Surinamen juutalaiset
| Surinamen juutalaiset | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||
| Uskonnot | juutalaisuus | |||
Surinamen juutalaiset ovat pieni juutalainen vähemmistö Etelä-Amerikan Surinamessa. Juutalaisyhteisön lukumäärä on nykyisin alle 200, mutta 1600-luvulta 1700-luvulle niin sanotun Jodensavannen alueen sokeriplantaaseja asutti noin 2 000 juutalaista, jotka olivat alueen tuolloisen valkoihoisen väestön enemmistö.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen pysyvä juutalaisasutus nykyisessä Surinamessa perustettiin Barbadosin englantilaisen kuvernööri Francis Willoughbyn luvalla vuonna 1652. Sen asuttivat juutalaiset ja englantilaiset siirtolaiset, joihin liittyi kaksi muuta joukkoa juutalaisia nykyisin Ranskan Guyanassa sijaitsevasta Remirestä vuonna 1663 ja 1667. 17. elokuuta 1665 seudun juutalaiset olivat saaneet tiettyjä erioikeuksia, joihin lukeutui esimerkiksi juutalaisten uskonnollisten tapojen vapaa harjoittaminen. Alankomaiden vallattua nykyisen Surinamen vuonna 1667 juutalaisten erityisoikeudet vahvistettiin vielä uudestaan. Vuonna 1669 alankomaalaiset perustivat myös juutalaisista koostuneen sotilasosaston.[1]
Ensimmäiset juutalaiset olivat asettuneet Cassipoerajoen varrelle, mutta he siirtyivät vähitellen tautien vähemmän vaivaamalle alueelle Surinamejoen varrella. Alue tunnettiin nimellä juutalaissavanni eli Jodensavanne. Juutalaiset perustivat plantaaseja joilla kasvatettiin sokeriruokoa ja valmistettiin sokeria. Vuonna 1694 alueella oli 570 juutalaista ja heidän 40:llä plantaasillaan työskenteli 9 000 työläistä. Seuraavan vuosisadan puolivälissä juutalaisia oli jo noin 2 000 ja he muodostivat Surinamen valkoihoisen väestön tuolloisen valtaosan. Alueelle oli saapunut sefardijuutalaisia Amsterdamista ja aškenasijuutalaisia Rotterdamista. Yhteisöön sekoittui ajan kanssa myös vapautettuja orjia, sekä juutalaisten ja entisten orjien seka-avioliittojen jälkeläisiä.[1]
Juutalaisten plantaasien talous kärsi huomattavasti 1700-luvulla toistuvien orjakapinoiden takia, sokerin hinnan romahduksesta ja esimerkiksi Ranskan laivaston hyökkäyksistä alueella. Plantaasien juutalaiset alkoivat siirtyä alueen pääkaupunki Paramariboon. 1800-luvulla niin sanottua juutalaissavannia asutti enää vain noin sata juutalaista. Paramaribossa juutalaiset omistivat tyypillisesti pienimuotoisia kauppoja. Yleisen juutalaisvastaisuuden kasvaessa Surinamen juutalaiset menettivät heille myönnetyt erityisoikeudet vuonna 1925. Saman vuosisadan alussa juutalaisten määrä Surinamessa oli noin 1 500 ja vuonna 1923 1 818. Surinamen itsenäistyessä vuonna 1975 juutalaisia oli vain 500.[1] Kuten huomattava osa maan muustakin väestöstä, suuri joukko juutalaisia muutti taloudellisen romahduksen pelossa ulkomaille. Muuttajia lähti maasta myös 1980-luvun sisällissodan takia. Maan nykyisen juutalaisyhteisön koko on alle 200 henkilöä. Yhteisö käyttää 1800-luvulla rakennettua puista Neve Shalomin synagogaa Paramaribossa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 19 Som-Tn, s. 323-324. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
- ↑ Jewish Life Today Suriname Jewish Community. Viitattu 10.1.2020. (englanniksi)