Suit (kansa)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suit
Shuit
Väkiluku Kiina 411 847[1]
Merkittävät asuinalueet
Guizhou[1]
Guangxi[1]
Kielet sui, kiina

Suit tai shuit ovat yksi Kiinan Kiinan virallisesti tunnustamista 55:tä etnisestä vähemmistöstä. Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan heitä oli yhteensä 406 902[2]. Vuoden 2010 väestönlaskennassa väestöryhmän kooksi kirjattiin 411 847.[1] Suin kieli kuuluu sinotiibetiläisiin kieliin. Suiden omankielinen nimi Ai Sui tarkoittaa vesikansaa.

Asuinalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suinainen Guizhousta.

Suiden suuri valtaosa asuu Helmijoen sivuhaarjoen Long- ja Duliujokien yläjuoksuilla. Noin 60 % asuu Qiannanin autonomisen prefektuurin Sandun suiden autonomisessa piirikunnassa Guizhoussa. Muualla Guizhoussa heitä asuu myös Rongjiangin, Libon, Dushanin, Duyunin ja Lipingin piirikunnissa. Guangxin autonomisen alueen puolella heitä asuu Nandanin ja Rongshuin piirikunnissa.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historioitsijoiden ja arkeologien mukaan suit polveutuvat historiallisesta louyueista eli liaoista. Suit ottivat oman nimityksensä käyttöön erottuakseen muista kansoista Ming-dynastian aikana 1200-1300-luvuilla. Näihin aikoihin he siirtyivät myös kaskiviljelystä han-kiinalaisilta omaksuttuun tapaan viljellä riisiä vedellä peitetyillä pelloilla. Han-kiinalaiset maanomistajat omistivat tavallisesti maan, jolla suit olivat vuokraviljelijöinä. Tilanne muuttui sittemmin Kiinan kommunistien noustua valtaan 1949 ja heidän toimeenpantuaan maatilojen kollektivisoimisen vuonna 1956.[3]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suit ovat maanviljelijöitä ja he kasvattavat esimerkiksi riisiä, vehnää, rapsia, appelsiineja, sitruunoja ja muita hedelmiä. Proteiinia on saatu puolestaan kalastamalla. Suit ovat perinteisesti puhuneet suin kieltä, mutta kiina on sittemmin vallannut alaa etenkin nuoremman sukupolven keskuudessa. Myös suurin osa suita äidinkielenään puhuvista osaa kiinaa. Suilla on oma kirjoitusjärjestelmänsä, mutta sitä käytetään lähinnä uskonnollisissa menoissa. Uskonnoista suit harjoittavat buddhalaisuutta, taolaisuutta ja animismia. Muutamat tuhannet heistä ovat kääntyneet kristinuskoon protestanttisten ja katolilaisten lähetyssaarnaajien vaikutuksesta 1800- ja 1900-luvuilla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Statistical Yearbook 2014: Table 25-19. Geographic Distribution of Population of Ethnic Minorities (Etnisten vähemmistöjen koko ja ryhmien tärkeimmät maakunnat Kiinan 2010 väestönlaskennan mukaan) stats.gov.cn. Viitattu 5.9.2016. (englanniksi)
  2. Zheng Qian: China's Ethnic Groups and Religions, s. 19-22. Cengage Learning, 2010. ISBN 981-4319-76-7. (englanniksi)
  3. a b c James S. Olson: An ethnohistorical dictionary of China, s. 309-310. Greenwood Press, 1998. ISBN 0–313–28853–4. (englanniksi)