Suomalaissosialistinen Työväen Puolue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomalaissosialistinen Työväen Puolue
Perustettu 1934
Lopetti 1944
Ideologia kansallissosialismi

Suomalaissosialistinen Työväen Puolue (SSTP) oli 1930-luvulla toiminut suomalainen kansallissosialistinen puolue, jota johti insinööri Ensio Uoti.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen uuden puolueen perustamista Uoti oli vuosina 1932–1934 aktiivinen Suomalaisen Työn Puolueessa, Suomen Kansallissosialistisessa Liitossa, Isänmaallisessa kansanliikkeessä ja Suomen Kansan Järjestössä. Uoti oli SKSL:n hallituksen puheenjohtaja, kunnes hän riitautui Yrjö Ruudun kanssa ja erotettiin puolueesta elokuussa 1933.[1] Uoti edusti SKSL:n saksalaistyylistä suuntausta, josta Ruutu pyrki erottautumaan.[2] Tämän jälkeen Uoti ehti toimia puolisen vuotta IKL:ssä, josta hän tuli myös erotetuksi. SKJ:ssä Uoti politikoi keväästä syksyyn vuonna 1934, kunnes joutui konfliktiin johtaja Arvi Kalstan kanssa. SSTP perustettiin marraskuussa 1934.[1]

Puolueohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelmassaan puolue ilmoitti ydinpäämääräkseen rakentaa Suomi uudelleen ”suomalaisessa hengessä todella vapaaksi kansanvaltioksi”.[3] Suomalaissosialismin keskeinen ajatus oli, että valtion tuli ottaa vahva rooli pankkitoiminnassa ja luotonannossa, mutta muuten sen ei pitänyt liiemmin puuttua talouteen.[1]

Puolue otti tiukan rotupoliittisen kannan vaatimalla kaikkien ei-suomalaisten poistamista vastuullisista tehtävistä. Kansalaisoikeudet tuli puolueen mielestä varata vain suomalaisille. Erityisesti SSTP vastusti juutalaisia[3], mutta myös suomenruotsalaisia.[1] Uoti vertasi suomenruotsalaisia Saksan juutalaisiin esimerkiksi vaalipuheessaan 1933 (SKSL:n ehdokkaana).[2] Vihamielisyys ruotsinkielisiä kohtaan erotti SSTP:n kaksikielisestä[4] SKJ:stä.

Lisäksi SSTP vaati muun muassa Suomen kansan arvoja loukkaavien julkaisujen sensurointia sekä valtionhallinnon keskittämistä ylimpään johtoon.[3] Ohjelma otti vaikutteita Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen ohjelmasta.[1] Uotilla oli yhteyksiä saksalaisiin ja hän teki matkoja Saksaan tavaten natsijohtoa.[1] Saksalaisille hän esitti itsensä uskollisimpana suomalaisena kansallissosialistina.[5] SSTP:n logossa oli sininen hakaristi ja teksti S-S.T.P.[1]

Puolue julkaisi Uodin teokset Kansan Työ (Suomalaissosialistisia julkaisuja 1) ja Kansan Valta (2) vuonna 1935.[6]

Vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SSTP osallistui vuoden 1936 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiirissä. Puolueen listan otsikossa oli iskulause "parempi palkka työstä". Vaalikampanjassa hyökättiin niin marxilaisia kuin IKL:ää vastaan. Helsingissä kiersi puolueen vaalimainoksilla varustettu auto, joka herätti huomiota suuren hakaristilippunsa ansiosta. Puolueen lista sai korkeintaan muutamia satoja ääniä.[1][7]

Nimen yksikäsitteisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluetta ei pidä sekoittaa Yrjö Ruudun johtamiin suomalaissosialisteihin. Ruudun Suomalaissosialistinen puolue (aiemmin Suomen Kansallissosialistinen Liitto) ei saanut uutta nimeään rekisteröityä, koska SSTP oli ehtinyt yhdistysrekisteriin ennen SKSL:n ilmoitusta. SKSL:n paikallisjärjestöjä oli tosin nimetty suomalaissosialistisiksi jo keväällä 1934. SKSL vaati SSTP:n rekisteröinnin kumoamista oikeusteitse, mutta Helsingin raastuvanoikeus ratkaisi asian SSTP:n eduksi keväällä 1935.[8]

Lakkautus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SSTP lakkautettiin jatkosodan jälkeen (23. syyskuuta 1944 voimaan tulleen) välirauhansopimuksen 21. artiklan nojalla 12. lokakuuta 1944.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944. Schildts, 1991. 951-50-0522-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Ekberg 1991, s. 95–99.
  2. a b Ekberg 1991, s. 57.
  3. a b c Puolueohjelma 1935 (Pohtiva – poliittisten ohjelmien tietovaranto)
  4. Ekberg 1991, s. 63–94.
  5. Ekberg 1991, s. 89–90.
  6. Fennica – Suomen kansallisbibliografia (Kansalliskirjasto)
  7. Virallisissa tilastoissa ei erotella eduskunnan ulkopuolelle jääneiden listojen kannatuksia. Nämä listat saivat Uudellamaalla yhteensä 534 ääntä.
  8. Ekberg 1991, s. 59.
  9. Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 262–271. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]