5.2018.
- ↑ Kirsi Kolari: Uutta tutkimusta sanomalehden lukemisesta ja journalistin työstä Helsingin Sanomain Säätiö. 02.05.2023. Viitattu 08.04.2024.
- ↑ a b Linkedin: Susanne Salmi fi.linkedin.com.[vanhentunut linkki]
- ↑ Kaija Plit: Salli-palkinto Ylioppilaslehden toimitukselle Helsingin seudun journalistit. 21.3.2019.
- ↑ Ylioppilaslehden kustannus oy Kauppalehti.
- ↑ Ylioppilaslehden Kustannus Oy Asiakastieto.fi.
- ↑ Susanne Salmelle 3500 euroa matka-apurahaa mediaalantutkimussaatio.fi.
- ↑ Susanne Salmi Yle.
- ↑ Toimittaja Susanne Salmi HS.