Suomen Majakkaseura

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Majakkaseura ry on vuonna 2003 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on alan harrastajien työllä edistää Suomen historiallisten majakkarakennusten sekä muiden merenkulun turvalaitteiden suojelua ja säilyttämistä. Seura myös edustaa Suomea kansainvälisessä alan harrastajien yhteisössä.

Seura on vuokrannut Metsähallitukselta Gustavsvärnin linnoitus- ja majakkasaarella sijaitsevan sumusireeninhoitajan asuinrakennuksen, tavoitteenaan kunnostaa se mahdollisimman alkuperäiseen asuun. Seura on myös käynnistänyt vuonna 2007 Märketin majakan pelastamiseen tähtäävän Rädda Märket-projektin ja vuokrannut mainitun majakan Merenkulkulaitokselta. Märketillä pidetään nykyään miehitystä ja opastetaan kävijöitä pääsääntöisesti touko-syyskuussa.

Seura myös antaa Vuoden Loistavin Teko -tunnustuksen yhteisölle tai henkilölle, joka on ansioitunut merenkulun kulttuuriperinteen säilyttämisessä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]