Storoževoin kapina
Storoževoin kapina oli Neuvostoliiton laivaston Storoževoi-fregatilla tapahtunut miehistön kapina vuonna 1975. Kapina on yksi kylmän sodan dramaattisimmista laivastokapinoista.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Storoževoi oli Neuvostoliiton Itämeren laivaston sukellusveneentorjunta-alus, jonka asemapaikka oli Riika.[1][2] Kapinan taustalla olivat kurinpidolliset ongelmat, jotka johtivat miehistön lomien peruuttamiseen marraskuussa 1975.[1] Kapinan alullepanija oli aluksen poliittinen upseeri, 36-vuotias kapteeniluutnantti Valeri Sablin, joka uskoi Neuvostoliiton kommunistisen johdon, erityisesti Leonid Brežnevin, pettäneen vallankumouksen ihanteet.[3]
Kapinan kulku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapina alkoi 8. marraskuuta 1975, lokakuun vallankumouksen 58. vuosipäivän juhlallisuuksien aikana Riiassa. Sablin sai osan miehistöstä puolelleen, ja kahdeksan upseeria äänesti kapinan puolesta.[1] Aluksen kapteeni ja seitsemän vanhinta miehistön jäsentä, jotka vastustivat kapinaa, lukittiin hyttiin pääkannen alle.[1][3] Sablin suunnitteli purjehtivansa Storoževoilla Leningradiin, "vallankumouksen kehtoon", sytyttääkseen uuden kommunistisen liikkeen. Alus lähti Väinajokea pitkin kohti Itämerta. Yksi upseereista kuitenkin pakeni ja hälytti viranomaiset, minkä jälkeen Neuvostoliiton laivasto ja ilmavoimat mobilisoitiin takaa-ajoon. Brežnev antoi käskyn upottaa alus, mutta Kuurinkurkun sumu suojasi sitä hetkellisesti.[3] Ilmavoimien hävittäjien pommitus ja tulitus vaurioittivat aluksen ohjauslaitteita, pakottaen sen pysähtymään ennen Neuvostoliiton aluevesiltä poistumista. Storoževoi vallattiin laskuvarjojääkärien toimesta, ja kapinalliset antautuivat.[1][3]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapinalliset kuljetettiin takaisin Riikaan, ja Sablin pidätettiin ja vietiin Moskovaan Lefortovon vankilaan.[3] Hänet tuomittiin sotaoikeudenkäynnissä maanpetoksesta ja teloitettiin vuonna 1976[1][2][3] eikä hänen hautapaikkaansa paljastettu edes perheelle.[3] Miehistö hajotettiin ja rangaistiin, mutta aluksen vauriot korjattiin, ja se lähetettiin uudella miehistöllä näytöskierrokselle Itämerelle ulkomaiden silmien hämäämiseksi.[1][2][3] Neuvostoliitto kielsi kapinan olemassaolon 15 vuoden ajan.[3]
Vaikutus ja jälkimainingit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tapaus herätti laajaa huomiota länsimaiden lehdistössä, mutta Neuvostoliitossa sitä ei virallisesti tunnustettu.[1][2][3] Storoževoin kapina jäi historiaan yhtenä kylmän sodan merkittävimmistä laivastokapinoista, kuvastaen Neuvostoliiton sisäisiä jännitteitä ja vallankumouksellisia ihanteita.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Guttridge, Leonard F. (2002). Mutiny: A History of Naval Insurrection. Berkley Books, s. 292. ISBN 0425183211
- ↑ a b c d Küng, Andres: Unelma vapaudesta. Passiivinen vastarinta nyky-Baltiassa, s. 102-104. Kustannuspiste Oy, 1979. ISBN 951-95192-9-7
- ↑ a b c d e f g h i j k LLTA Lauku Celotajs: Rebellion on the warship STOROŽEVOJ militaryheritagetourism.info. Viitattu 28.8.2025. (englanniksi)
Suolakapina 1648 | Stenka Razin 1670 | Ivan Mazepa 1709 | Jemeljan Pugatšov 1773 | Dekabristit 1825 | Vuoden 1905 vallankumous (Verisunnuntai) | Kazakstanin kapina 1916 | Vuoden 1917 vallankumous (Helmikuun vallankumous · Heinäkuun päivät · Lokakuun vallankumous) | Bolševikkien vastaiset kapinat: Kerenskin–Krasnovin kapina 1917 · Vasemmistoeserrien kapina 1918 · Jaroslavlin kapina 1918 · Tambovin kapina 1920 · Kronstadtin kapina 1921 | Basmatšin kapina 1916–1934 | Storoževoin kapina 1975 | Sumgaitin levottomuudet 1988 | Bakun levottomuudet 1990 | Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 | Perustuslaillinen kriisi 1993 | Wagner-ryhmän kapina 2023