Suomalainen uusivuosi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomalaista uuttavuotta juhlitaan uudenvuodenaattona 31. joulukuuta ja uudenvuodenpäivänä 1. tammikuuta. Suomalaisiin uudenvuoden tapoihin kuuluu nykyisin ravintolakäyntejä, ilotulituksia, uudenvuoden ruokia ja tinan valamista. Uudenvuodenpäivän perinne on tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe.

Entisaikaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenvuoden päivä ei näytä olleen muinoin kovinkaan merkittävä suomalaisille. Päivällä ei ollut paljon merkitystä, sillä vuoden katsottiin vaihtuneen kekrinä. Yksi todiste päivän merkityksettöyydestä suomalaisessa muinaisukossa on, että juhlalle ei ole omistettu Suomessa minkään katolilaisen suojeluspyhimyksen juhlaa. Toisin sanoen tuolloin Suomessa merkittävimpänä kirkkona toiminut katolinen kirkko ei kokenut tarvetta korvata minkään uudenvuoden aikaista pakanallista juhlaa omalla juhlallaan. Joitakin vähäisiä tapoja uuteenvuoteen muinaisilla suomalaisilla kuitenkin liittyi.[1] Tinaa valettiin, ja tuo tapa periytyi uudenvuodenaattoon kekristä.[1][2] onnea ennustettiin vedestä ja onnea myös kuunneltiin tienhaaroissa. Nämä tavat tunnettiin kautta maan. Paikoin myös piirrettiin aurinkopyöriä oviin joulun tapaan.[1]

Suomessa on juhlittu uutta vuotta keskitalven aikaan vasta noin 1300-luvun tietämissä ja virallisesti vasta 1500-luvulla. Sitä ennen vuodenvaihde on sijoittunut maanviljelyskulttuurin mukaan syksyyn satovuoden päättymiseen ja kekri-juhlaan. Kekri-perinne eli vahvana vielä 1700-luvullakin, mutta kirkko ei katsonut pakanallista juhlaa hyvällä. Teollistuminen ja kaupungistuminen vaikuttivat myös perinteen hälvenemiseen. Monet kekriin liittyvät tavat ja perinteet siirtyivät jouluun ja uuteenvuoteen.[3]

Suomalaiseen uuteenvuoteen on kuulunut tulevan vuoden tapahtumiin viittaavien enteiden katsominen.[4][5] Aattoiltana saatettiin saunan jälkeen heittää vasta saunan katolle. Vastan asennosta ennustettiin sitten tulevaa. Heiniä saatettiin heittää kattoon. Mitä enemmän olkia jäi katto-orsille, sitä parempaa onnea sen uskottiin tietävän tulevalle vuodelle. Myös säätä ennustettiin uutenavuotena.[6] Yleinen tapa oli myös "peilistä katsominen", jossa sydänyöllä uudenvuoden aattona katsoivat naimattomat nuoret naiset niin sanotusta onnenpeilistä tulevaa puolisoa. Kaksi erikokoista peiliä asetettiin vastakkain ja niiden väliin reunojen kohdalle asetettiin kaksi kynttilää siten, että peilistä näkyi äärettömyyteen johtava supistuva kuja. Pöydälle levitettiin musta silkkihuivi tai vainajan peittona ollut valkea liina ja sen päälle virsikirja ja vihkisormus. Huoneesta ulos johtavaa ovea ei saanut lukita eikä uuninpeltejä sulkea. Katsoja saattoi tuijottamalla peiliin kohti äärimmäistä pistettä nähdä tulevan puolison piirteet tai muita ennusmerkkejä, kuten esimerkiksi ruumisarkun, sormuksen, väkijoukon tai kehdon.[7]

Nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoat ja juhlinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään suomalaisen uudenvuoden juhlaruokiin kuuluvat esimerkiksi nakit ja perunasalaatti.[8][9] Myös ranskalaisia syödään nakkien lisukkeena. Kun kello lyö kaksitoista, nostetaan maljat ja toivotetaan hyvää uutta vuotta.[10]

Uudenvuodenyönä ravintolat ovat täynnä ja järjestetään tansseja.[9] Arvokkaaseen uudenvuoden viettoon kuuluvat ooppera ja teatteri[11].

Ilotulitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa uuteenvuoteen on kuulunut ilotulitteiden ampuminen. Eniten ilotulitteita ammutaankin uudenvuodenaaton juuri vaihtuessa uudenvuodenpäiväksi. Tapa on peräisin Kiinasta, ja sen alkuperäinen tarkoitus on pahojen henkien karkottaminen[12]. Suomessa ilotulitteita saa ampua vain uudenvuodenaaton ja -päivän välisenä aikana iltakuudesta aamukahteen. Ilotulitteiden myynti alkaa 27. joulukuuta kestäen aina uudenvuodenaattoiltaan kello 17.30 asti.[13] Viime vuosina ilotulitteiden paukuttelu on jo paikoin aloitettu uudenvuodenaaton vastaisena yönä.

Uudenvuodenkenkien valaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenvuodenaattona tai -yönä alkavan vuoden tapahtumia ennustetaan uudenvuodenkenkien valamisella.[14] Tinan valaminen tuli Suomeen Ruotsista ja Keski-Euroopastalähde?. Se oli aluksi säätyläisten perinne, mutta levisi 1800-luvulla kansan keskuuteen, aluksi Länsi-Suomessa. Tinanvalamisen on sanottu vanhoista ennustustavoista kenties parhaiten nykyiseen elämänmenoon sopeutuneeksi[15]. Uudenvuodenkenkiä sanotaan uudenvuodentinoiksi, vaikka useimmissa nykyisin myytävissä uudenvuodentinoissa on todellisuudessa tinaa vain muutama prosentti, loput lyijyä, joka on ihmiselle myrkyllinen raskasmetalli[16].

Uudenvuodenkengät ostetaan yleensä kaupasta, hevosenkengän muotoisena kappaleena. Kenkä sulatetaan kauhassa joko takan tulessa tai kaupunkiolosuhteissa useimmin liedellä. Sulanut metalli kumotaan kauhasta vedellä täytettyyn ämpäriin. Jäähtyessään vedessä metalli jähmettyy sattumanvaraisesti erimuotoisiksi kappaleiksi. Jähmettynyttä kappaletta katsotaan ja yritetään keksiä, mitä se kuvaisi.[17] Jähmettynyttä kappaletta voi katsoa myös kynttilän tai lampun valossa, jolloin sen varjon muodosta arvaillaan tulevaisuutta. Jos esimerkiksi jähmettymään on tullut koristeellista pitsimäistä osaa, sen kuvitellaan merkitsevän rahan tuloa alkavana vuonna. Tyypillisiä kuvia ovat laivat (voivat merkitä myös matkustusta), henkilöt (tulevat puolisot), talot, eläimet (esimerkiksi tuleva kotieläin) ja niin edelleen.[18]

Uudenvuodentinat ovat ongelmajätettä niiden sisältämän lyijyn takia, ja ellei niitä aiota käyttää uudelleen seuraavana vuonna, ne tulee toimittaa ongelmajätekeräykseen.[19][20] Jotkut jättävät tinojen valamisen pois juhlinnasta luonnon säästämiseksi.[21] Uutta vuotta voidaan ennustaa myös nostelemalla kahvikuppeja, joiden alle on asetettu ennusmerkkejä.[22]

Euroopan unioni on luokitellut uudenvuoden tinojen sisältämän lyijyn olevan vaarallinen lisääntymisterveydelle, jolloin tinojen myynti Suomessa loppui maaliskuussa 2018.[23]

Muut perinteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenvuoden perinteeseen kuuluu myös tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe.[9] Vuodesta 1941 lähtien järjestettyä Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konserttia seurataan Suomessa television välityksellä.[9]

Liputus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenvuodenpäivä ei ole virallinen liputuspäivä. Ensi kerran uudenvuodenpäivänä liputettiin vuonna 2000 Suomalaisuuden liiton ja Helsingin yliopiston aloitteesta. Ruotsissa ja Virossa uudenvuodenpäivä on liputuspäivä.[24]

Sää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenvuodenajan sää on Suomen ilmastolle tyypillisesti hyvin vaihtelevaa. Tavanomaisesti uusivuosi vastaanotetaan talvisessa pakkassäässä lounaissaaristoa lukuun ottamatta, mutta toisinaan pakkanen voi paukkua lähes ennätystahtiin, kuten kävi vuodenvaihteessa 2002–2003.[25] Muita melko kylmiä vuodenvaihteita ovat olleet muun muassa 1965–1966, 1981–1982, 1988–1989, 2001–2002, 2009–2010 ja 2010–2011. Toisinaan sää voi myös olla vielä maan etelä- ja keskiosissa syksyisen lauhaakin; tällaisia vuodenvaihteita ovat olleet esimerkiksi 1963–1964, 1971–1972, 1972–1973, 1983–1984, 1991–1992, 1994–1995, 2006–2007, 2007–2008, 2011–2012, 2013–2014,[26] 2017–2018, 2019–2020 ja 2020–2021. Uudenvuoden ajan lämpöennätys on Oulussa mitattu +6,3 astetta vuodelta 1973, pakkasennätys puolestaan Sallan Naruskajärvellä vuonna 1982 mitattu −43,5 astetta[25].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c » Joulunajan tapoja taivaannaula.org. Viitattu 29.2.2024.
  2. Tiesitkö? Ennen vanhaan kekrinä valettiin tinat, syötiin kinkku – ja pukkikin kävi Kodin Kuvalehti. 28.9.2017. Viitattu 29.2.2024.
  3. Uudenvuoden vanhat perinteet yle.fi. 30.12.2016. Viitattu 14.1.2022.
  4. Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
  5. Uudenvuoden taikoja. Tinan valaminen ja ennustaminen 31.12.2009. Kansanperinne-blogi. Viitattu 28.4.2010.
  6. Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 951-1-12544-3.
  7. Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen, s. 17. Otava, 1983. ISBN 951-1-01041-7.
  8. Aalto, Satu (toim.): Suuri perinnekirja: Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt, s. 20. Hämeenlinna: Karisto, 1999. ISBN 951-23-3963-3.
  9. a b c d Uusi vuosi Kaikki juhlista. Viitattu 28.4.2010.
  10. Aalto 1999, s. 24.
  11. Seljavaara & Kärjä, s. 16.
  12. Seljavaara & Kärjä, s. 13.
  13. Ilotulitteiden myynti Suomessa (Opas > Ilotulitteiden myynti Suomessa) Tukes. Viitattu 4.1.2011. [vanhentunut linkki]
  14. Heikkinen, Maarit: Vuodenvaihteen uudet ja vanhat perinteet 25.10.2008. Plaza.fi. Arkistoitu 30.4.2010. Viitattu 28.4.2010.
  15. Seljavaara & Kärjä, s. 11.
  16. Uuden vuoden tinat kannattaa käyttää uudelleen 2003. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 4.1.2010.
  17. Uudenvuoden taikoja 11.12.2006. Suorakanava Oy / Rakentaja.fi. Viitattu 10.1.2014.
  18. Näin tulkitset tinaa 31.12.2009. MTV3 Helmi. Viitattu 28.4.2010.
  19. Uudenvuodentinat ovat ongelmajätettä Helsingin kaupunki. Arkistoitu 24.11.2012. Viitattu 31.12.2010.
  20. Ennusta ekologisesti, sulata sokeria 29.12.2009. YLE Etelä-Karjala. Arkistoitu 17.1.2012. Viitattu 28.4.2010.
  21. Hallivuori, Laura: Viherrä uudenvuodenviettosi 16.12.2008. Vihreä lanka. Viitattu 13.2.2010.
  22. Uusivuosi: Vanhoja taikoja Tunturisusi.com. Viitattu 28.4.2010.
  23. Turunen, Petri: Perinteisen tinan valaminen uutenavuotena loppuu Ilta-Sanomat. 20.12.2017. Sanoma Media Finland. Viitattu 20.12.2017.
  24. Seljavaara & Kärjä, s. 12.
  25. a b http://ilmatieteenlaitos.fi/uusi-vuosi
  26. Sää lauhtuu voimakkaasti ennen vuodenvaihdetta 29.12.2014. Ilmatieteen laitos.