Stora Ängesön-Lilla Ängesön

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stora Ängesön-Lilla Ängesön
Maantiede
Saariryhmä Turunmaan saaristo
Merialue Itämeri
Pinta-ala 2,76 km²
Valtio
Valtio Suomi
Maakunta Varsinais-Suomi
Kunta Kemiönsaari
Väestö
Väkiluku 1

Stora Ängesön-Lilla Ängesön on kaksoissaari Kemiönsaaren kunnassa Varsinais-Suomessa. Saari kuuluu Kemiönsaaren eteläiseen Hiittisten saaristoon. Stora Ängesön-Lilla Ängesön on vakituisesti asututtu: Ympärivuotisesti sillä asuu yksi ihminen.[1]

Stora Ängesönin ja Lilla Ängesönin välinen salmi on ollut purjehduskelpoinen vielä keskiajalla. Salmi on maankohoamisen vuoksi kasvanut umpeen ja yhdistänyt saaret. Muutamia muita pienempiä saaria on myös kasvanut kiinni saareen. Stora Ängesönin ja Lilla Ängesönin välillä on nyt fladamainen merenlahti Storfladan. Saaren vakituinen asutus sijaitsee sen pohjoisosassa Skepparhamnenin lahden rannalla.[2]

Stora Ängesönin ja Lilla Ängesönin välinen salmi on ollut suojaisa levähdyspaikka laivoille. Salmessa on ollut useita pitkiä lahtia, joista Långviken saaren länsipuolella on yhä olemassa. On mahdollista, että 1500-luvulla mainittu satama Ängishamn on tarkoittanut Stora Ängesönin salmea. Kuivuneen salmen kynnyksen länsipuolelta on löytynyt Suomen ainoa tunnettu riimukivi.[2]

Saaren koilliskulmassa on saareen kiinni kasvanut Tokholmen, jossa on useita saaren entisen asukkaan tekemiä kivirakennelmia ja vallituksia.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elina Auri: Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret (pdf) (s. 106) Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 4.2.2019.
  2. a b c Henrik Jansson, Kalle Virtanen: Dragsfjärdin kunnan Stora Ängesön saaresta löytyneen riimukivenosan löytöpaikan inventointi (pdf) Museovirasto. Viitattu 4.2.2019.