Suikka
Suikka on ennen kaikkea sotilaskäytössä oleva päähine. Tyypillinen suikka on litteäksi taittuva, ympärikäännetyn veneen muotoinen hattu, jossa ei ole lippaa eikä korvasuojuksia.[1] Yleensä suikka on valmistettu kankaasta ja olemukseltaan päänmyötäinen ja litteä.
Suikka kuuluu tai on kuulunut usean valtion asevoimien univormuun. Nykyisiä tai entisiä suikan käyttäjiä ovat esimerkiksi Yhdysvaltain armeija, Ruotsin puolustusvoimat, Saksan puolustusvoimat ja Neuvostoliiton asevoimat. Päähine on alun perin kuulunut skotlantilaiseen sotilasperinteeseen, josta se ensimmäisen maailmansodan jälkeen levisi länsimaisten armeijoiden käyttöön. Suikan ensimmäisiä sotilaallisia käyttäjiä Ison-Britannian ulkopuolella oli Yhdysvaltain armeija.
Suomen puolustusvoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen puolustusvoimissa suikka tuli käyttöön 1930-luvun lopulla nimellä Kesälakki m/39. Suomalainen suikka on maavoimilla harmaa, merivoimilla tumman sininen ja ilmavoimilla teräksensininen. Kesälakissa on maavoimilla aselajin värinen tere eli reunusnauha. Ilmavoimilla reunusnauha on kirkkaansininen ja merivoimilla keltainen. Puolustusvoimien suikassa on nahkainen leukaremmi, jota yleensä pidetään yläasennossa lakin etureunan päällä. Suikan etuosassa on leijonakokardi tai sinivalkoinen kokardi. Suomen puolustusvoimissa suikkaa käyttävät lähinnä ammattisotilaat kevyen palveluspuvun (m/83) ja meripalveluspuvun (m/95) kanssa. Varusmiehillä suikka on käytössä meripalveluspuvun kanssa.
Merenkulkulaitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen Merenkulkulaitos siirtyi suikan käyttäjäksi toisen maailmansodan jälkeen. Aiemmin laitoksen alusten miehistöllä oli samankaltainen merimiespuku aluksen nimellä varustettuine pyöreine merimieslakkeineen kuin laivastollakin; erot olivat vähäisiä. Nämä puvut ja lakit takavarikoitiin sotavuosina laivastolle.
Sodan jälkeen, kun yleinen ilmapiiri oli joka suhteessa sodanvastainen, vanhaa merimiespukua pidettiin aivan liian sotilaallisena. Tämän vuoksi myös Merenkulkulaitos sai miehistöilleen uudet virkapuvut. Itse puku oli tavallinen kavaijipuku ja lakiksi tuli merenkulkuviranomaisten merkillä varustettu tummansininen suikka. Vain majakkalaivuri säilytti entisen koppalakkinsa; senkin kokardi uusittiin jälleen vuonna 1963 [2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sadeniemi, Matti et al: Nykysuomen sanakirja: S–Ö, s. 304. Sanakirja nimeää suikan alatyyliseksi. Porvoo – Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-02767-7.
- ↑ Laurell: Aalloilla keinuvat majakat, luku Majakkalaiva Kemin tarina s. 93, 103, 113
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suikka Wikimedia Commonsissa
