Strukan kanava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Strukan kanavan sulku.

Strukan kanava sijaitsee Pyhtäällä Kymijoen Pyhtään haaran itärannalla Stråkaforsin kosken kohdalla. Kanavassa on yksi sulku ja sen kautta kulkee venereitti Suomenlahdelta Pyhtään kirkonkylään. Strukan sulku on Suomen ainoa käytössä oleva, käsikäyttöinen merisulku. Sulun pituus on 25 metriä, leveys 8 metriä ja putouskorkeus 2 metriä. Pyhtäälle kulkevan väylän syväys on vähintään 1,2 metriä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strukan kanavan sulku ja siihen liittyvä pato ovat valmistuneet vuonna 1903. Kanava ja siihen liittyvä vesireitti rakennettiin vuosina 1902–1905 ja sen tarkoituksena oli alun perin palvella vuonna 1902 valmistuneen Stockforsin puuhiomon kuljetuksia Kymijoen suussa sijainneelle Spjutsundin (Keihässalmi) lastauspaikalle. Kanavan kautta kulki vuosina 1908–1923 Pyhtään ja Kotkan välillä liikennöinyt matkustajahöyrylaiva. Sulku oli alun perin Stockforsin tehtaan hoidossa mutta vuodesta 1978 se on ollut Pyhtään kunnan hoidossa.

Enää proomuliikennettä ei ole. Myös säännöllinen reittiliikenne kirkonkylältä Pyhtään Kaunissaareen on loppunut. Sulut ovat nyt veneilijöiden käytössä itsepalveluperiaatteella.[1]

Sulkujen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mereltä joelle tultaessa sulku ensin tarvittaessa tyhjennetään avaamalla alaportissa olevat veivattavat sulkuluukut. Kun sulku on tyhjä, vene ajetaan sulkuun ja alaportti ja sen sulkuluukut suljetaan. Sulku täytetään vedellä avaamalla vastavuoroisesti yläportin sulkuluukut. Veden noustua joen pinnan tasalle veneilijä pääsee jatkamaan matkaa avaamalla yläportin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miina Sillanpää: Strukan sulut rakennettiin yli sata vuotta sitten munkkien lohiapajille – nyt siellä on Suomen ainoa käsikäyttöinen kampi merelle. https://yle.fi/uutiset/3-9600315, 8.5.2017. Yle uutiset.