Suomen Laatuyhdistys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Laatuyhdistys ry (engl. Laatukeskus Excellence Finland) on vuonna 1966 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys. Suomen Laatuyhdistys ry omistaa 100 %:sti Laatukeskus Excellence Finland Oy:n, joka tukee yhdistyksen toimintaa keskittymällä koulutukseen ja asiantuntijapalveluihin. Brändinimenä Ry:n sekä Oy:n toiminnalle käytetään Excellence Finland.

Suomen Laatuyhdistys ry:n kansallinen tavoite on menestyvä Suomi, joka perustuu mm. siihen, että Suomessa on jatkuvasti kasvava määrä johtamistaan ja toimintaansa pitkäjänteisesti kehittäviä organisaatioita.

Yhdistyksen jäseninä on lähes 400 suomalaista yksityisen ja julkisen sektorin organisaatiota ja sen toiminnassa on mukana tuhansia liiketoiminnan kehittäjiä ja vaikuttajia. Laatuyhdistys on järjestänyt EFQM-mallin pohjalta Suomen laatupalkinto -arviointia vuodesta 1991 lähtien[1] sekä vuodesta 2011 alkaen suureksi kansainväliseksi kilpailuksi kasvanutta Quality Innovation Award -kilpailua.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistys perustettiin vuonna 1966 Teknillisen korkeakoulun professorin Olli Lokin aloitteesta ja Ruotsin mallin mukaisesti nimellä Suomen Laadunvalvontayhdistys. Se isännöi vuonna 1974 Euroopan laatuorganisaation EOQC:n konferenssia Espoon Dipolissa. Siihen osallistui 527 osanottajaa 25 maasta. Vuonna 1975 yhdistyksen hallitus laati Lennart Heinrichsin johdolla pitkän ajan toimintasuunnitelman koulutuspainotuksineen ja perusti Laatutekniikan edistämisrahaston. 1970-luvun lopulla yhdistys suomensi kansainvälisen laatusanakirjan, laati SFS 4010 -standardin ja kehitti valvontakorttitoimintaa. Kustannuskysymyksiä valottamaan yhdistys julkaisi teokset Laatukustannukset kuriin (1975) ja Laatukustannuskäsikirja (1977). Vuonna 1971 aloitetut Laadunvalvontapäivät muuttuivat 1976 Finlandia-talossa järjestettäväksi isommaksi Laatupäivä-tapahtumaksi.[2]

1980-luvulla yhdistyksen toiminta monipuolistui ja nimi muutettiin 1982 Suomen Laatuyhdistykseksi. Vuonna 1984 perustettiin julkaisu- ja koulutusyhtiö Laatuteema Oy, ja vuonna 1987 esitelty kansainvälinen ISO 9000 -standardi oli merkittävä muutos toiminnassa. Vuonna 1988 Suomen Laatuyhdistyksen Koulutus Oy, Saab-Valmet ja Insinöörijärjestöjen Koulutuskeskus perustivat Uuteenkaupunkiin koulutuskeskuksen nimeltä Laatuinstituutti. Vuosikymmenen lopulla perustettiin myös Laatuviesti-jäsenlehti, joka uudistui vuonna 2001 eXBa-lehdeksi, kunnes pian palattiin vanhaan nimeen. Vuonna 1989 vietettiin ensi kerran eurooppalaisen laatuorganisaation EOQ:n nimeämää Maailman Laatupäivää.[2]

1990-luvun toimintaa luonnehti uusi Total Quality Management (TQM) eli kokonaisvaltainen laatujohtaminen, ja yhdistyksen jäsenmäärä alkoi kasvaa. Vuonna 1993 järjestettiin Helsingissä Maailman Laatukongressi teemalla ”Information, Communication, Knowledge and Quality”. Siihen osallistui 1 200 osanottajaa 51 maasta.[2]

Vuonna 1996 tehdyin sääntömuutoksiin Laatuyhdistyksen rinnalle perustettiin Laadunkehittämisen kannatusyhdistys, joka yhdistyi Laatuyhdistyksen kanssa 1998 Laatukeskukseksi.[2]

Vuonna 1991 yhdistyksen palkintotoiminta vakiintui vuosittaisiksi Suomen Laatupalkinnoiksi, joita alettiin vähitellen jakaa yritysten lisäksi myös julkisen sektorin organisaatioille. Uusi toimitusjohtaja Risto Lintula alkoi vuosikymmenen keskivaiheilla ohjata yhdistystä liiketoimintamaiseen muotoon. Samoihin aikoihin yhdistykseen syntyi viitisentoista maakunnallista ja toimialoittaista jaostoa.[2]

Noin 1 300 osallistujan kansainvälinen EFQM Forum järjestettiin vuonna 2003 Helsingin Messukeskuksessa. Euroopan laatupalkinnot jakoi silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen. 2000-vuosikymmenen keskivaiheilla konsultointi- ja koulutuspalvelut eriytettiin omiksi yrityksiksi, Excellence Finland Consulting Oy ja Excellence Finland Training Oy. Laatuyhdistyksen toimitusjohtajaksi tuli vuonna 2006 Pia Kauma, kunnes hän siirtyi kansanedustajaksi vuonna 2011 ja hänet korvasi Tani Järvinen (v. 2011-2019). Vuodesta 2020 alkaen Suomen Laatuyhdistyksen toimitusjohtajana on toiminut Juha Ylä-Autio.

Vuodesta 2007 alettiin järjestää Vuoden laatuinnovaatio -kilpailua, tavoitteena nostaa Suomessa syntyvien innovaatioiden määrää ja tasoa. Vuodesta 2015 kilpailuun on osallistunut muidenkin maiden yrityksiä, aluksi Virosta, Ruotsista, Latviasta, Unkarista, Tšekistä, Kazakstanista, Israelista, Baskimaasta ja Liettuasta.[2]

Suomen Laatukeskuksen nimi muutettiin Laatukeskus Excellence Finland Oy:ksi vuonna 2009. Suomen Laatuyhdistyksen täysin omistamaan yritykseen sulautettiin myös koulutus- ja konsultointiyritys.[2]

Suomen laatupalkinnon saajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1991[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1992[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1994[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1996[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1998[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1999[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2001[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2002[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja ei jaettu.[4]

2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2004[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja ei jaettu.[4]

2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stora Enso Oyj, Metsä[4]

2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja ei jaettu.[4]

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja ei jaettu.[4]

2016[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oy Botnia Mill Service Ab[4]

2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kaupungin tarkastusvirasto[4]

2018[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Laitinen, Pentti: Suomen laatupalkinto Ericssonille. Helsingin Sanomat, 21.11.1996, s. 31. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. a b c d e f g Laatuyhdistyksen historia Suomen Laatuyhdistys. Arkistoitu 24.3.2019. Viitattu 24.2.2019.
  3. Palkittu. Helsingin Sanomat, 15.11.1991, s. 4. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Suomen laatupalkinnon saaneet Suomen Laatuyhdistys. Viitattu 24.3.2019.
  5. a b Laitinen, Pentti: Laatu on selittämätön voimakimppu. Helsingin Sanomat, 4.6.1996, s. 35. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  6. a b Alkio, Jyrki: ”Laatu on kilpailukykyä”. Valmetin Järvenpään yksikkö palkittiin laatupalkinnolla. Helsingin Sanomat, 21.11.1997, s. 24. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]