Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö on suomalainen säätiö, jonka tarkoituksena on edistää suomalais-ugrilaisia kulttuuriyhteyksiä.[1] Sen kotipaikka on Helsinki.[2]


Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö
Perustettu 19.12.1931
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Johtaja Riho Grünthal[3]
Säätiön sivut

Säätiö toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä apurahoja ja tunnustuspalkintoja, järjestämällä sukukansojen välisiä kokouksia ja tukemalla muita kulttuurihankkeita suomalais-ugrilaisten kansojen piirissä.[1] Säätiön jakaa apurahoja tutkimusten tekoon, julkaisutoimintaan ja kongressi- ja opintomatkoihin.[4] Aikaisemmin säätiö tunnettiin nimellä Suomalais-ugrilainen Kulttuurirahasto.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säätiö on perustettu suomalais-ugrilaisen kulttuuriyhteyden edistämiseksi. Perustamista edesauttoivat ne varat, joita oli jäänyt yli kahden ensimmäisen Suomalais-ugrilaisen kulttuurikongressin järjestämisestä. Kongressit olivat Suomen, Viron ja Unkarin kesken 1920-luvulta lähtien järjestettyjä niin sanottuja kulttuurikokouksia eli -kongresseja. Niitä järjestettiin aluksi joka toinen vuosi ja vuoden 1931 jälkeen joka viides vuosi.[2]

Suomen valtioneuvosto vahvisti Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiön perustamisen 19. joulukuuta 1931. Säädekirjan allekirjoittajat olivat tarkastaja Matti Pesonen; professori K. S. Laurila; Helsingin kaupunginjohtaja Antti Tulenheimo; kansakoulujen tarkastaja Alfred Jotuni; esittelijäneuvos, kansliapäällikkö Yrjö Loimaranta; ja Helsingin Normaalilyseon rehtori F. A. Hästesko. Aluksi uusi säätiö oli tiiviissä yhteistoiminnassa vuonna 1926 perustetun Suomalais-ugrilaisen Kulttuuritoimikunnan eli Suomalais-ugrilaisen Kulttuuritoimikunnan Suomalaisen osaston kanssa. Se perustettiin pitämään yhteyttä Budapestissa vuonna 1928 pidetyn suomalais-ugrilaisen kulttuurikokouksen ja seuraavan kokouksen välillä. Toimikunnalla oli osastot myös Virossa ja Unkarissa. Kulttuuritoimikunnan huomattaviin saavutuksiin kuului vuonna 1937 solmittujen Suomen ja Unkarin sekä Suomen ja Viron välisten kulttuurisopimusten tehokas valmistelutyö. Kulttuuritoimikunnan Suomen osasto oli toiminnassa vielä 1950-luvulla.[2]

Muutoin Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiön toiminta oli varsin hiljaista 1930-luvulla. Ennen toista maailmansotaa sen vuosittaisten hallituksen kokousten pöytäkirjoissa on oikeastaan vain kaksi varsinaista päätöspykälää. Niissä mainitut asiat olivat sittemmin kulttuuritoimikunnan keskeisiä toimintasuuntia. Ensinnäkin säätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Pesonen ehdotti 14. huhtikuuta 1932, että jonkin valtion edustaja ottaisi Kansainliitossa tiedusteltavaksi, voitaisiinko vaikuttaa siihen, että avautuisi mahdollisuuksia kulttuuriyhteyteen Venäjällä asuvien suomalaisten sukukansojen kanssa. Yrjö Loimaranta puolestaan ehdotti, että lähetettäisiin tunnettuja esitelmien pitäjiä luennoimaan sukukansojen kokous- ja juhlatilaisuuksissa.[5]

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotien jälkeen säätiö oli pitkään ainoa sellainen organisaatio, joka teki niin sanottua heimotyötä. Vuonna 1950 kulttuurirahaston säätiön hallitus päätti ostaa säätiölle edellisinä vuosina ulkomailla ilmestynyttä arvokasta virolaista kirjallisuutta ja sijoittaa hankinnat Helsingin yliopiston virolaisen laitoksen kirjastoon. Laitoksella itsellään ei ollut varoja näihin hankintoihin.[5] Helmikuussa 1951 tohtori Lauri Hakulinen esitti ajatuksen, että säätiö mahdollisesti voisi avustaa niitä suomalaista kielitiedettä lukevia ylioppilaita, jotka opiskelevat viroa ja haluaisivat parantaa kielitaitoaan käytännöllisen harjoituksen avulla opiskelemalla jonkin aikaa Ruotsissa sikäläisten virolaisten perheittein keskuudessa. Säätiön hallitus päätti myöntää tähän tarkoitukseen viisi 10 000 markan stipendiä. Tästä stipendiaattitoiminnasta tulikin säätiölle sen keskeisinta toimintaa. Säätiön tuen turvin sai yli 50 ylioppilasta käytännön viron oppia Ruotsissa 11 vuoden aikana.[5]

Neuvostoliiton miehitettyä Viron suomalaiset pystyivät matkustamaan maahan vasta vuodesta 1964 alkaen. Säätiö tuki näille matkoille menijöitä. 1970-luvulla säätiö avusti 20–30 hengen suuruisten opiskelijaretkikuntien matkoja Viroon. 1970-luvun lopusta lähtien säätiön on myöntänyt tutkijoille matkastipendejä myös Petroskoihin. Samaten se on myöntänyt stipendejä tutkijoiden ja taiteilijoiden Unkarin-matkaan.[5]

Filosofian tohtori, dosentti Timo Salminen on kirjoittanut säätiöstä vuonna 2019 julkaistun historiikin. Julkaisu on taitettu ja painettu Karjalan sivistysseurassa.[5]

Apurahat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säätiö jakaa edelleen apurahoja tutkimusten tekoon, julkaisutoimintaan ja kongressi- ja opintomatkoihin, myös erillisestä Antti Sovijärven nimikkorahastosta apurahoja eri yhteisöille. Säätiön varat muodostuvat saaduista lahjoituksista. Säätiöön voidaan perustaa nimikkorahastoja, joille säätiön hallitus vahvistaa ohjesäännöt.[5]

Vuosina 2019–2020 säätiö on tukenut muun muassa Viron soveltavan kielitieteen yhdistystä, Sukukansojen ystävät ry:tä ja M. A. Castrénin seuraa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö www.sukrs.fi. Viitattu 25.11.2021.
  2. a b c d Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö www.sukrs.fi. Viitattu 25.11.2021.
  3. Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö www.sukrs.fi. Viitattu 25.11.2021.
  4. a b Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö www.sukrs.fi. Viitattu 25.11.2021.
  5. a b c d e f Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö www.sukrs.fi. Viitattu 25.11.2021.