Suomen politiikka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomi
Coat of arms of Finland.svg

Osa politiikan artikkelisarjaa:
Suomen politiikka


Teemasivu:Politiikka
 n  k  m 

Tämä artikkeli käsittelee Suomen poliittista järjestelmää. Suomen politiikan vaiheita eri vuosikymmeninä käsitellään artikkelissa Suomen historia.

Suomen poliittinen järjestelmä on hallintomuodoltaan parlamentaarinen demokratia. Suomessa on käytössä monipuoluejärjestelmä. Vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, parlamentaarista toimeenpanovaltaa edustaa pääministerin johtama valtioneuvosto ja oikeuslaitos on riippumaton toimeenpano- ja päätösvallasta.

Poliittiset voimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimpien puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 1945 - 2015 (%).[1][2]

Suomessa on ollut puolueita noin sadan vuoden ajan. Niiden asema määriteltiin 1969, kun säädettiin puoluelaki. Oikeusministeriön määritelmän mukaan puolueita ovat puoluerekisteriin merkityt yhdistykset. Niillä oikeus asettaa ehdokaslistoja kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa. Puolueen jäseneksi liitytään yleensä puolueen paikallisyhdistyksen kautta.[3]

Ensimmäisiä puolueita olivat 1860-luvun Suomalainen ja Ruotsalainen puolue. Työväen järjestäytyessä syntyi 1899 Suomen työväenpuolue, nykyinen SDP.[4]

Etujärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tulopolitiikka

Tärkeitä poliittisessa järjestelmässä vaikuttavia ryhmiä ovat keskeiset taloudelliset järjestöt, jotka neuvottelevat sekä keskenään että yhdessä valtiovallan edustajien kanssa intressiensä yhteensovittamisesta. Taloudellisista etujärjestöistä tärkeimpiä ovat perinteisesti olleet työnantajia ja työntekijöitä edustavat työmarkkinajärjestöt sekä eräiden tuotannonalojen järjestöt.[5]

Suomessa on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan solmittu keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. Niissä on käsitelty palkkoja, työaikoja, sosiaalipolitiikkaa, finanssipolitiikkaa, veropolitiikkaa ja työllisyyspolitiikkaa. Jopa kirkollisia pyhiä on tulopolitiikan nimissä siirretty arkipäiviltä viikonloppuihin. Työmarkkinajärjestöt olivat 1970- ja 1980-luvuilla mukana myös kauppapolitiikassa.[6]

Suomen työmarkinamallin keskeisiä ominaispiirteitä ovat kaikenkattavuus, keskittyneet neuvottelurakenteet ja kolmiportaisuus eli malli, jossa neuvotteluja käydään ensin keskusjärjestöjen kesken, sitten alakohtaisesti ja lopulta liittotasolla. Suomessa on korkea järjestäytymisaste: palkansaajista noin 75 % kuuluu ammattiliittoihin. Julkishallinnon työntekijöitä kohdellaan monissa asioissa samoin kuiin yksityistö sektoria. Laki takaa palkansaajille oikeuksia suoraan vaikuttamiseen, ja suurissa yrityksissä on erityisiä työnantajan ja työntekijliden välisiä yhteistoimintakomiteoita, jotka käyvät neuvotteluita esimkerkiksi irtisanomisista. Kaikkiaan suomalaisella palkansaajalla on suuremmat vaikutusmahdollisuudet työelämässä kuin monessa muussa Pohjoismaiden ulkopuolisissa maissa.[6][7]

Markkinavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisen ja taloudellisen järjestelmän välinen suhde on keskeinen kysymys kaikissa yhteiskunnissa. Eräänlaisina ääripäinä voidaan ajatella, että kapitalistisessa järjestelmässä useimmat tärkeimmät taloudelliset toiminnot hoidetaan yksityisten omistamien ja kontrolloimien yritysten välityksellä ja sosialistisessa järjestelmässä vastaavasti valtion omistamien ja kontrolloimien yhtiöiden kautta. Suomalaisessa yhteiskunnassa ja talouselämässä historiallisesti olennaisia rakenteellisia tekijöitä ovat olleet etenkin maatalouden pitään jatkunut suhteellisen suuri merkitys ja pientilavaltaisuus sekä teollistumisen keskittyminen vientipainotteiselle metsäsektorille , puunjalostusteollisuuteen.[8]

Yksi yritys, Nokia alihankkijoineen, vaikutti Suomen bruttokansantuotteen kehitykseen merkittävästi 1990- ja 2000-luvulla. Parhaimmillaan, vuonna 2000, Nokia lisäsi Suomen bruttokansantuotetta 2,4 prosenttiyksiköllä.[9]

Kansalaisjärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vapaaehtoissektori

Rekisteröityjen puolueiden ja taloudellisten etujärjestöjen lisäksi Suomen politiikassa toimii lukuisia muita ryhmiä, yhdistyksiä, liikkeitä ja järjestöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan poliittiseen järjestelmään saavuttaakseen tavoitteitaan tai edistääkseen asiaansa. Kansalaisjärjestöllä voidaankin tarkoittaa yleisesti sellaisia pääsääntöisesti yhdistyspohjaisesti toimivia järjestöjä, jotka toimivat monella eri tasolla, yhä useammin myös kansainvälisesti. Osalle näistä järjestöistä on delegoitu perinteisesti valtiovallan piiriin kuuluvia tehtäviä ja niitä voidaankin kutsua toimeenpaneviksi järjestöiksi. Osa järjestöistä puolestaan tukee aatteellisesti tai ideologisesti valtion virallista linjaa, osa suhtautuu avoimen kriittisesti viralliseen politiikkaan ja pyrkii vaikuttamaan sekä yleiseen mielipiteeseen että poliittiseen päätöksentekoon.[10]

Joukkoviestintävälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sanomalehdistö on edelleen monipuolinen. 4-7 päivää viikossa ilmestyviä varsinaisia sanomalehtiä on 53. Suurin niistä on Helsingin Sanomat. Suomessa neljä viidestä aamulehdestä kuuluu varhaisjakelun piiriin. Vain 11 prosenttia sanomalehdistön tuloista tulee irtonumeroiden myynnistä. Tätä pidetään yhtenä syynä lehdistön menestykseen. Sanomalehdistöllä on edelleen vahva asema viestintäkentässä myös verrattuna muihin viestintävälineisiin. Vuonna 2004 kahdeksan kymmenestä 12-69 -vuotiaasta suomalaisesta luki päivittäin sanomalehteä.[11]

Suomen aikakauslehdistön laajuus on poikkeuksellista. Yleisradiotoiminta perustuu erityiseen lakiin Yleisradiosta, joka säädettiin vuonna 1993. Laki määrittelee Yleisradion julkisen palvelun tehtävän hyvin laajaksi.[11]

Vahvoihin perinteisiin pohjautuva viestintäjärjestelmän perusrakenne, jossa tilauspohjainen sanomalehdistö ja julkisen palvelun sähköinen viestintä ovat pysyneet keskeisessä roolissa, heijastuu myös viestinnän sisällöissä. Suomessa journalistiikan normit perustuvat alan itselleen luomaan eettiseen normistoon, journalistin ohjeisiin ja Yleisradion ohjelmatoiminnan säännöstöön. Käytännön eettisiä ongelmia käsittelee julkisen sanan neuvosto, johon kuuluu toimittaja- ja julkaisujärjestöjen edustajien lisäksi juridista asiantuntemusta ja alasta riippumattomia jäseniä.[11]

Valtiolliset instituutiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiosääntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiosääntö käsittää kaikki ne keskeiset oikeussäännöt, jotka sääntelevät tietyssä oikeusjärjestelmässä noudatettavia perusoikeuksia, ylimpien valtioelinten valitsemista ja toimivaltaa sekä valtion aluetta ja kansalaisuutta[12].

Eduskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Eduskunta

Suomen kansanedustuslaitos eli parlamentti on eduskunta. Sen tärkein tehtävä on säätää lakeja. Uusi laki säädetään tai vanhaa lakia muutetaan hallituksen esityksestä tai kansanedustajan aloitteesta.[13]

Valtioneuvoston on valmisteltava eduskunnalle esitys seuraavan vuoden talousarvioksi. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsittelee yksityiskohtaisesti talousarviota ja kansanedustajien talousarvioon tekemiä aloitteita.[14] Eduskunnan tärkeisiin tehtäviin kuuluu myös toimintakykyisen hallituksen ylläpitäminen.[15]

Vuoden 2015 vaaleissa valitussa eduskunnassa suurin puolue on Suomen keskusta 49 edustajallaan. Sitä seuraavat Perussuomalaiset (38), Kokoomus (37) ja Sosiaalidemokraatit (34 edustajaa). Kaikkiaan eduskunnassa on edustajia kahdeksasta puolueesta.[16]

Valtioneuvosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen valtioneuvosto

Suomen pääministeri johtaa valtioneuvostoa, joka edustaa parlamentaarista toimeenpanovaltaa. Valtioneuvostolla on lain sallimissa rajoissa mahdollisuus antaa asetuksia, jotka täydentävät voimassa olevaa lainsäädäntöä.[17][18]

Toukokuun 29. päivästä 2015 alkaen valtioneuvoston muodostaa Sipilän hallitus. Pääministerinä toimii Suomen Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, ja siihen kuuluu keskustan lisäksi Perussuomalaiset ja Kansallinen Kokoomus.[19]

Tasavallan presidentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tasavallan presidentti on Suomen kansan valitsema valtionpäämies. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja on puolustusvoimien ylipäällikkö.[20] Hän nimittää myös eräät korkeimmat virkamiehet ja korkeimman oikeuden tuomarit. Presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri ja tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri.[21]

Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö ja nimittää upseerit. Presidentti päättää hallituksen esityksestä puolustusvoimien liikekannallepanosta. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.[22]

Ennen uutta perustuslakia, joka valmistui vuonna 1999 ja astui voimaan 2000, presidentillä oli enemmän valtaoikeuksia. Presidentillä on veto-oikeus, tosin eduskunta voi ylittää presidentin veton.[23]

Parlamentarismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallanjako-oppi on eräänlainen perusmalli, johon erilaiset kansanedustuslaitoksen ja hallituksen välisten suhteiden rakenteet perustuvat. Parlamentaarisessa järjestelmässä hallituksen tulee nauttia kansanedustuslaitoksen luottamusta.[24]

Valtiontalous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisten menojen osuus on Suomessa lähes puolet bruttokansantuotteesta. Poliittisen päätöksenteon kautta määrätään siten huomattavalta osin siitä, kuinka voimavarat hyödykkeiden ja palvelujen tuottamiseen ja hankintaan saadaan. Verotuloista ja muista julkisen sektorin tuloista käytetään nykyisin valtion omiin kulutusmenoihin ja investointimenoihin selvästi vähemmän kuin kuntien vastaaviin menoihin. Valtiovalta vaikuttaa silti muita julkisen sektorin päätöksentekijöitä vahvemmin talousyksiköiden väliseen voimavarojen jakoon.[25]

Valtionhallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtionhallinnon käsitteelle on annettu eri yhteyksissä hyvin erilaisia merkityksiä. Tämä johtuu osittain itse valtionhallinnon monitahoisuudesta ilmiönä, osittain eri tieteenalojen erilaisista tarkastelukulmista. Hallinto toimeenpanovallan käyttönä on myös perinteisessä vallan kolmijakoajattelussa jäänyt eräänlaiseksi jäännösryhmäksi. Negatiivisen määritelmän mukaan hallinnoksi voidaankin katsoa kaikki se valtiokoneiston toiminta, joka ei ole lainsäädäntöä tai lainkäyttöä.[26]

Oikeuslaitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeuslaitos on riippumaton toimeenpano- ja päätösvallasta.[27] Tasavallan presidentti nimittää tuomarit.[28]

Ensimmäinen oikeusaste on käräjäoikeus, sen päätöksestä voi valittaa hovioikeuteen. Ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttää korkein oikeus. Hallintoasioita käsitellään hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.[28]

Kunnallinen ja alueellinen itsehallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kaksi kolmasosaa julkisesta palvelutuotannosta on kunnallisen itsehallinnon hoidossa. Harvassa maassa on kunnallisen itsehallinnon vastuu yhtä suuri. Perustuslakiin on kirjattu kuntien oikeus kerätä kunnallisveroa. Valtion ja kuntien välinen työnjako on varsin epäyhtenäinen.[29] 2010-luvulla valmistellun sosiaali- ja terveydenhoitoalan uudistuksen odotetaan vievän valtaa ja vastuuta etenkin pieniltä kunnilta.[30]

Itsehallintolaki antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lailla omista sisäisistä asioistaan ja päättää maakunnan tulo- ja menoarviosta.[31]

Kansainväliset suhteeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeistä Suomen ulkopoliittista linjaa on kutsuttu Paasikiven-Kekkosen linjaksi. Verrattuna maailmansotaa edeltäneeseen tilanteeseen ulkopolitiikan johto oli tänä aikana tiukasti presidentin käsissä.[32]

Suomi liittyi Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) liitännäisjäseneksi vuonna 1961.[33] Täysjäsenyys Euroopan talousyhteisössä (EEC) ei olisi ollut sovitettavissa puolueettomuuspolitiikkaan.[32] Euroopan talousalueessa (ETA) Suomi oli mukana tammikuun 1. päivästä 1994 saman vuoden loppuun asti.[33]

Neuvostoliiton hajottua alkoi keskustelu Suomen liittymisestä Euroopan yhteisön jäseneksi, ja Ruotsin hakemus antoi sille lisävauhtia. Hakemus jätettiin maaliskuussa 1992. Lokakuussa 1994 Suomessa pidettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jossa 56,9 prosenttia äänestäneistä kannatti Suomen jäsenyyttä unionissa. Äänestysprosentti oli 74. Suomi neuvotteli unionin kanssa erityisesti maataloudesta ja aluepoliittisista kysymyksistä, sillä muusta oli pitkälti ehditty neuvotella jo ETA-sopimuksen yhteydessä. Jäsenyys tuli voimaan vuoden 1995 alusta.[33]

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta. Valtioneuvosto vastaa puolestaan Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan suostumusta.[32]

Suomen Nato-keskustelu on ollut käynnissä 1990-luvulta, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus päättyi. Aluksi keskusteltiin turvatakuista, sitten poliittisesta vaikutuksesta Suomen vaikutusvaltaan. Naton laajentuminen Baltiaan 2002 kiihdytti keskustelua.[34] Sen jälkeen keskustelu on voimistunut kansainvälisen poliittisen tilanteen kiristyessä, esimerkiksi 2014 Krimin kriisin yhteydessä.[35]

Nato ei vaadi kansanäänestystä, mutta jäsenyyden kannatuksen pitää olla peruskirjan mukaan "merkittävää" jäseneksi hakevassa maassa.[36]

Suomi on jäsenenä seuraavissa organisaatioissa: Aasian ja Afrikan kehityspankki, Arktinen neuvosto, Australia Group, Kansainvälinen järjestelypankki, CBSS, CD, CE, CERN, EAPC, EBRD, ECB, EIB, EITI (implementing country), EMU, ESA, EU, FAO, FATF, G-9, IADB, IAEA, IBRD, ICAO, Kansainvälinen rikostuomioistuin, Punainen risti, IDA, IEA, IFAD, IFC, IFRCS, IHO, ILO, IMF, IMO, IMSO, Interpol, IOC, IOM, IPU, ISO, ITSO, ITU, ITUC (NGOs), MIGA, MINUSMA, NC, NEA, NIB, NSG, Amerikan valtioiden järjestö (tarkkailija), OECD, OPCW, OSCE, Pacific Alliance (tarkkailija), Paris Club, PCA, PFP, Schengenin sopimus, UN, UNCTAD, UNESCO, UNHCR, UNIDO, UNIFIL, UNMIL, UNMOGIP, UNRWA, UNTSO, UPU, WCO, WFTU (NGOs), WHO, WIPO, WMO, WTO, ZC.[37]

Suomi EU:ssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin (EU) politiikka vaikuttaa niin suorasti kuin epäsuorasti jäsenvaltioiden kansalliseen politiikkaan. Unionin jäseniksi hyväksytyt valtiot luopuvat vapaaehtoisesti suuresta osasta itsemääräämisoikeuttaan ja sitoutuvat noudattamaan jo voimassa olevaa sekä tulevaisuudessa säädettävää ylikansallista lakinormistoa. Euroopan yhdentyminen on osoittautunut vaikeaksi puolueille. [38]

Liittyessään EU:n jäseneksi vuonna 1995 Suomi liittyi suoraan Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) toiseen vaiheeseen. Kolmannessa vaiheessa, vuoden 1999 tammikuusta, euroa voitiin käyttää tilirahana. Vuoden 2002 alussa eurosetelit ja -kolikot korvasivat Suomen markan.[33]

Eurooppaoikeus on ensisijaista. Ristiriitatilanteessa kansallisen lainsäädännön on väistyttävä.[39]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suurimpien puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 1945 - 2003 (%) Tilastokeskus. Viitattu 3.12.2015.
  2. Puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 1991-2015 (%) Tilastokeskus. Viitattu 3.12.2015.
  3. Puolueet Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 13.12.2015.
  4. Puoluehistoriaa Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 13.12.2015.
  5. Saukkonen P: Etujärjestöt Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  6. a b Kauppinen T: Suomen työmarkkinamalli Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  7. Ammattijärjestöihin ja työttömyyskassoihin kuuluvat 2002-2014 Findikaattori. Viitattu 26.12.2015.
  8. Saukkonen P: Markkinavoimat Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  9. Sajari P: Nokia nousi jälleen Suomen talouden vahvistajaksi Helsingin Sanomat. 28.8.2015. Viitattu 26.12.2015.
  10. Saukkonen P: Kansalaisjärjestöt ja yhteiskunnalliset liikkeet Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  11. a b c Moring T: Joukkoviestintävälineet Suomen poliittisessa järjestelmässä Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  12. Hallberg, Pekka ym.: Perusoikeudet, s. 65. Helsinki: WSOY, 1999.
  13. Eduskunta säätää lait Perustuslaki-esite. Viitattu 26.12.2015.
  14. Eduskunta päättää valtion varoista Perustuslaki-esite. Viitattu 26.12.2015.
  15. http://blogs.helsinki.fi/vol-spj/eduskunta/
  16. Eduskuntavaalit 2015. Tulos Koko maa vaaalit.fi. Viitattu 6.1.2016.
  17. Valtioneuvosto Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja
  18. Suomen perustuslaki Finlex
  19. Sipilä pääministeriksi, Soini ulkoministeriksi ja Stubb valtiovarainministeriksi Yle. 27.5.2015. Viitattu 6.1.2016.
  20. Suomen perustuslaki 128 § Finlex
  21. Suomen perustuslaki 59 § Finlex
  22. Jokainen on velvollinen puolustamaan Suomea
  23. Jaakko Nousiainen: Suomen hallitusjärjestelmä: sekoittuneesta valtiomuodosta parlamentaariseen Oikeusministeriö. Viitattu 13.7.2015.
  24. Saukkonen P: Vallanjako ja parlamentarismi Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  25. Puoskari P: Valtiontalous Suomen poliittisessa järjestelmässä Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. 2008. Viitattu 26.12.2015.
  26. http://blogs.helsinki.fi/vol-spj/valtionhallinto/
  27. Oikeuslaitos Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja
  28. a b Tuomioistuimet ovat riippumattomia Perustuslaki
  29. Ryynänen A: Kunnallinen itsehallinto Suomen hallintojärjestelmässä Verkkokirja. Viitattu 6.1.2016.
  30. Hallitus vie pieniltä kunnilta valtaa Helsingin Sanomat. 2012. Viitattu 6.1.2016.
  31. Ahvenanmaan itsehallintolaki Finlex. 1991. Viitattu 6.9.2015.
  32. a b c Suomen kansainväliset suhteet ja ulkopolitiikka Verkkokirja
  33. a b c d Suomen tie EU:n jäseneksi Eurooppatiedotus. Viitattu 17.1.2016.
  34. Juho Rahkonen: Nato ja media, s. 3. Journalismin tutkimusyksikkö , Tampereen yliopisto, 2004.
  35. Suomi Natoon vai ei - neljä asiantuntijaa vastaa Ilta-Sanomat. 20.3.2014. Viitattu 17.1.2016.
  36. Suomi Natossa – tätä se käytännössä tarkoittaisi Yle. 4.9.2014. Viitattu 17.1.2016.
  37. The World Factbook: Finland CIA. (englanniksi)
  38. Suomi EU:ssa Verkkokirja
  39. Suomi Euroopan Unionissa Eurooppa-tiedotus

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]