Suomen Maantieteellinen Seura

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Maantieteellinen Seura
Perustettu alkuperäinen 1888
nykyinen 1921
Kotipaikka Helsinki
Puheenjohtaja Joni T. Vainikka
Toiminnanjohtaja Kanerva Matveinen
Jäsenlehti Terra
Aiheesta muualla
Sivusto

Suomen Maantieteellinen Seura (SMS), Geografiska Sällskapet i Finland (GSiF) edistää maantieteellistä tutkimustyötä ja julkaisee kahta tieteellistä julkaisusarjaa. Seura toimii Suomen maantieteilijöiden yhdyssiteenä ja pyrkii lisäämään harrastuneisuutta maantieteeseen. Seura syntyi kahden maantieteellisen yhdistyksen yhdistymisestä vuonna 1921. Alkuperäinen Suomen maantieteellinen seura perustettiin vuonna 1888, mutta nykyinen yhdistys muodostui, kun seura yhdistyi Suomen maantieteellisen yhdistyksen kanssa.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen maantieteellisen seuran tarkoituksena on edistää maantieteellistä sekä maantieteeseen läheisesti liittyvien alojen tutkimustyötä ja lisätä harrastuneisuutta näihin aloihin. Seura julkaisee kahta suomalaista maantieteellistä julkaisusarjaa, Terraa ja Fenniaa. Seura myös tukee apurahoilla tutkimustyötä, hankkii kirjallisuutta ja muuta aineistoa sekä on yhteydessä vastaaviin kotimaisiin ja ulkomaisiin seuroihin ja yhdistyksiin.[1] Seura kunnioittaa maantieteellistä tutkimustyötä jakamalla mitaleita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen maantieteellisen seuran historia ulottuu 1880-luvulle, jolloin Ragnar Hultin aloitteesta perustettiin 1887 Suomen maantieteellinen yhdistys ja Johan Axel Palménin johdolla 1888 Suomen maantieteellinen seura. Kahden eri yhdistyksen taustalla olivat niiden perustajien erilainen näkemys maantieteellisen seuran jäsenistöstä. Palmén piti seuraa tiukan tieteellisenä asiantuntijoiden yhteisönä ja kokoontumisfoorumina. Hult oli puolestaan monipuolisemman seuran kannalla ja näki, että se voisi olla myös opettajien ja kaikkien maantieteestä kiinnostuneiden harrastajien kokoontumispaikka. SMS on pyrkinyt alusta asti edistämään suomalaista maantieteellistä tutkimusta ja julkaisemaan erilaisia teoksia. Seuran kustantamana ilmestyi muun muassa vuonna 1899 Suomen kartasto, joka oli maailman ensimmäinen kansalliskartasto.[2]

Suomen itsenäistymisen ja Palménin kuoleman jälkeen monet seuran jäsenistä katsoivat, että seuran olisi laajennettava jäsenpohjaansa. Seurojen yhdistymistä auttoi J. G. Granö, joka totesi 1920 kirjoituksessaan maantieteen olemuksesta, että seuran toiminta perustui vanhentuneelle maantieteen käsitykselle. Seurat yhdistyivätkin huhtikuussa 1921 uudeksi Suomen maantieteelliseksi seuraksi. Jäsenkysymyksessä päädyttiin kompromissiin. Jäsenistö jakautui työjäseniin, vakituisiin jäseniin ja vuosijäseniin. Työjäsenet olivat tieteilijöitä, mutta muiksi jäseniksi pystyttiin kutsumaan muita hyvämaineisia henkilöitä. Vuonna 1923 seuran ensimmäiseksi sihteeriksi valittu Granö hoiti yhdistymisen loppuun myös käytännön tasolla.[3] Seura on yli 130 vuoden aikana tukenut uutta maantieteellistä sekä maantieteeseen läheisesti liittyvien tieteenalojen tutkimusta, hoitanut yhteyksiä muiden maiden maantieteilijöihin ja seuroihin sekä julkaissut lukuisia maantieteellisiä teoksia ja tutkimusarteikkeleja aikakauskirjoissaan.

Suomen Maantieteellisen Seuran mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iivari Leiviskä -mitali

Seuran hallitus myöntää Leiviskä-mitalin ansioista maantieteen opetuksessa tai ansioista tieteen tunnetuksi tekemisestä suurelle yleisölle.

J.G. Granö -mitali

Mitali voidaan myöntää tutkijalle, joka on tehnyt ansiokasta työtä J. G. Granön tuotannon, toiminnan ja tutkimuksen analysointiin liittyvästä työstä.

Ragnar Hult -mitali

Mitali on Suomen Maantieteellisen Seuran puheenjohtajan myöntämä mitali. Se voidaan jakaa yhdelle tai useammalle henkilölle ansioista maantieteen hyväksi tehdystä toiminnasta tutkimuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta.

Wilhelm Ramsay -mitali

Mitali voidaan myöntää vuosittain ulkomaalaiselle tutkijalle, joka on työllään edistänyt suomalaista maantieteen tunnettavuutta kansainvälisesti tai tehnyt Suomeen liittyvää merkittävää tutkimusta.

Väinö Auer -mitali

Mitalin myöntää Suomen Maantieteellisen Seuran hallitus tarvittaessa maantieteen alaan liittyvistä tutkimusansioista.

A.E. Modeen -mitali

A. E. Modeenin mitalia jaetaan kolmen vuoden välein Pohjoismaissa tunnustuksena maantieteen opetuksesta ja siihen liittyvästä julkaisutoiminnasta. Erityishuomio annetaan opetusmateriaalituotannolle.

Hopeinen Fennia -mitali

Hopeisen Fennia mitalin antaa Suomen Maantieteellisen Seuran hallitus suomalaiselle tutkijalle, joka on ansiokkaalla tavalla suorittanut seuran toiminta-alaan kuuluvia tutkimuksia tai toiminut ansiokkaasti Suomen Maantieteellisen Seuran tarkoitusperien hyväksi. Hopeinen Fennia mitali voidaan antaa myös ansioituneelle ulkomaiselle tutkijalle, joka on tehnyt seuran toiminta-alaan kuuluvaa Suomen tiedettä tunnetuksi tai sitä muuten erityisesti suosinut. Mitali on perustettu vuonna 1962 ja se on kunnianosoitus seuran kustantamalle Fennialle, joka on maailman vanhimpia maantieteellisiä julkaisusarjoja. Fenniaa on julkaistu vuodesta 1889.

Kultainen Fennia -mitali

Kultainen Fennia on Suomen Maantieteellisen Seuran korkein kunniamitali. Mitali voidaan myöntää sellaiselle suomalaiselle maantieteen tutkijalle, joka on erityisen ansiokkaalla tavalla edistänyt ja kehittänyt maantieteellistä ajattelua ja opetusta sekä samalla ansiokkaasti toiminut maantieteellisen tutkimuksen hyväksi. Mitali voidaan myöntää myös erityisen ansioituneelle ulkomaalaiselle maantieteen tutkijalle, joka on edistänyt ja tehnyt Suomen maantiedettä tunnetuksi. Kultainen Fennia on perustettu vuonna 1941 ja se on kunnianosoitus seuran kustantamalle Fennialle, joka on maailman vanhimpia maantieteellisiä julkaisusarjoja. Fenniaa on julkaistu vuodesta 1889. Kultainen Fennia -mitali on myönnetty viidesti. Vuonna 1941 se myönnettiin C. G. E. Mannerheimille, vuonna 1947 J. G. Granölle, vuonna 1950 Väinö Auerille, vuonna 1988 Leo Aariolle ja vuonna 1999 Kalevi Rikkiselle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Säännöt 18.8.2007. Suomen Maantieteellinen Seura. Viitattu 15.2.2013.
  2. Kosonen, Katariina: Historiaa Suomen Maantieteellinen Seura. Viitattu 15.2.2013.
  3. Tiitta, s. 314.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]