Sukupuolta vahvistava hoito

Rintaleikkauksen läpikäynyt transmies.

Sukupuolta vahvistava hoito eli sukupuolenkorjausprosessi (joskus myös sukupuolenvaihtoprosessi) tarkoittaa sukupuolidysforian hormonaalista ja kirurgista hoitoa. Sukupuolta vahvistava hoito on ainoa toimivaksi osoitettu keino transsukupuolisuudelle tyypillisen sukupuoliristiriidan lievittämiseen. Hoito koostuu yksilöidystä kokoelmasta erilaisia hormonaalisia, kirurgisia ja psykiatrisia hoitokeinoja. Kaikki transsukupuoliset eivät tarvitse kaikkia hoitoja vaan hoitomuodot vaihtelevat koetun sukupuoliristiriidan vahvuuden ja sen aiheuttajien mukaan. Toimintakyvyn alenemaan johtava sukupuoliristiriidan aiheuttama ahdistus oikeuttaa Suomen julkisesta terveydenhuollosta saataviin tutkimuksiin, hoitoihin ja kuntoutukseen riippumatta siitä, identifioituuko henkilö miehiin vai naisiin tai onko kyseessä muunsukupuolinen henkilö.

Lääketieteellisten hoitojen rinnalla tärkeässä roolissa sukupuolta vahvistavassa hoidossa on sen sosiaalinen puoli, eli esimerkiksi juridisen nimen vaihtaminen, kaapista ulos tuleminen, pukeutumis-, hius- tai meikkityylin muuttuminen ja muu toiminta, joka vahvistaa omaa sukupuoli-identiteettiä. Jokaisen transihmisen sukupuolen korjausprosessi on uniikki.

Sukupuolta vahvistavasta hoidosta aiemmin käytetty nimitys sukupuolenvaihdos katsotaan nykyään useimmiten harhaanjohtavaksi, sillä prosessin tavoitteena ei ole vaihtaa potilaan kokemaa sukupuoli-identiteettiä vaan korjata fyysinen ja sosiaalinen sukupuoli olemassa olevaa identiteettiä vastaavaksi.

Fyysiset hoidot

Fyysiset hoidot sukupuolen korjausprosessissa tähtäävät sukupuoliristiriitaa aiheuttavien fyysisten piirteiden lievittämiseen ja kehon muuttamiseen enemmän koetun sukupuolen mukaiseksi.

Hormonihoidot

Hormonihoitolääkkeitä.

Hormonihoidoilla pyritään lievittämään syntymässä määritellyn sukupuolen sekundaarisia sukupuoliominaisuuksia ja vahvistamaan koetun sukupuolen sukupuoliominaisuuksia. Näihin lukeutuvat esimerkiksi kehon karvoitus, lihasmassan koko, äänenmurros ja klitoriksen kasvu. Transmiesten hormonihoito koostuu yksinomaan mieshormoni testosteronista, mutta transnaisilla hormonihoitoon liitetään naishormoni estrogeenin lisäksi myös testosteronin estolääkitys. Alaikäisillä voidaan käyttää murrosiän estävää tai sen pysäyttävää gonadotropiinien estohoitoa, kunnes diagnostiikka on varmistunut ja varsinaiset hormonihoidot voidaan aloittaa.

Estogeenihoito saa aikaan myös rintojen kasvua, mutta ne eivät kasva välttämättä niin paljon, että rintakehä näyttäisi naiselliselta.

Hormonihoidon tulokset vaihtelevat geeniperimän ja iän mukaan. Hormonihoidon vaikutus moniin murrosiän aikana jo tapahtuneisiin muutoksiin, kuten lantion muotoon tai äänenmurrokseen on olematon tai hyvin pieni. Nuoruusiässä tai ennen murrosikää aloitetuilla hormonihoidoilla voidaan kuitenkin saavuttaa erittäin hyviä tuloksia ja selkeä sukupuoli-identiteetin mukainen fenotyyppi.

Leikkaushoidot

Transsukupuolisille mahdollisiin leikkaushoitoihin kuuluvat esimerkiksi rintojen, kivesten, munasarjojen, kohdun ja emättimen poisto sekä jäljelle jääneiden sukuelinten muotoilu samastumissukupuolen elimiä muistuttaviksi. Murrosiän aiheuttamia maskuliinisia piirteitä kasvojen luustossa voidaan korjata kasvojen feminisaatioleikkauksella, ääntä feminisoida äänihuulileikkauksella ja aataminomenaa pienentää höyläämällä rustoa. Transnaiset tarvitsevat toisinaan myös rintojen suurennusleikkauksen, jossa rintojen kokoa suurennetaan silikoni-implanteilla tai rasvansiirrolla.

Kaikki potilaat eivät tarvitse tai halua kaikkia leikkaushoitoja. Erityisesti sukuelinkirurgiaan liittyvien komplikaatioriskien vuoksi monet transsukupuoliset eivät hakeudu leikkaukseen.

Muut hoidot

Muita fenotyypin muuttamiseen tähtääviä transsukupuolisten hoitoja voivat olla partakarvoituksen tai muun karvoituksen pysyvä poistaminen ja puheäänen muuttamiseen tähtäävä feminisoiva tai maskulisoiva ääniterapia.

Psykiatriset hoidot

Diagnostisessa vaiheessa psykiatrisen hoidon tavoitteena on tukea transsukupuolista henkilöä identiteettinsä vahvistamisessa ja hyväksymisessä. Psykiatriset hoidot tähtäävät transsukupuolisen henkilön toimintakyvyn ylläpitämiseen, sukupuoliristiriidan aiheuttamien psyykkisten oireiden (kuten masennuksen) seuraamiseen ja sukupuolenkorjauksesta johtuvien haasteiden (kuten syrjinnän kohtaamisen) käsittelemiseen. Hoidon tarve vaihtelee yksilöllisesti riippuen esimerkiksi perheeltä ja ystäviltä saadusta tuesta ja henkisen hyvinvoinnin tilasta.

Niin sanottu psykiatrinen eheytyshoito, joka tähtää sukupuoli-identiteetin muuttamiseen, on osoittautunut vaikutuksettomaksi sekä turhaa psyykkistä kuormitusta aiheuttavaksi.

Sosiaaliset ja juridiset muutokset

Transsukupuoliset toivovat usein tulevansa kohdatuksi muiden ihmisten toimesta identiteettiään vastaavan sukupuolen edustajana ja siirtyvät yleensä viimeistään sukupuolen korjausprosessin aikana elämään toivomansa sukupuolen mukaisessa yhteiskunnallisessa sukupuoliroolissa. Sosiaalinen muutos voi käsittää esimerkiksi oman sukupuoli-identiteetin ilmaisemista vaatetuksen tai meikin avulla. Sukupuolen korjausprosessin aikana transsukupuoliset muuttavat usein myös nimensä ja mahdollisen henkilötunnuksensa tai syntymätodistuksensa ja muut juridiset dokumenttinsa korjattua sukupuoltaan vastaaviksi. Käytännöt juridisista muutoksista ja niiden edellytyksistä vaihtelevat paljon maakohtaisesti.

Vuoden 2023 Translain uudistuksessa juridisen sukupuolen vahvistaminen muuttui Suomessa ilmoitusasiaksi, eli se irrotettiin aikaisemmista lääketieteellisistä vaatimuksista. Translain uudistuksen myötä nykyään laissa määritellyt vaatimukset juridisen sukupuolen vaihtamiseksi ovat suomen kansalaisuus (tai asuinpaikka suomessa), henkilön täysi-ikäysyys, sekä hänen oma selvitys siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen. Juridisen sukupuolen muutoshakemuksen käsittelee Digi- ja väestötietovirasto. Hakemuksen jättämisen jälkeen hakijan on odotettava 30 päivää, jonka jälkeen hänen on uudelleen kirjallisesti vahvistettava hakemuksensa, jonka jälkeen Digi- ja väestötietovirasto voi vahvistaa hakijan virallisen uuden juridisen sukupuolen.

Muissakin maissa, kuten Tanskassa ja Norjassa juridinen sukupuolen vahvistaminen on myös ilmoitusasia, ja myös Ruotsissa luovuttiin lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksesta ennen Suomen Translain uudistusta.

Ennen Translain uudistusta, Suomessa juridisen sukupuolen vahvistaminen edellytti muun muassa lisääntymiskyvyttömyyttä. Johon riitti hormonihoidon aiheuttama lisääntymiskyvyttömyys. Steriloimislakiin on lisätty vuonna 2002 oikeus sterilointiin transsukupuolisuuden perusteella, mutta THL:n tilastoon ei ole ilmoitettu koko aikana niitä yhtään. Muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ja YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevä CEDAW-komitea arvostelivat Suomen edellistä translainsäädäntöä.

Hoitojen tulokset

Vuonna 2010 julkaistun tieteellisen tutkimusyhteenvedon mukaan kahdeksankymmentä prosenttia korjauksen saaneista kokee sukupuolen korjausprosessista olleen merkittävää hyötyä. Vuonna 2011 laaditussa ruotsalaisessa väestöseurantatutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että sukuelinkirurgisesti vuosina 1973-2003 hoidettujen itsemurhakuolleisuus oli lähes 20 kertaa muuta väestöä suurempaa ja kokonaiskuolleisuus sekä päihteiden ja psykiatrisen hoidon käyttö lähes kolminkertaista.

Vuonna 2021 julkaistun tieteellisen tutkimusyhteenvedon mukaan kaksi prosenttia vaginoplastian läpikäyneistä ja yksi prosentti rintojenpoistoleikkauksen läpikäyneistä katui ainakin jossain määrin sukupuolen korjausprosessiin osallistumista. Yleisin syy katua sukupuolenkorjausta näytti olevan se, ettei leikkaus ratkaissutkaan koettua sukupuoliristiriitaa tai ettei tutkittava kyennytkään samastumaan toivomaansa sukupuoleen. Toiseksi yleisin syy oli klitoriksen muuttuminen tunnottomaksi. Jotkut huomasivat, etteivät olleetkaan transsukupuolisia ja toiset pettyivät naisen roolissa elämiseen. Myös puolison menetys sai osan leikatuista katumaan hoitoa. Katumuksen yleisyyttä tutkittiin tutkimuksesta riippuen 1-9 vuoden kuluttua leikkauksesta. Lääkäriseura Duodecimin julkaiseman artikkelin mukaan katujien osuudessa on ollut huomattavia maakohtaisia eroja. Lähes neljä prosenttia juridisen sukupuolensa muuttaneista ruotsalaisista halusi vanhan juridisen sukupuolensa takaisin, mutta saksalaisista vain 4 promillea.

Klitoriksesta rakennettava penis jää hyvin pieneksi ja implantin omaavilla transmiehillä saattaa puolestaan esiintyä yhdyntäkipuja. Korjausleikkauksen läpikäyneet transmiehet harrastavat kuitenkin transnaisia enemmän itsetyydytystä ja he kiihottuvat keskimäärin transnaisia herkemmin ja saavat helpommin orgasmeja. Osa transmiehistä saavuttaa orgasmin jopa helpommin kuin ennen leikkausta.

Sukupuolen korjaushoidot vähentävät tutkimusten mukaan vain vähän transnaisten lihasten kokoa ja voimaa, minkä vuoksi transsukupuolisilla naisurheilijoilla on yleensä etuja verrattuna cis-naisiin.^lähde?

Haittavaikutukset

Hormonisalpaajien käyttö estää sukusolujen ja sukuelinten aikuistumisen. Tällöin ei synny myöskään riittävästi vaginasleikkaukseen tarvittavia kudoksia. Testosteronin käyttö saattaa vaurioittaa munarakkuloita ja estrogeenin käyttö surkastuttaa kiveksiä ja häiritä spermantuotantoa. Ei ole myöskään olemassa tutkimustietoa siitä, onko hormonilääkityksen aiheuttama hedelmättömyys kumottavissa.

Vuonna 2021 julkaistun tieteellisten tutkimusten yhteenvedon mukaan joka neljäs vaginaleikkauksen läpikäynyt transnainen menettää kyvyn saavuttaa orgasmin. Fallosleikkaus aiheuttaa puolestaan virtsaamiseen liittyviä ongelmia ja heikentää häpykielen tuntoa.

Tutkimuksista on saatu myös viitteitä siitä, että testosteroni lyhentää elinikää.

Detransitio

Osa sukupuolen korjausprosessin läpikäyneistä haluaa detransitioitua eli palata elämään alkuperäisessä sukupuolessaan. Tutkimusten mukaan detransition yleisyys vaihtelee merkittävästi tutkimuksen määritelmän ja mittaustavan mukaan. Kirurgisten hoitojen jälkeinen detransitio tai katuminen on harvinaisempaa (0-2.4%) kuin hormonihoidon keskeyttäminen (1.9-29.8%). Suurimmassa aihetta käsitelleessä tutkimuksessa, vuoden 2015 yhdysvaltalaisessa kartoituksessa, jossa oli yli 27 000 vastaajaa, havaittiin että noin kahdeksan prosenttia vastaajista oli detransitioitunut jossain vaiheessa. Näistä valtaosa oli detransitioitunut vain väliaikaisesti. Yleisimmiksi syiksi detransitiolle raportoitiin vanhempien painostus, detransition vaikeus, häirintä ja syrjintä sekä työllistymisvaikeudet. Muita mahdollisia selityksiä voi olla se, että jopa 30 prosentin hormoniterapiaa saavista on havaittu sairastavan dissosiaatiohäiriötä, jota pidetään sukupuolen korjausprosessin virallisena vasta-aiheena.

Detransitiota haluavia pyritään auttamaan sikäli kuin se on mahdollista, mutta esimerkiksi testosteronin madaltamaa ääntä ei lähdetä yleensä ennallistamaan, eikä poistettuja munasarjoja, kiveksiä, maitorauhasia tai mahdollisesti poistettua vaginaa, kohtua tai peniksen osia voi saada takaisin.^lähde?

Munasarjojen/kivesten poisto johtaa kehon oman sukupuolihormonituotannon pysyvään alasajoon. Vuonna 2022 julkaistussa hollantilaistutkimuksessa havaittiin, että suurin osa niistä sukupuolenkorjauksen läpikäyneistä, jotka olivat keskeyttäneet hormonihoidon, ei ollut enää minkään hormonikorvaushoidon piirissä, vaikka he olisivat tarvinneet terveyssyistä alkuperäistä anatomista sukupuoltaan vastaavaa hormonikorvaushoitoa.

Hoitoperiaatteet Suomessa

Sukupuolidysforialla diagnosoituja potilaita hoidetaan Suomessa Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa (HUS) ja Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (TAYS). Hoitoperiaatteet perustuvat sekä HUS:ssa ja TAYS:ssa Palveluvalikoimaneuvoston (Palko) suosituksiin. Palkon mukaan yksittäisen transihmisen hoito maksaa yhteensä noin 50 000 euroa. Palko edellyttää, että hoitotoimenpiteitä toivovan potilaan on täytetty seuraavat ehdot:

• sukupuolidysforia on pitkäkestoinen (>2 vuotta), henkilö pystyy kuvaamaan johdonmukaisesti, miten dysforia haittaa häntä käytännön arjen tilanteissa ja että luotettavasti arvioiden voidaan todeta dysforian haittaavan sosiaalista elämää tai ammattiuraa tai aiheuttavan merkittävää kärsimystä
• persoonallisuus- ja identiteettikehitys on riittävän jäsentynyt ja mahdollisten samanaikaisten psykiatristen oireiden diagnostiikka ja hoito on järjestetty asianmukaisesti
• potilas täydessä ymmärryksessä haluaa kehoaan muokattavan enemmän oman minäkokemuksensa mukaiseksi, kaikki riskit tiedostaen ja järkevästi asiaa perustellen

Palkon mukaan mikäli hormonihoito lopetetaan, muutokset ovat "ainakin osin palautuvia". Palkon mukaan leikkausten edellyksenä on, että "henkilön psyykkinen tila mahdollistaa kirurgisten toimenpiteiden edellyttämän jälkihoidon ja hoitoihin sisältyvän pysyvien haittojen mahdollisuuden ymmärtämisen." Vähintään yksi kahdeksasta (13 %) sukuelinleikkauksessa käynteistä potilaista kokee "merkittäviä verenvuotoja, infektioita, osittaisia nekrooseja, virtsaputken ahtaumaa ja neovaginan fisteleitä". Palkon suositusten mukaan transnaisten on mahdollista saada lääkärin tekemän yksilöllisen arvion perusteella peruukki ja transmiesten taas penis- tai erektioproteesi. Myös rintaproteesit ja binderit voidaan nähdä olevan lääketieteellisesti perusteltuja.

Hoitosuositukset perustuvat Palkon tilaamaan kirjallisuuskatsaukseen. Kirjallisuuskatsauksen mukaan hormoni- tai leikkaushoitoa tukevat tutkimustulokset ovat "heikkoja tai hyvin heikkoja".

Eri tutkimusten raportoimissa tyytyväisyysprosenteissa transmiesten leikkauksien suhteen ilmenee suurta variaatiota; 29-94 % oli tyyväinen rintojen poistoon ja 44-100 % metadoioplastiaan tai falloplastiaan. MtF:ien tyytyväisyys vaginoplastioiden suhteen ilmeni sama variaatio: 54-98 %.

DSM-5

DSM-5:n mukaan sukupuolidysforian persistenssi, eli sen jatkuminen lapsuudesta nuoruuteen tai aikuisuuteen, vaihtelee huomattavasti. Biologisilla pojilla persistenssi on 2,2–30 % (eli 70–97,8 %:lla dysforia häviää), ja biologisilla tytöillä vastaavat luvut ovat 12–50 % (dysforian häviäminen 50–88 %). Dysforian jatkuminen näyttää olevan jossain määrin yhteydessä lapsuuden arviointien perusteella mitattuun oireiden vakavuuteen. Joidenkin tutkimusten mukaan alempi sosioekonominen tausta voi myös vaikuttaa miespuolisten lasten dysforian persistenssiin.

Terapeuttisten lähestymistapojen pitkän aikavälin vaikutuksia dysforian jatkumiseen ei vielä täysin ymmärretä. Tähän mennessä tutkimuksissa on mukana lapsia, jotka eivät ole saaneet systemaattista hoitoa, tai lapsia, jotka ovat saaneet erilaisia terapioita – esimerkiksi aktiivisia keinoja dysforian vähentämiseksi tai neutraalimman "odottavan tarkkailun" lähestymistavan. Sosiaalisen tuen vaikutuksia lasten toiveidentiteetin mukaisessa elämisessä ei ole myöskään tutkittu riittävän pitkällä aikavälillä.