Suomen Ammattivalmentajat SAVAL

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Ammattivalmentajat SAVAL on vuonna 2002 perustettu akavalainen palvelu- ja edunvalvontajärjestö (ammattiliitto) urheiluvalmentajille ja muille valmennustehtävissä toimiville henkilöille. Jäseneksi voi liittyä myös opiskelija tai yrittäjä. SAVALin toiminta keskittyy valmentajien ammatilliseen edunvalvontaan, jäsenpalveluihin, valmentajien ammatillisen koulutuksen kehittämiseen sekä valmentajien yhteiskunnallisen aseman parantamiseen.

SAVAL on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTYn jäsenyhdistys sekä Akavan ja neuvottelujärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n jäsen ja toimii läheisessä yhteistyössä Suomen Valmentajat ry:n kanssa. Vuoden 2018 alussa SAVALissa oli 930 jäsentä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2002   Valmentaminen ammattina Suomessa 2002 -selvitys (Suomen Valmentajat ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU). SAVAL perustettiin 24.9.2002. SAVALin ensimmäinen pj. Erkka Westerlund ja ensimmäinen

asiamies Suomen Valmentajat ry:n toiminnanjohtaja Antero Kujala. Toimisto YTYn tiloissa Helsingin Itä-Pasilassa.

2004   Suomen Valmentajat palkkaa kaksi toimihenkilöä, joiden tehtävänkuvissa myös SAVALin asioita. Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK) selvitys.

2005   SAVAL allekirjoittaa liityntäpöytäkirjan Urheilujärjestöjä koskevaan työehtosopimukseen. SAVALille valtakunnallinen luottamusmies.

2006   Liikunnanohjaajat mukaan jäseniksi. Valmentajan ammattitutkinto tutkintorakenteeseen. Valmentajan ammatti- ja erikoisammattitutkintojen perusteet kirjoitetaan.

2007   SAVALin puheenjohtajaksi Anuliisa Uotila. Valmentajien palkkasuositukset.

2008   Toimisto SLU-talolle Helsingin Länsi-Pasilaan. Antero Kujala osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi.

2009   Valmentajien TES yleissitovaksi. Eero Saarinen osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi.

2011   SAVAL Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTYn jäsenyhdistykseksi. Toimisto YTYn tiloihin Helsingin Itä-Pasilaan, operatiivinen toiminta YTYn henkilöstöllä. Pekka Potinkara SAVALin toiminnanjohtajaksi.

2012   SAVALin 10-vuotisjuhla Urheilumuseolla 29.11.2012.

2012   Toinen Valmentaminen ammattina Suomessa –selvitys (SAVAL, Suomen Valmentajat ja KIHU). SAVAL mukana yhteiseurooppalaisessa CoachNet-hankkeessa.

2013   Valmentajien eettiset ohjeet –työ käynnistyy.

2014 Valmentajan ammatti- ja erikoisammatutkintojen uudet perusteet kirjoitetaan.

2015 SAVALin puheenjohtajaksi uudelleen Erkka Westerlund.

2016 Kolmas Valmentaminen ammattina Suomessa -selvitys (SAVAL, Suomen Valmentajat, KIHU).

2017 SAVALin 15. toimintavuosi. Valmentajien Kunniagalleria (Hall of Coaching Excellence) julkistetaan netissä osoitteessa www.valmentajienkunniagalleria.fi Suomen Valmentajat, SAVAL, Olympiakomitea, Urheilumuseo, Opetus- ja kulttuuriministeriö).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]