Steven Isserlis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Steven Isserlis CBE (s. 19. joulukuuta 1958 Lontoo[1]) on brittiläinen sellisti, kirjailija ja radio-ohjelmien juontaja.[2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isserlis syntyi musikaaliseen perheeseen. Hänen äitinsä opetti pianonsoittoa. Hänen siskoistaan yksi on viulisti ja toinen alttoviulisti. Lapsuudenkodissa soitettiin usein yhdessä.[3] Isserlisin isoisä oli Julius Isserlis, joka oli opiskellut Sergei Tanejevin johdolla.[2] Isoisä pääsi lähtemään Neuvostoliitosta 1920-luvulla edistääkseen venäläistä kulttuuria kansainvälisesti, mutta ei koskaan palannut maahan.[3]

Opiskelu ja ura sellistinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isserlis opiskeli vuosina 1969–1976 Jane Cowanin johdolla. Tämän jälkeen hän lähti Yhdysvaltoihin, jossa opiskeli Oberlin Collegessa Richard Kapuscinskin johdolla vuosina 1976–1978. Debyyttinsä hän teki Lontoossa vuonna 1977.[1] Sellisti Daniil Shafran on ollut Isserlisin uralla suuri innoittajana.[3]

Isserlis on esiintynyt solistina johtavien orkesterien, kuten Berliinin filharmonikkojen, Yhdysvaltain kansallisorkesterin, Lontoon filharmonikkojen ja Zürichin Tonhalle-orkesterin kanssa. Hän on soittanut myös keskeisimpien kamariorkestereiden kanssa ja periodisoittimin esiintyvissä kokoonpanoissa. Hän on itse johtanut kamariorkestereita selloa soittaessaan. Kamarimusiikissa Isserlisin yhteistyökumppaneihin ovat kuuluneet Joshua Bell, Isabelle Faust, Pamela Frank, Janine Jansen, Tabea Zimmermann, Jeremy Denk, Stephen Hough, Aleksandr Melnikov, Olli Mustonen, Connie Shih, Dénes Várjon, Richard Egarr, András Schiff ja Robert Levin.[2]

Isserlis on tehnyt yhteistyötä monien nykysäveltäjien kanssa ja kantaesittänyt säännöllisesti uusia teoksia. Nykysäveltäjiä, joiden teoksia hän on tulkinnut, ovat olleet Thomas Adès, John Tavener, Stephen Hough, Wolfgang Rihm, David Matthews ja Olli Mustonen. Aiemmista säveltäjistä erityisen läheisiä Isserlisille ovat olleet Robert Schumann ja Gabriel Fauré.[2]

Isserlisin 60-vuotispäivän kunniaksi joulukuussa 2018 järjestettiin konsertti, jossa hänen kanssaan ja hänelle esiintyivät Radu Lupu, András Schiff, Connie Shih, Ferenc Rados, Joshua Bell ja Simon Keenlyside. Samassa yhteydessä Isserlis kantaesitti György ja Márta Kurtágin hänelle säveltämän teoksen For Steven Isserlis 60.[2]

Isserlis on saanut monia palkintoja ja palkintoehdokkuuksia levytyksillään. Hänen levyttämiensä teosten joukossa on muun muassa musiikkia Thomas Adèsilta, Carl Philipp Emanuel Bachilta, Johann Sebastian Bachilta, Ludwig van Beethovenilta, Johannes Brahmsilta, Frédéric Chopinilta, Antonín Dvořákilta, Edward Elgarilta, Joseph Haydnilta, Gustav Holstilta, Imogen Holstilta, Stephen Houghilta, Dmitri Kabalevskilta, Bohuslav Martinůlta, Olli Mustoselta, Sergei Prokofjeviltä, Franz Schubertilta, Jean Sibeliukselta, Dmitri Šostakovitšilta ja William Waltonilta. Isserlisin saamiin palkintoihin ja tunnustuksiin kuuluvat Brittiläisen imperiumin ritarikunnan komentajan arvo, Zwickaun kaupungin Schumann-palkinto, Piatigorsky-palkinto sekä Armenian kulttuuriministeriön kultamitali ja ansiosertifikaatti. Hän kuuluu Gramophone Hall of Fameen.[2]

Työ kirjoittajana, toimittajana ja juontajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isserlis on työskennellyt lasten parissa paitsi konsertoimalla heille, myös kirjoittamalla heille suurten säveltäjien elämistä kirjat Why Beethoven Threw the Stew ja Why Handel Waggled his Wig. Ensin mainitusta ilmestyi jatko-osa. Näistä kirjoista on tehty käännöksiä useille kielille. Isserlisin muuhun kirjalliseen tuotantoon kuuluvat kommentaari Schumannin kirjoituksista nuorille muusikoille sekä tekstit kolmeen Anne Dudleyn musikaaliin. Isserlis on työskennellyt myös lehdissä; säännöllisesti hänen kirjoituksiaan on ollut Gramophonessa, The Daily Telegraphissa ja The Guardianissa. Hän on ollut vierailevana toimittajana The Stradissa. Hän on esiintynyt usein BBC:n radiossa muun muassa tekemillään dokumenteilla Robert Schumannin ja Harpo Marxin elämistä.[2]

Opetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isserlis on pitänyt mestarikursseja ympäri maailmaa. Vuonna 1997 hänestä tuli Cornwallin Prussia Covessa toimivan kansainvälisen seminaarin taiteellinen johtaja. Hän on osallistunut säännöllisesti Kronberg-akatemian kahden vuoden välein järjestettävään Chamber Music Connects the World -tapahtumasarjaan.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isserlis jäi leskeksi vaimonsa Paulinen kuoltua kesäkuussa 2010.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Steven Isserlis AllMusic
  2. a b c d e f g h Steven Isserlis IMG Artists
  3. a b c Steven Isserlis: ten things you never knew Classic FM
  4. Revisions: Steven Isserlis The Guardian

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]