Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen yliopistot UNIFI ry)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry (aiemmin Suomen yliopistot UNIFI ry) toimii yliopistojen yhteistyön edellytysten hyväksi. UNIFIn tavoitteena on edistää yliopistojen välistä yhteistyötä ja työnjakoa ja vahvistaa yliopistojen asemaa ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa sekä tukea yliopistojen rakenteellista kehittämistä. Lisäksi UNIFI edistää Suomen tutkimus‐ ja korkeakoulujärjestelmän kehittämistä ja tukee yliopistojen kansainvälistymistä.

UNIFI jatkaa vuonna 1969 perustetun Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston työtä yliopistojen hyväksi. Yhdistys on perustettu vuonna 2010. Yhdistys käsittelee yliopistoja koskevia periaatteellisia ja laajakantoisia yhteisiä kysymyksiä korkeimman opetuksen, tutkimuksen ja taiteellisen. toiminnan edistämiseksi.

Peruslinjaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimus, korkea sivistys ja osaaminen ovat elintärkeitä kestävälle kasvulle ja hyvinvoinnille. UNIFI:n arvoja ovat sivistys, luovuus ja vaikuttavuus.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UNIFIn jäseniä ovat kaikki yliopistolaissa mainitut yliopistot sekä maanpuolustuskorkeakoulu. Yhdistyksen ylin päätösvalta on valtuutetuilla, jotka ovat kunkin jäsenyliopiston valitsemia edustajia. Valtuutetut kokoontuvat vuosikokoukseen vähintään kaksi kertaa vuodessa. Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, jonka muodostavat puheenjohtaja ja neljä muuta jäsentä. Hallitus vastaa asioiden valmistelusta ja toiminnan suunnittelusta sekä kehittämisestä.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitus 2022–2023[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallituksen nykyisenä puheenjohtajana toimii Turun yliopiston rehtori Jukka Kola. Muut hallituksen jäsenet ovat Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki ja Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi.

Sihteeristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sihteeristö toimeenpanee yhdistyksen hallituksen ja valtuutettujen päätökset ja vastaa osaltaan yhdistyksen tavoitteiden toteuttamisesta, yhdistyksen kansallisen ja kansainvälisen toiminnan suunnittelusta ja valmistelusta yhdistyksen linjausten mukaisesti, toimii yhdistyksen asiantuntijana, koordinaattorina sekä tiedon hankkijana ja välittäjänä sekä pitää omaltaan osaltaan yllä ja kehittää aktiivisesti hyviä suhteita sekä tiedeyhteisöön että keskeisiin kansallisiin toimijoihin. Näissä ominaisuuksissa sihteeristö osallistuu moniin yhdistyksen ulkopuolisiin koulutus- ja tiedepolitiikan työryhmiin.

  • Toiminnanjohtaja on YTM Heikki Holopainen.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UNIFIlla on yhteisiä hankkeita tai UNIFI osallistuu asiantuntijana hankkeiden toteuttamiseen useiden sidosryhmien kanssa, mm.:

  • Kandipalaute
  • Erikoistumiskoulutus
  • Tohtorikoulutus Suomessa
  • Rakenteellisen kehittämisen hankkeet
  • Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus -jatkotoimet (YVVj)

UNIFI osallistuu aktiivisesti korkeakoulu- ja tiedepolitiikan kansainväliseen keskusteluun ja toimii yhteistyössä kansallisten rehtorien neuvostojen kanssa. UNIFI toimii pohjoismaisessa yliopistoyhteistyöverkostossa Nordiskt Universitetssamarbete (NUS) ja eurooppalaisessa viitekehyksessä European University Associationin (EUA) verkostossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Markkanen, Tapio (2009): Läpileikkaus. Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston 40-vuotishistoriikki. ISBN 978-951-95228-8-3
  • Uusitupa, Matti (2009): Unifi luotsaa yliopistojamme kohti uutta aikakautta. Pääkirjoitus. Tieteessä tapahtuu Vol 27, nro 8 (2009). [1]