Stefan Bremer

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stefan Bremer haastateltavana Kirjan ja ruusun päivänä Helsingissä 2012

Carl Stefan Bremer (s. 19. kesäkuuta 1953 Helsinki)[1][2] on suomalainen valokuvaaja ja valokuvataiteilija.[3] Osa Bremerin töistä on dokumentaarisia, osa kokeilevampaa taidevalokuvausta. Monet hänen valokuvasarjoistaan esittävät ihmisiä.[4][5]

Bremerin valokuvauskipinä syntyi Creamin konsertissa 1967, jonne hän oli lainannut kameran isältään, valokuvaaja Caj Bremeriltä. Pari vuotta myöhemmin hän pyrki isän tietämättä 17-vuotiaana oppisopimuksella Hufvudstadsbladetin kuvatoimistoon Pressfotoon ja pääsikin, ensin filminkehittäjäksi ja siten lehtikuvaajaksi.[6] Bremer opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa 1974–1980. Hän on toiminut myös valokuvaajana monissa lehdissä, kuten Suomen Kuvalehdessä. Hän tuli tunnetuksi Helsingin yöelämän ja rockmuusikkojen kuvaajana ja tätä kautta monien äänilevykansien tekijänä, aluksi kuvaajana ja myöhemmin myös graafisena suunnittelijana.[6] Teatterikuvauksesta tuli hänen työnsä keskeinen osa, kun hän aloitti 1978 Suomen Kansan teatterissa Pete Q:n kuvaajana. Teatterikuvista hän järjesti Teatterimuseossa loppuvuodesta 2011 näyttelyn The Best of.[7]

Bremerille myönnettiin taiteen valtionpalkinto 1988, taiteilijaprofessorin arvo 1999 ja Helsingin kulttuuripalkinto 2011.[8]

Valokuvasarjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valokuva on rock (1982)[9]
  • Helsinki by Night (1983)[9]
  • Yön hahmot (1984–1986)[9]
  • No Comments (1990)[9]
  • Still no comments (1992)[9]
  • Ecce Homo (1992)
  • Man (1994–1996)[9]
  • Woman (1995–1999)[9]
  • New York Horizon (1998)
  • Raivo ja haltioituminen, Rage and Rapture (2000)
  • Fifty-Fifty (2003)
  • Afrikka, Meno – paluu (2005)
  • Jos-Om-If (2007)
  • Kosketus-Touch (2009)
  • Jakorasia – Junction Box (2011)

Valokuvakirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ecce homo, Opus, 1992 (Portfolio käsintehdylle paperille)
  • Slogan, Painatuskeskus, 1994
  • Valokuvan tanssi, Pohjoinen, 1998
  • Stadin nuoret, Tammi, 2000
  • Raivo ja haltioituminen, Musta Taide, 2000
  • Watch Your Step, K2, 2001
  • Strech, Tanssiryhmä teatterissa, Like kustannus, 2003
  • Oi Maamme, Musta Taide, 2007
  • Risto Vuorimies: Hirvi, älä tule tielle ja muita suomalaisia vinyylilevynkansia, Johnny Kniga 2008
  • Viulunsoittaja kadulla, Teos, 2009

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 74–75. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Biografiregister B., Uppslagsverket Finland. Viitattu 10.4.2014.
  3. Noordlicht
  4. Rajakari, Päivi, (toim.) 1998: Frames – Viewing Finnish Contemporary Photography. Helsinki: Frame Finnish Fund for Art Exchange
  5. ForumBox
  6. a b Risto Vuorimies: Hirvi, älä tule tielle ja muita suomalaisia vinyylilevynkansia, Johnny Kniga 2008, ISBN 978-951-0-33876-6, Sivut 56–61.
  7. Anu Uimonen, Rockkuvaaja astui lavalle, Helsingin Sanomat 18.10.2011 sivu C 1
  8. Helsingin kulttuuripalkinto Stefan Bremerille, viitattu 10.11.2011
  9. a b c d e f g Stefan Bremer - raivo ja haltioituminen Valokuvataiteen museo. Viitattu 7.5.2015.