Sumerin uskonto

Rukoilevaa naista esittävä alabasteriveistos. Varhaisdynastinen kausi, noin 2400 eaa.

Sumerin uskonto oli monijumalainen järjestelmä, jossa jumalat edustivat kaupunkeja, luonnonvoimia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Sumerilaisten tärkeimmät jumalat olivat taivaanjumala An, ilmanjumala Enlil, vedenjumala Enki sekä rakkauden ja sodan jumalatar Inanna.

Jokaisella kaupungilla oli oma suojelusjumalansa, jota kuningas ja papisto edustivat. Jumalten palvontapaikoiksi rakennettiin suuria temppeleitä. Monikerroksisten zikkuratien huipulla sijaitsi pyhäkkö. Kuoleman jälkeen ihminen meni Irkallaan, varjomaiseen maanalaiseen maailmaan, jota hallitsi jumalatar Ereškigal.

Monia sumerilaisia jumalia palvottiin vielä ensimmäisellä vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua. Esimerkiksi Inannan eli Ištarin palvonta oli muinaisessa Lähi-idässä laajalle levinnyt.

Maailmankuva

Sumerin kulttuuri ja yhteiskunta perustuivat uskontoon. Jumalten uskottiin tuoneen järjestyksen kaaokseen, ja ihmisten työnä oli järjestyksen ylläpito. Myös kuninkaiden valta oli jumalten antama. Kuninkaan tehtävänä oli valvoa, että jumalten tahto toteutui maan päällä.

Sumerit uskoivat maan olevan litteä kiekko. Sen yläpuolella oli vuorten kannattelema kupumainen taivaankansi ja alapuolella makean veden valtameri Abzu. Maan sisällä sijaitsi tuonpuoleinen. Maasta, taivaankannesta ja tuonpuoleisesta koostunutta kokonaisuutta kutsuttiin nimellä an-ki (’maailma’, kirjaimellisesti ’taivasmaa’). Taivas yhdistettiin valoon ja maan alla sijainnut vainajien valtakunta pimeyteen. Maailmaa ympäröi suolainen valtameri Nammu, joka jatkui loputtomasti kaikkiin ilmansuuntiin.

Kaikkeutta ylläpitivät me-voimat, jotka edustivat ja säätelivät erilaisia ilmiöitä. Niihin lukeutuivat esimerkiksi yhteiskunnan instituutiot ja käytöstavat, virat ja niiden tunnusmerkit sekä tunteet. Sekä luonto että inhimillinen yhteiskunta olivat jumalten luomia ja ylläpitämiä.

Vettä pidettiin pyhänä elämän lähteenä, jonka voima ulottui myös kuoleman jälkeiseen elämään. Vedellä oli rituaaliseen puhtauteen liittyviä ominaisuuksia ja sitä käytettiin sekä taikuudessa että uskonnollisissa menoissa. Vettä merkitsevä sana ʔaj tarkoitti myös siemennestettä ja jälkeläisiä.

Sumerin uskonto vaikutti suuresti Mesopotamian myöhempien seemiläisten asukkaiden maailmankuvaan. Heidän kauttaan sillä oli huomattava välillinen vaikutus myös abrahamilaisiin uskontoihin.

Yliluonnolliset olennot

Jumalat

Yön kuningattarena tunnettu korkokuva Isin-Larsa-kaudelta (noin 1800–1750 eaa.). Kuvan on arveltu esittävän joko rakkauden ja sodan jumalatarta Inannaa, tuonpuoleisen kuningatarta Ereškigalia tai syöjätär Lilitua.

Sumerin uskonto oli monijumalainen, mutta ihmisillä oli usein erityissuhde tiettyyn jumalaan. Jumalten uskottiin olevan ihmisten kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Heiltä kysyttiin neuvoja ja heitä lepyteltiin uhrilahjoilla ja rukouksilla. Yleensä jumalat kuvattiin inhimillisiksi mutta joskus myös eläinhahmoisiksi. Joskus jumalat kuvattiin kuolevaisia isokokoisemmiksi. Päässään heillä oli usein sarvikruunu. Jumalat saattoivat olla oikukkaita ja häikäilemättömiä, joten oli tärkeää pitää heidät tyytyväisinä.

Pääjumalat olivat taivaanjumala An ja ilmanjumala Enlil. An puuttui ihmisten elämään vain harvoin, mutta jumalten välisissä kiistoissa hänelle kuului lopullinen ratkaisuvalta. Enlil vaikutti aktiivisesti ihmisten elämään niin hyvässä kuin pahassa. Tärkeitä olivat myös viisaudenjumala Enki, sodan ja rakkauden jumalatar Inanna, äitijumalatar Ninhursag̃, kuunjumala Nanna ja auringonjumala Utu. Seitsemällä mahtavimmalla jumalalla oli valta määrätä kohtaloista. Heidän alapuolellaan oli viisikymmentä suurta jumalaa. Lisäksi oli lukuisia vähäisempiä taivaan (Igigi) ja tuonpuoleisen (Anunna) jumalia.

Nuolenpääteksteissä mainitaan tuhansia jumalia, jotka enimmäkseen olivat vähämerkityksellisiä ja vain harvojen tuntemia. Kullakin oli oma vastuualueensa, joka saattoi liittyä esimerkiksi luonnonilmiöihin, maatalouteen, karjanhoitoon tai erilaisiin erikoistuneisiin ammatteihin. Jumalten keskinäinen arvojärjestys vaihteli ajasta ja paikasta riippuen, ja siihen vaikuttivat poliittiset ja yhteiskunnalliset mullistukset. Jumalpantheon pysyi kuitenkin vuosituhansien ajan melko muuttumattomana, ja monia sumerilaisia jumalia palvottiin vielä ensimmäisellä vuosituhannella eaa.

Lukemattomat paikallisjumalat järjestettiin varhaisdynastisen kauden (2900–2350 eaa.) alussa pantheoniksi, joka jakautui useisiin sukulinjoihin. Jumalilla oli puolisoita ja lapsia, mutta tarkat sukulaisuussuhteet vaihtelivat kertomuksesta ja paikasta riippuen. Jumalten seurueet muistuttivat maallisten kuninkaiden hoveja. Niihin kuului perheenjäseniä, neuvonantajia ja palvelijoita. Jumalilla oli myös omaisuutta, kuten pyhiä aseita ja soittimia.

Uruk-kaudella (4000–2900 eaa.) naispuolisia jumalia palvottiin miespuolisia laajemmin. Akkadilaisvalloituksen myötä jumalatarten merkitys väheni. Kirjallisuudessa jumalattaret esiintyvät lähinnä miesjumalten puolisoina. Merkittävä poikkeus on sodan ja rakkauden jumalatar Inanna (akkadiksi Ištar), joka oli sumerilaisten jumaltarujen suosituin hahmo. Inanna-Ištarin kultti oli muinaisessa Lähi-idässä laajalle levinnyt, mikä kertoo jumalattaren kestävästä suosiosta. Ištar oli muun muassa Sargonin dynastian suojelusjumalatar.

Muut olennot

Jumalten lisäksi mytologiaan kuului monia mielikuvituksellisia olentoja, joissa yhdistyivät eri eläinten ruumiinosat tai inhimilliset ja eläimelliset piirteet. Suhde demoneihin oli kaksijakoinen. Ne aiheuttivat ihmisille onnettomuuksia ja sairauksia, mutta saattoivat toisaalta myös suojella. Loitsuissa mainittuja demoneja ovat esimerkiksi pahantahtoinen Asag ja Enlilin vihan välikappaleena toimiva Namtar.

Temppelikultti

Urista löytynyt korkokuva, noin 2500 eaa. Kuvan ihmishahmot tarjoavat juomauhreja istuvalle jumalalle ja temppelille.

Jokaisella kaupungilla oli oma suojelusjumalansa. Enki oli Eridun jumala, Enlil Nippurin ja Ninhursag̃ Kešin. Urukissa jumalia oli kaksi – An ja Inanna – sillä se oli alkujaan kaksi erillistä asutusta, jotka kasvaessaan yhdistyivät suurkaupungiksi. Inanna oli poikkeuksellisesti myös monien muiden kaupunkien suojelusjumalatar. Nannalla ja Utulla oli kaupungit sekä pohjoisessa (Urum ja Sippar) että etelässä (Ur ja Larsa).

Kaupunkijumalaa edusti kuningas, jonka tehtäviin kuuluivat jumalan patsaasta ja temppelistä huolehtiminen, uhrilahjojen toimitukset sekä kunnioituksen osoittaminen jumalalle. Kaupungin varsinainen hallitsija oli sen nimikkojumala, jonka suojelus takasi kaupungin ja sen asukkaiden menestyksen. Suojeluksen ehtona oli, että kuningas ja kaupunkilaiset täyttivät velvollisuutensa jumalaa kohtaan. Rituaalien kautta ihmisten ja jumalten suhde muodostui vastavuoroiseksi. Kaupunkijumalan uskottiin asettaneen kuninkaan virkaansa. Hallitsija sai apua myös muilta jumalilta: Enki soi hänelle viisautta, Inanna rakkautta, Ninhursag̃ ravintoa ja niin edelleen. Kun kaupunkivaltioiden kilpailu kiihtyi varhaisdynastisen kauden lopulla, alettiin Enlilin suosiota pitää erityisen tärkeänä. Osa kuninkaista katsoi polveutuvansa jumalista tai jopa korotti itsensä jumalaksi.

Kulttimenojen keskuksia olivat temppelit. Kaupungin päätemppelin jumala oli yleensä samalla kaupungin suojelusjumala. Tärkeimmillä jumalilla oli useita kulttipaikkoja. Urukin Eannan kaltaiset temppelit olivat kokonaisia kaupunginosia, joihin päärakennuksen lisäksi kuului pienempiä pyhättöjä, asuinrakennuksia, arkistoja, varastoja ja puutarhoja. Temppelialueen keskuksena oli usein zikkurat eli päällekkäisistä tasanteista koostuva porraspyramidi. Korotettu temppelialue oli paikka, jossa jumalten ja ihmisten maailmat kohtasivat. Temppelikorttelia ympäröi muuri. Temppelit olivat tärkeitä hallinnon keskuksia. Niillä oli valtaa myös maaomistustensa kautta. Temppeleihin viitattiin sumerin sanalla é, ’talo’, ’talous’.

Temppeleihin suhtauduttiin jumalten asumuksina, ja niissä säilytettiin jumalten patsaita. Patsasta ei sinänsä pidetty jumalana, mutta sitä palvottiin jumalan näkyvänä symbolina. Patsaat ja niiden vaatteet valmistettiin kalleimmista saatavilla olleista materiaaleista. Jumalille tarjottiin ruokaa, ja heidän asuinsijansa sisustettiin ylellisesti. Uhreja annettiin myös jumalten yliluonnollisille seuralaisille ja jopa temppelille itselleen. Pappien lisäksi temppeleissä työskenteli erilaisia käsityöläisiä ja palvelijoita.

Päivittäisten ruoka- ja juomauhrien lisäksi temppeleissä suoritettiin monenlaisia rituaaleja, kuten päivittäisiä eläinuhreja. Juhlapäiviin kuuluivat omat seremoniansa. Vähäisiä juhlia järjestettiin joka kuukauden 7., 15. ja viimeisenä päivänä. Suuria juhlamenoja oli muutaman kerran vuodessa. Uuttavuotta vietettiin huhti–toukokuun tienoilla. Se oli vuoden tärkein juhla, johon liittyvät seremoniat jatkuivat monta päivää. Ensimmäiset seikkaperäiset kuvaukset uskonnollisista juhlamenoista on löydetty varhaisdynastisen kauden lopun Girsusta, missä niiden johtaminen oli hallitsijan vaimon vastuulla. Tämä johti juhlakulkueita Girsuun ja sen vasallikaupunkeihin. Jokaisessa kaupungissa uhrattiin arvostetuimmille jumalille lampaita ja vähäisemmille jumalille vuohia. Uskonnollisilla juhlilla oli tärkeä tehtävä valtioiden yhtenäisyyttä ylläpitävinä tapahtumina.

Arkipäivinä voitiin rukoilla temppeliin kuuluvissa pikkupyhätöissä, ja rikkaat saattoivat antaa yksityisiä uhreja. Tavallista kansaa ei päästetty temppeleihin. Juhlapäivinä myös tavallisilla ihmisillä oli mahdollisuus nähdä jumalten patsaita, kun niitä kannettiin kulkueissa temppelin ulkopuolella. Toisinaan jumalpatsaat vierailivat muissa kaupungeissa. Matka tehtiin yleensä jokiveneellä.

Ennustaminen

Jumalten toiminnan uskottiin heijastuvan ihmisten maailmaan. Poikkeukselliset tapahtumat antoivat vihjeitä jumalten suunnitelmista, ja niiden perusteella yritettiin ennustaa tulevaa. Enteellisenä voitiin pitää esimerkiksi lintujen lentoa tai tietynvärisen eläimen syntymää.

Viimeistään Urin kolmannen dynastian aikana yleistyi enteiden lukeminen uhrieläimen sisälmyksistä. Yleisimmin käytettiin lampaiden ja vuohien maksaa, jonka muodot ja kuviot antoivat vihjeitä tulevasta. Aiemmista havainnoista ja niitä seuranneista tapahtumista pidettiin kirjaa, ja uusia havaintoja verrattiin vanhoihin.

Unien tulkintaan oli oma erikoistuneiden pappien ammattikuntansa. Toisinaan hallitsijat näkivät enneunia itse tai tulkitsivat muita enteitä turvautumatta pappien neuvoihin.

Uskonnollinen kirjallisuus

Katso myös: Sumerinkielinen kirjallisuus

Alkuperämyytit

Sumerilainen luomiskertomus, niin sanottu Eridun Genesis, on säilynyt vain katkelmallisesti. Osia kertomuksesta voidaan kuitenkin rekonstruoida vertaamalla sitä myöhempiin akkadinkielisiin eepoksiin.

Kertomuksen alussa taivaanjumala An, ilmanjumala Enlil, viisaudenjumala Enki ja äitijumalatar Ninhursag̃ luovat maailman, mustapäisen kansan ja eläinkunnan. Seuraavaksi jumalat säätävät kaupunkien perustamisen ja kastelukanavien rakentamisen. Ensimmäisenä luodaan Eridu, joka perimätiedon mukaan oli maailman vanhin kaupunki. Myöhemmin jumalat päättävät kuitenkin tuhota ihmiskunnan hukuttamalla maan suureen tulvaan. Assyrialaisen Atrahasis-eepoksen perusteella syynä on runsaslukuiseksi kasvaneen ihmiskunnan jatkuva metelöinti, joka häiritsee Enlilin lepoa. Jumalat vannovat, etteivät puutu Anin ja Enlilin suunnitelmaan, mutta juonikas Enki ryhtyy silti toimiin ihmisten pelastamiseksi. Hän matkustaa Šuruppagin kaupunkiin, jota hallitsee hyvä pappiskuningas Ziusudra. Siellä Enki puhuu itsekseen jumalten suunnitelmasta niin, että Ziusudrakin kuulee. Myrsky raivoaa seitsemän päivää ja yötä, mutta Ziusudra pelastuu rakentamansa laivan ansiosta. An ja Enlil katuvat päätöstään ja palkitsevat Ziusudran ikuisella elämällä Dilmunin paratiisissa.

Ihmiskunnan synnystä kerrotaan tarkemmin Enki ja Ninmah -nimisessä luomistarussa. Jumalten ensimmäistä sukupolvea kutsutaan nimellä Anunnaki. Avioliittojen kautta syntyy uusia jumalten sukupolvia. Suuret jumalat pakottavat nuoremmat jumalat kaivamaan kastelukanavia ja viljelemään maata. Nämä valittavat raskasta työtään ja pyytävät Enkiltä apua. Enkin kehotuksesta äitijumalatar Namma muovaa Ninmahin avustuksella savesta ihmisen, jonka kohtalona on työskennellä jumalten puolesta. Jumalat juhlivat luomistyötään, jolloin Enki ja Ninmah juopuvat ja alkavat kilvoitella luomisessa. Ninmah luo kuusi viallista olentoa, joille Enki keksii sopivan ammatin. Sokeasta ihmisestä tulee muusikko, hedelmätön nainen saa rituaalisen tehtävän ja sukupuoleton olento palvelee eunukkina.

Lampaan ja viljan väittely on dialogikirjallisuuden lajityyppiin kuuluva teksti, joka alkaa lyhyellä alkuperämyytillä. Alussa Anunna-jumalat sikiävät Anista. Jumalat asuvat ”pyhällä kummulla”, jossa taivas ja maa yhä koskettavat toisiaan. Ihmiset elävät vuoren juurella vailla viljelykasveja, kotieläimiä, vaatteita tai hallitsijoita. Jumalten pidoissa Anunnat jäävät nälkäisiksi ja janoisiksi, sillä pyhistä lampaista lypsettyä maitoa ei ole riittävästi. Enki ja Enlil puhuvat ”pyhiä sanoja”, jolloin ihmiset saavat käyttöönsä lampaita ja viljaa. Nyt ihmisillä on mahdollisuus toimittaa uhrimenot ja täyttää varastot ruoalla. Jumalat elävät yltäkylläisyydessä ja köyhät vaurastuvat. Kuokan laulu kertoo Enlilin luoneen maailman ja ihmisen kuokallaan.

Hymnit, loitsut ja tarut

Varhaisimmat uskonnolliset tekstit liittyvät uhrilahjoihin. Keskisellä varhaisdynastisella kaudella alettiin sepittää hymnejä, joissa ylistetään temppelien ja jumalten herättämää pelonsekaista kunnioitusta. Ninhursag̃in temppelistä löydetty Kešin temppelihymni on varhainen esimerkki sumerinkielisestä kaunokirjallisuudesta. Varhaisdynastisen kauden lopulla alettiin laatia loitsutekstejä, jotka liittyvät esimerkiksi sairauksien parantamiseen, demonien karkottamiseen ja kulttipatsaiden rituaaliseen henkiinherättämiseen.

Suurin osa sumerinkielisestä kaunokirjallisuudesta laadittiin vasta 3. vuosituhannen eaa. lopulla tai seuraavan vuosituhannen alkupuoliskolla, kun sumeri puhuttuna kielenä oli jo katoamassa tai kadonnut. Jumaltarujen suosituimpia hahmoja ovat Enlil, Enki, Ninurta ja Inanna. Uskonnollisten uskomusten ja mytologisten kertomusten ero on vaikeasti määriteltävissä, eikä erottelun tekeminen välttämättä ole edes järkevää. An esiintyy jumaltaruissa harvakseltaan, eikä hän juuri ole vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Enlil on arvaamaton ja joskus suorastaan vaarallinen, kuten myrskyjen jumalalle sopii. Enki on hyväntahtoinen jumala, johon harvoin liitetään muiden jumalten herättämä yliluonnollinen pelko ja kunnioitus. Inanna on luonteeltaan monimutkainen hahmo, jota kunnianhimo ja taistelujen nälkä ajavat valloituksesta valloitukseen. Ninurta ja muut soturijumalat esiintyvät usein sotia käsittelevissä myyteissä.

Kuolema

Aaveet ja tuonpuoleinen

Alamaailman galla-demonit kiduttavat Dumuzidia.

Sielua ja ruumista ei nähty toisistaan erillisinä. Kuolema oli ihmiselämän erottamaton osa ja kuolemattomuuden tavoittelu toivotonta. Ylösnousemus ja sielunvaellus olivat tuntemattomia käsitteitä. Keskeisintä oli varmistaa muiston säilyminen tulevissa sukupolvissa. Kuoleman jälkeen ihminen jatkoi olemassaoloaan aaveena (sum. gidim). Se säilytti yhteyden haudassa ”nukkuvaan” ruumiiseen, ja sillä oli syömisen ja juomisen kaltaisia ruumiillisia tarpeita. Kuolema ei niinkään merkinnyt sielun irtautumista kuin elävän ihmisen muuttumista uudenlaiseksi olennoksi. Vainajat säilyttivät aiemman elämänsä muistot, mutta heidän yksilölliset luonteenpiirteensä katosivat.

Tuonpuoleinen tunnettiin monilla nimillä, mutta useimmin sitä kutsuttiin Irkallaksi. Se kuviteltiin synkäksi maaksi syvällä maan alla. Tuonpuoleista kuvattiin ”maaksi, josta ei ole paluuta” ja ”taloksi, johon astunut ei kuunaan poistu”. Maan alla oli ”iso kaupunki” (sum. irigal), jota ympäröi seitsemän muuria. Sitä asuttavien vainajahenkien yhteisöä kutsuttiin sumerinkielisellä nimellä ganzer.

Irkallaan saapunut vainaja kohtasi ensimmäisenä Anunnaki-tuomariston, joka osoitti hänelle paikan ganzerissa. Kyse oli rituaalisesta toimesta, jossa vahvistettiin vainajan asema uudessa kodissaan. Tuomaristo ei palkinnut hyviä tekoja eikä rangaissut pahoista teoista. Vainajan osa ”isossa kaupungissa” heijasteli hänen aiempaa yhteiskunnallista asemaansa. Kuninkaat hallitsivat kuolleita, papit jatkoivat pappeina ja niin edelleen. Maallisesta asemastaan tai ansioistaan riippumatta kaikki ihmiset joutuivat kuolemansa jälkeen Irkallaan. Se ei varsinaisesti ollut iloinen tai surullinen paikka, vaan olemassaolo jatkui maanpäällisen elämän varjomaisena toisintona.

Irkallaa hallitsi Inannan isosisko, pelottava jumalatar Ereškigal. Myöhemmissä teksteissä Irkallan hallitsijaksi korotettiin miespuolinen soturijumala Nergal. Akkadilaisessa kirjallisuudessa ristiriita ratkaistiin selittämällä Ereškigal Nergalin puolisoksi.

Kaikki kuvaukset tuonpuoleisesta eivät ole täysin lohduttomia. Kertomaruno Ur-Namman kuolema kuvailee, kuinka kuolleet iloitsevat Ur-Namman saapumisesta ja järjestävät juhlat hänen kunniakseen. Auringonjumala vieraili vainajalassa joka yö kiertäessään kaikkeuden ympäri. Inanna-Ištarin kerrottiin laskeutuneen alamaailmaan ja palanneen sieltä elävänä. Hautapaikoilla on usein Inanna-Ištariin liittyvää kuvastoa, mikä mahdollisesti heijasteli toivoa siitä, että jumalatar voisi tarjota edesmenneille palvelijoilleen helpotusta.

Vainajakultti

Vainajan asemaan vaikutti myös elävien sukulaisten toiminta. Ur-Namman kuoleman mukaan Irkallan ruoka oli kitkerän makuista ja vesi suolaista. Inannan laskeutuminen manalaan kertoo kuolleiden juovan tomua ja syövän savea. He asuvat pimeydessä alastomina. Vainajahenget olivat riippuvaisia elävistä sukulaisistaan, joiden ruoka- ja juomauhrit helpottivat heidän ankeaa oloaan. Jos elävät ihmiset eivät tarjonneen vainajalle lahjoja, hänestä tuli kerjäläinen.

Kuolleet haudattiin yleensä kotinsa alle tai pihalleen. Ruumiin mukana haudattiin monenlaisia lahjoja: ruokaa, vaatteita, koruja ja aseita, jopa soittimia ja pelejä. Vainajalla oli Irkallassa ilmeisesti vain se omaisuus, jonka hän toi mukanaan. Sumerilaiset haudat olivat yleensä koruttomia verrattuna muinaisen Egyptin hautoihin. Urin kuningashaudoista on kuitenkin löydetty suuri määrä arvoesineitä. Hautalahjoja ei tarkoitettu pelkästään vainajahengen omaan käyttöön, vaan Irkallan tuomaristo oli lahjottavissa, jolloin vainaja sai itselleen paremmat oltavat.

Suurta jälkeläisten määrää pidettiin toivottavana, sillä vainajakultilla oli silloin enemmän ylläpitäjiä. Vanhin poika sai perinnöstä muita suuremman osan, sillä vainajasta huolehtiminen oli erityisesti hänen vastuullaan. Tavallinen kansa huolehti vain sellaisista vainajista, jotka oli henkilökohtaisesti tuntenut. Kaukaisemmat sukulaiset ikään kuin yhdistyivät kollektiiviseksi esivanhemmaksi. Kuninkaat tarjosivat uhrilahjoja kaikille esi-isilleen.

Jos vainajahenkiä laiminlyötiin, ne saattoivat palata elävien maahan kostamaan. Samoin tapahtui, jos ruumista ei asianmukaisesti haudattu tai jos kuolema oli väkivaltainen tai muuten luonnoton. Kostonhimoiset aaveet aiheuttivat uhreilleen erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja onnettomuuksia. Ne saattoivat myös ilmestyä uniin tai riivata eläviä ihmisiä. Aaveiden karkottamiseen kehitettiin monenlaisia rituaaleja ja loitsuja.

Katso myös

• Mesopotamialainen vaikutus Raamatussa

Lähteet

• Black, Jeremy & Cunningham, Graham & Robson, Eleanor & Zólyomi, Gábor: The Literature of Ancient Sumer. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-926311-6 (englanniksi)
• Crawford, Harriet E. W.: Sumer and the Sumerians. Cambridge: Cambridge University Press, 2004. ISBN 0-521-82596-2 (englanniksi)
• Sahala, Aleksi: Johdatus sumerin kieleen. Helsinki: Suomen itämainen seura, 2020. ISBN 978-951-9380-91-9
• Salzman, Michele Renee & Sweeney, Marvin A. (toim.): The Cambridge History of Religions in the Ancient World. (Volume I. From the Bronze Age to the Hellenistic Age.) Cambridge: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-0-521-85830-4 Internet Archive Viitattu 27.5.2025. (englanniksi)
• Svärd, Saana & Töyräänvuori, Joanna (toim.): Muinaisen Lähi-idän imperiumit. Kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho. Helsinki: Gaudeamus, 2022. ISBN 978-952-345-171-1