Suippumadonlakki
| Suippumadonlakki | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Agaricales |
| Heimo: | Strophariaceae |
| Suku: | Madonlakit Psilocybe |
| Laji: | semilanceata |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
|
|
|
Suippumadonlakki (Psilocybe semilanceata) eli silokki on useimmiten pohjoisen pallonpuoliskon ravinteikkailla mailla tavattu madonlakkeihin kuuluva sieni. Se sisältää psykedeeliksi luokiteltavaa päihdyttävää psilosybiiniä, jonka vaikutukset johtavat muun muassa tajunnantilan moninaisiin muutoksiin. Suippumadonlakkia käytetään keskushermostovaikutustensa vuoksi yleisesti päihteenä, kuten muitakin psilosybiinisieniä. Suomen lainsäädäntö määrittelee Psilosybe-sienet huumausaineiksi[2]. Suippumadonlakin tieteellisen nimen lajiosa koostuu latinankielisistä sanoista "semi" (puoli, puoliksi) ja "lanceata" (keihästetty, lävistetty).
Ulkonäkö ja ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suippumadonlakin lakki on 0,5–1,5 cm leveä ja 1,5–2 cm korkea. Muodoltaan lakki on pipomainen tai kellomainen ja terävänipukallinen. Lakki on kosteusmuuntuva: kosteana lakin yläpinta on vihertävän ruskea ja kuivana vaaleampi, savenvärinen. Kosteana se myös tuntuu tahmealta ja hyytelömäiseltä. Sieni on tiheähelttainen. Sen heltat ovat kapeatyvisiä ja väriltään yläreunasta oliivinruskeita, keskeltä purppuranruskeita ja terästä vaaleita. Kosteana heltat kuultavat lakin läpi. Nuorten sienten lakit ovat alareunasta sisäänpäin kääntyneitä. Suippumadonlakin jalka on 4–10 cm pitkä ja 0,1–0,2 cm paksu, rakenteeltaan sileä ja joustava. Väriltään se on kiiltävän vaalea, mutta tummenee tyveä kohti. Vahingoittuneet varren osat voivat muuttua sinertäviksi.[3][4]
Suippumadonlakin annulus on siro, ruskea, seittimäinen ja nopeasti katoava. Se jättää varteen tahmean ja tumman, itiöpölyn värisen kohdan. Itiöpöly on purppuranruskeaa ja hienorakenteeltaan itiöt ovat soikeita, sileitä ja ituhuokosellisia. Pituudeltaan ne ovat 12–13,5 µm ja leveydeltään 7–8,5 µm.[3][4]
Suippumadonlakin maku on mieto ja haju heikko.[3]
Elinympäristö ja levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suippumadonlakki on karikkeen lahottaja, joka kasvaa yksittäin tai ryhmissä lehmien, hevosten ja lampaiden laitumilla ruohikossa ja ruohotuppaissa kosteilla alueilla sekä lannoitetuilla nurmikoilla. Lajia ei kuitenkaan tavata lannalla. Kasvukausi kestää elokuun lopusta lokakuuhun, kunnes lämpötilat ovat laskeneet alle 5 asteen, mutta itiöemiä voi löytää maastosta pakkasten tuloon saakka.
Sieni on levinnyt laajalti pohjoiselle pallonpuoliskolle. Sitä esiintyy mm. Lounais-Yhdysvalloissa, Britteinsaarilla, Länsi-Euroopassa ja Skandinaviassa. Suomessa suippumadonlakki voi esiintyä pihoilla, puistoissa, puutarhoissa, nurmikoilla, laitumilla, tienvierillä, kosteissa metsien painanteissa, runsaasti lannoitetulla maalla, ruohikossa tai karikkeella koko maan alueella.[5]
Vaikutus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Psilosybiinisienet
Vaikuttavat aineet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suippumadonlakki sisältää useita keskushermostostoon vaikuttavia aineita[6]: psilosiiniä, baeosystiiniä sekä psilosybiiniä, jota itiöemät sisältävät keskimäärin noin 10 mg/g eli 1,5 % sienten kuivapainosta. Tätä suurempia pitoisuuksia ei löydy muista Suomen alueella tunnetusti esiintyvistä psilosybiinisienistä.[5][7]
Psilosybiini vaikuttaa aivoissa sitoutumalla serotoniinireseptoreihin, erityisesti 5-HT2A-reseptoriin.[8] Tämän kautta se vaikuttaa mielialaa, havaintoja ja ajattelua sääteleviin aivoalueisiin. Vaikutukset alkavat tyypillisesti 30 minuutin sisällä nauttimisesta ja kestävät noin 4–6 tuntia.[9]
Psykedeeliset vaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suippumadonlakki ei yleensä fyysisesti vaurioita keskushermostoa tai muutoinkaan ihmiskehoa, ja sen vaikutukset tajunnantilaan ovat väliaikaisia.[10][11] Tyypillisiä vaikutuksia ovat aistiharhat, muutokset aisti- ja aikakokemuksessa, hyvänolontunne sekä muut psykedeeliset vaikutukset. Myös negatiivisia vaikutuksia voi ilmetä: ahdistusta ja suuremmilla annoksilla jopa paniikkikohtauksia. Vaikutukset riippuvat suuresti annoksesta, käyttötilanteesta ja käyttäjän mielentilasta.[12]
Valvotuissa olosuhteissa haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja hallittavissa.[11] Valvomattomassa käytössä riskinä on arvaamaton käyttäytyminen ja huono "trippi", joka voi aiheuttaa voimakasta ahdistusta.[13] Suippumadonlakki on lisäksi mahdollista sekoittaa hengenvaarallisiin myrkkysieniin, kuten valkorisakkaaseen, mikä tekee sienten poiminnasta vaarallista kokemattomille sienestäjille.
Lainsäädäntö Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sienen kerääminen, hallussapito, käyttö, kasvattaminen ja myynti on kielletty Suomen huumausainelainsäädännössä.[5] Korkein oikeus linjasi vuonna 2017, että Psilosybe-sienet eivät ole rikoslain tarkoittamia erittäin vaarallisia huumausaineita.[14]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum indexfungorum.org. Viitattu 27.8.2008.
- ↑ Valtioneuvoston asetus huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista finlex.fi. Arkistoitu 24.8.2020. Viitattu 13.2.2019. Finlex.
- 1 2 3 Salo, Pertti; Niemelä, Tuomo & Salo, Ulla: Suomen sieniopas, s. 274. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-30359-7
- 1 2 Turner, Nancy J. & Von Aderkas, Patrick: The North American Guide to Common Poisonous Plants and Mushrooms, s. 106–108. Timber Press, 2009. ISBN 9780881929294 Teoksen verkkoversio Viitattu 24.4.2012. (englanniksi)
- 1 2 3 Salo, Pertti et al: Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, 2005. ISBN 952-11-1996-9 Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Markku Koulu, Eero Mervaala (toim.): ”Sienimyrkytykset”, Farmakologia ja toksikologia, s. 1201–1206. (10. painos) Kustannus Oy Medicina, 2018. ISBN 978-951-97316-7-4
- ↑ Piippo, Sinikka & Salo, Ulla: Mielen ja rakkauden kasvit, s. 243. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-28943-4
- ↑ National Institute on Drug Abuse: Psilocybin (Magic Mushrooms) | National Institute on Drug Abuse (NIDA) nida.nih.gov. 24.1.2024. Arkistoitu 24.4.2024. Viitattu 9.11.2025. (englanniksi)
- ↑ Hallucinogenic mushrooms drug profile | www.euda.europa.eu www.euda.europa.eu. Viitattu 9.11.2025.
- ↑ The Johns Hopkins Hospital: hopkinsmedicine.org. Arkistoitu 1.7.2010. Viitattu 25.9.2010. Q&A with lead researcher Roland Griffiths, Question 9
- 1 2 Isabelle Straumann, Friederike Holze, Anna M. Becker, Laura Ley, Nepomuk Halter, Matthias E. Liechti: Safety pharmacology of acute psilocybin administration in healthy participants. Neuroscience Applied, 1.1.2024, 3. vsk, s. 104060. doi:10.1016/j.nsa.2024.104060 ISSN 2772-4085 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Sienet Päihdelinkki. A-klinikkasäätiö.
- ↑ Liridona Gashi, Sveinung Sandberg, Willy Pedersen: Making “bad trips” good: How users of psychedelics narratively transform challenging trips into valuable experiences. International Journal of Drug Policy, 1.1.2021, 87. vsk, s. 102997. doi:10.1016/j.drugpo.2020.102997 ISSN 0955-3959 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ KKO:2017:33 31.5.2017. Korkein oikeus. Viitattu 21.9.2017.