Suleiman pašša (sotamarsalkka)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suleiman pašša.

Süleyman Hüsnü pašša eli Suleiman pašša (1838 Konstantinopoli11. elokuuta 1892 Bagdad) oli Osmanien valtakunnan sotapäällikkö, joka toimi komentajana ja lopuksi ylipäällikkönä vuosien 1877–1878 tappiollisessa Turkin–Venäjän sodassa.[1][2]

Suleiman valmistui sotilasakatemiasta vuonna 1859 ja palveli sotilasuransa alussa Bosniassa ja Albaniassa.[2] Vuoteen 1865 mennessä hän yleni pataljoonankomentajaksi. Hän osallistui Kreetan kapinan tukahduttamiseen vuosina 1866–1868 ja sai sen jälkeen siirron pääesikuntaan.[1] Hänet ylennettiin everstiksi vuonna 1870 ja kenraalimajuriksi (mirliva) vuonna 1873, jolloin hänestä tehtiin myös sotilasakatemian johtaja.[1][2] Vuonna 1875 seurasi ylennys kenraaliluutnantiksi (ferik).[1] Vapaamielisistä ja perustuslaillisista mielipiteistään tunnettu Suleiman uudisti sotilasakatemian opetuksen länsimaisen mallin mukaiseksi. Hän laati oppikirjoja sotataidosta, historiasta, islamin opeista ja turkin kieliopista. Vaikka Suleiman ei ilmeisesti kuulunutkaan nuorosmanien salaseuraan, hän oli yhdessä sotaministeri Hüseyin Avni paššan ja Midhat paššan kanssa keskeisimpiä henkilöitä 31. toukokuuta 1876 suoritetussa palatsivallankaappauksessa, jolla sulttaani Abdülaziz I pakotettiin luopumaan kruunusta. Juuri Suleimanin komentamat joukot vangitsivat Abdülazizin palatsissaan.[2]

Suleiman oli yksi komentajista vuonna 1876 puhjenneessa sodassa Serbiaa vastaan. Kun myös Venäjä seuraavana vuonna aloitti sodan, hänet nimitettiin aluksi Bosnian-joukkojen komentajaksi marsalkan (mušir) arvolla, ja hän keskittyi nujertamaan Montenegron vastarintaa. Suleiman kuitenkin kutsuttiin vielä samana vuonna tärkeämmäksi osoittautuneen Rumelian-rintaman komentajaksi Bulgariaan. Hän torjui tilapäisesti Josif Gurkon komentamien venäläisten hyökkäyksen Balkanvuorten yli. Suleiman määrättiin valtaamaan takaisin Gurkon joukkojen miehittämä Šipkansola, mutta elo–syyskuussa 1877 käydyt taistelut eivät johtaneet tulokseen. Lokakuussa Suleiman sai komentoonsa Tonavan-armeijan ja sodan loppuvaiheessa joulukuussa 1877 hänestä tuli kaikkien Balkanilla olleiden osmanijoukkojen ylipäällikkö. Hän kuitenkin kärsi ratkaisevan tappion Filippopolin taistelussa ja joutui perääntymään Dedeağaçista meritse Konstantinopoliin, jota vihollisen armeija lähestyi. Suleiman vangittiin helmikuussa 1878 ja häntä syytettiin vastoinkäymisistä sodassa. Sotaoikeus tuomitsi hänet 15 vuoden vankeuteen, mutta tuomio muutettiin vuonna 1880 karkotukseksi Bagdadiin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Nordisk familjebok (1918), s. 680 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 6.8.2017.
  2. a b c d Florian Riedler: Opposition and Legitimacy in the Ottoman Empire: Conspiracies and Political Cultures, s. 50–53. Routlegde 2010. Google Books (englanniksi)